LAPPAJÄRVEN Karvalassa asuva Seppo Mäkiniemi sanoo soittaneensa aina, mutta ei ammatikseen. Hän jäi eläkkeelle Lappajärven kunnan talonmiehen työstä ja teki sitä ennen pitkän päivätyön Kivitipun laitosmiehenä. Aiemmin hän oli K-Rauta Erkinheimossa autonkuljettajana ja varastomiehenä. Eläkepäivät koittivat vuosi sitten.
–Ihan pienenä rummutin muovisankoja, kun niissä oli metallisia pehmeämpi saundi. Olin viidentoista, kun sain ensimmäiset omat rummut, kertoo Mäkiniemi.
Rakkaus musiikkiin tuli isän perintönä. Isä soitti omaksi ilokseen ja hänen luonaan kävi soittajia. Hän myös huolsi soittimia. Pitkää työuraansa Mäkiniemi muistelee hyvällä.
–Mikään työ ei ole ollut pakkopullaa. Parinkymmenen vuoden rupeama Kivitipussa oli hyvää aikaa. Johtaja oli aikaansaava ja oli vahva yhdessä tekemisen meininki.
Viimeiset seitsemän vuotta kunnan palveluksessa tuovat hymyn huulille, kun Mäkiniemi muistelee työkavereitaan.
Tanssiperinne jatkuu
MÄKINIEMI soitti 1970- ja 80-luvulla rumpuja yhdessä tai kahdessa kokoonpanossa päivätyön ohella.
–Aikoinaan soittamaan lähdettiin useammin, nykyään kaksi tai kolme kertaa kuussa, kun ei olla ohjelmatoimiston listoilla. Yleensä isommilla tanssipaikoilla on kaksi orkesteria.
Eivätkö tanssilavat ole katoamassa?
–Paikat ovat vähentyneet ja korona-aikana toiminta meinasi hiipua, mutta kyllä tanssimusiikilla on kysyntää. Isommat paikat vetävät hyvin.
Mäkiniemi sanoo, että tanssimassa käyvät kaikenikäiset, 30-vuotiaista 80-vuotiaisiin. Tuntuu, että väki on nuorentumassa. Nuoret käyvät kursseilla ja osaavat tanssia.
Alaikäinen rumpali soitti täydelle tuvalle
MÄKINIEMI opiskeli nuorena maatalouskonekorjaajaksi ja 1980-luvulla kiinteistönhoitajaksi. Nuoresta asti musiikki on ollut tärkeä osa elämää.
Lappajärven ympäristön kolmeen Kantakrouviin Kameleon-kokoonpanolla oli kuukauden sopimus kerrallaan. Perjantaina ja lauantaina tupa oli täynnä. Joskus soitettiin keskiviikkonakin, vaikka rumpali aloittaessaan oli tuskin täysi-ikäinen.
Tanssipaikkoja kolunneet tuntevat Mäkiniemen soittoporukoita.
KAMELEONIN lisäksi oli Pentti Saarisen yhtye, Meteoriitti, Pekka Tapani ja Corona, Risto Oja-Lipastin orkesteri, Laukkosten yhtye, Raimo Erkinheimon yhtye ja kauhavalainen Luxus. Lisäksi hän tuurasi Kari Mäkisen bändissä ja Eino Luostarin orkesterissa. Nykyinen bändi on Marjo ja Maestrot.
Tanssimusiikin ohella pitää mainita Lappajärven pelimannit/Meteoriitti-yhtye, jossa Mäkiniemi aloitti 1980-luvun lopulla. Puuhamiehinä olivat kunnan kulttuurisihteeri Mikko Valo, Toivo Rajala ja Asko Laukkonen, jotkatoimivat ryhmän vetäjinä. Tiistaisin oli pitkään lauluilta Kivitipussa ja Lokakuun Loiskeissa käytiin soittamassa. Lappajärven kesäteatterissakin Mäkiniemi ehti soittaa.
Mikä tässä soittamisessa on parasta?
–Se on mukava harrastus. Ammattia en siitä halunnut, koska yötyö on raskasta ja terveydelliset seikatkin tulivat vastaan. Nykyisellä bändillä tehdään keikkaa 150 kilometrin rajoissa, niin ajomatkat pysyvät kohtuullisina.
Keikkailu ei ole kevyttä hommaa
KEVYTTÄ keikkailu ei ole. Jos illassa soitetaan neljä 45 minuutin pituista settiä, pitää bändillä olla 50 kappaletta soittokunnossa. Illansuussa kotoa lähdetään neljän maissa, koska soitinten kasaaminen vie kaksi tuntia. Keikka loppuu yhdeltä yöllä, jonka jälkeen laitteet puretaan ja alkaa kotimatka.
–Kolmelta kun pääsen kotiin, niin nukahdan aika äkkiä. Seuraavana päivänä on silti vähän nihkeä olo. Pakko pitää huolta soittokunnosta ja fysiikasta, että jaksaa.
Mäkiniemen sanoo, että 1980-luvulta jatkunut soittaminen on ollut vastapainoa arkiselle työlle. Se rentouttaa ja on kivaa. Porukassa on hyviä kavereita. Mutta mukavan harrastamisen puolelle se jää, koska lopuksi Mäkiniemi toteaa hymy suupielessä:
–En oo rikasta soittajaa nähnyt.
Aino Alppinen
