VUODESSA on kaksi ehdotonta kohokohtaa jääkäriperinteen merkeissä. Toinen on helmikuussa pidettävä Finnentag Hohenlockstedtissa ja toinen on syksyisin täällä Kortesjärvellä pidettävä jääkäriseminaari. Näin lausui Jääkärisäätiön puheenjohtaja prikaatinkenraali Pertti Laatikainen viime sunnuntain Jääkäriseminaarissa Kortesjärvellä.
Seminaarin avasi Jääkärien marssilla Härmänmaan musiikkiopiston puhallinorkesteri johtajanaan Tuija Aho.
Seminaarin avauspuheen piti Kauhavan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Janne Sankelo toivottaen seminaariyleisön lämpimästi tervetulleeksi tämänvuotiseen jääkäriseminaariin, joka nyt toteutuu 25:nen kerran. Puheenvuorossaan hän valotti lyhyesti jääkäriseminaarien historiaa ja taustoja, todeten samassa yhteydessä, että myös hänen isoisänsä veli oli yksi niistä nuorista miehistä, jotka aikanaan Kortesjärveltä lähtivät Saksaan saamaan sotilaskoulutusta.
Tämänvuotiseen seminaariin oli esitelmöitsijöiksi kutsuttu kolme asiantuntijaa. Ensimmäisenä esiintyi tohtori Stephan Schrölkamp Berliinistä aiheenaan muun muassa suomalaisten jääkärien koulutusta Saksassa johtanut ja kuninkaallisen jääkäripataljoona 27 komentajana toiminut majuri Maximilian Bayer. Bayer, joka oli syntynyt sotilassukuun Karlsruhessa Saksassa, aloitti sotilasuransa jo 15-vuotiaana kadettikoulussa. Hän eteni sotilasuralla nopeasti ollen 19-vuotiaana sotilasarvoltaan yliluutnantti. Sotilasuransa lisäksi Bayer tunnettiin Saksan partioliikkeen ensimmäisenä johtajana. Ehkä juuri siksi hänen johtoonsa uskotun suomalaisten jääkärien ensimmäisen ryhmän koulutusvaihe naamioitiin partiokoulutukseksi eli pfadfindekurssiksi. Majuri Bayer oli hyvin pidetty ja arvostettu johtaja suomalaisten jääkärien keskuudessa. Koko jääkärien koulutuskokonaisuus oli hänen rakentamaansa ja jääkärien kautta hänen vaikutuksensa suomalaisessa sotilaskoulutuksessa näkyy ehkä vielä tänäkin päivänä. Majuri Bayerin tehtävä Kuninkaallisen jääkäripataljoona 27:n johtajana kuitenkin katkesi 11. tammikuuta 1917 ja hänet komennettiin rykmentinkomentajaksi Saksan länsirintamalle Värdunin lohkolle. Hän kaatui siellä 25. lokakuuta 1917.
Tohtori Schrölkampin esitelmän jälkeen luovutti Jääkärisäätiön puheenjohtaja Pertti Laatikainen hänelle Vapaussodan Perinneliiton myöntämän Sinisen Ristin.
Toisena kuultiin Filosofian tohtori, eversti evp Pasi Kesselin esitelmä, jossa hän kertoi Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistyksen ja Jääkärisäätiön sekä niitä edeltäneiden jääkärien tukiorganisaatioiden historiasta. Jo kohta vapaussodan jälkeen syyskesällä 1918 perustettiin Jääkäripataljoona 27:n matrikkelikomitea. Pian perustamisensa jälkeen siitä muodostettiin Jääkäritoimisto, josta tuli Suomen senaatin sota-asiaintoimituskunnan alainen virallinen elin. Tämä ei kuitenkaan ratkaissut jääkäreiden halua tavata toisiaan. Viipurin seudun jääkärien vuosijuhlassa 25.2.1920 teki jääkärivänrikki Sam Sihvo esityksen Kuninkaallisessa Preussin jääkäripataljoona 27:ssä palvelleiden henkilöiden yhdistyksen perustamista. Tämä johti 25.3. 1921 Jääkäriliiton perustamiseen. Sen jäseneksi saattoi liittyä vain Kuninkaalliseen jääkäripataljoona 27:ään kuulunut jääkäri. Jääkäriliitto periaatteensa mukaan toimi niin kauan kuin on olemassa jääkäreitä, jotka voivat ja haluavat osallistua liiton vuosikokouksiin. Jääkäriliitto lakkautettiin 70 vuotta jääkäreiden Suomeen palaamisen jälkeen, 25.2. 1988, jolloin oli enää seitsemän jääkäriä elossa. Jääkäriliiton varat luovutettiin sääntöjen määräämällä tavalla 25.2. 1972 perustetulle Jääkärisäätiölle.
Jääkäreiden ikääntyessä syntyi ajatus jääkärien perheiden ja nuorison yhdistyksestä. Yhdistyksen perustamispäätös tehtiin Jääkärien paluun 25-vuotisjuhlassa 25.2.1943 Helsingissä. Yhdistyksen nimeksi tuli Jääkärinuorisoyhdistys, jonka jäseneksi saattoivat liittyä jääkärien jälkeläiset. Jatkosota ja sen jälkeiset niin sanotut vaaran vuodet aiheuttivat kuitenkin sen, että vasta 1950-luvulla jääkärinuorten toiminta elpyi uudelleen ja jääkärinuorisoyhdistyksen nimi muutettiin 9.8. 1966 Jääkärinuoret ry:ksi. 1970-luvulle tultaessa oli järjestön jäsenistön ikärakenne kuitenkin taas muodostunut sellaiseksi, että ei enää voitu puhua jääkärinuorista. 17.8.1972 muutettiin järjestön uudeksi nimeksi Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistys ja sen jäseniksi voitiin nyt hyväksyä muitakin kuin verisiteet jääkäreihin omaavia henkilöitä. Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistyksen ja Jääkärisäätiön historiaan voi tutustua tarkemmin Pasi Kesselin kirjoittamassa kirjassa Jääkäriperinteen vaalijat.
KOLMANTENA esitelmänä kuultiin Pohjanmaan jääkäripataljoona komentajan everstiluutnantti Paavo Kärnän selonteko siitä, miten ja missä tapahtuu jääkäreiden koulutus nykyisin Suomen puolustusvoimissa. Kärnän selontekoa täydensi yliluutnantti Aleksi Hellma. Hän kertoi tiivistetysti, miten jääkäreiden ja mihin erilaisiin tehtäviin jääkäreitä koulutetaan, millainen on heidän aseistuksensa ja miten he toimivat erilaisissa taistelutilanteissa. Jääkäreiden perustehtävä on edelleen lähtökohdiltaan sama kuin se, mihin jääkäreitä aikanaan koulutettiin Saksassa. Puolustusvoimien jalkaväkiyksiköiden sotamiesten yleisnimitys on jääkäri ja sillä tarkoitetaan kevyesti aseistettua ja tietyllä tavalla erityisvarustettua liikkuvaa jalkaväkisotilasta, joka suorittaa tiedustelua ja hyökkäyksiä vaikeakulkuisessa maastossa.
Seminaarin lopuksi oli paneelikeskustelu, jossa esitelmöitsijät vastasivat yleisön kysymyksiin.
Mauri Jokela
