VANHAT autot ovat alajärveläiselle korjaamoyrittäjä Teemu Lepistölle työn suola.
–Vanhojen autojen kunnostuksia on antoisampi tehdä kuin määräaikaishuoltoja tai pieniä pintakorjauksia, kun työn jälki näkyy ja sitä osaa arvostaa. On antoisaa verrata ennen- ja jälkeen-kuvia. Osaan vanhoja autoja saa taas korin osia uudistuotantona, mutta joihinkin on kaikki tehtävä itse. Usein työn jälki myös säilyy paljon pidempään, sillä harrasteautoista pidetään yleensä hyvää huolta vuosikymmenien ajan ja niillä ajetaan verrattain vähän.
–Teen jatkuvasti asiakkaille kolarikorjauksia, maalauksia ja huoltoja, mutta näitä vanhoja autoja siinä sivussa. Näiden aikataulut eivät ole niin kiveen hakattuja; kun auto on voinut olla käyttämättä kymmeniä vuosia, ei muutamalla viikolla tai kuukaudella ole niin väliä.
Lepistö on tehnyt töitä autojen ja erilaisten kulkupelien kanssa 13-vuotiaasta saakka ja saanut siitä elantonsa käytyään ammattikoulun autonasentajalinjan vuosituhannen vaihteessa.
–Ollessani muilla töissä hankin kolaroituja autoja, kunnostin ja myin eteenpäin. Kun aloitin oman yrityksen täällä Kaartusella vuonna 2012, jatkoin samaa hommaa isommassa mittakaavassa. Sitten lisääntyivät asiakastyöt, vakuutusyhtiöiden kolarikorjaukset ja huollot, joten autojen ostelu jäi, muistelee Lepistö yrittäjäuransa alkuvaiheita.
–Sitten alkoi tulla näitä vanhoja autoja. Jollekin tein ja sana levisi. Koskaan en ole yhtään mainosta minnekään pistänyt eikä yhtään lehtijuttua ole ennen tätä tehty, Lepistö naurahtaa.
Harrasteautojen määrä kasvussa
LEPISTÖN tuntuma on, että harrasteautojen määrä kasvaa. Yhä useammalla on yksi vanha auto tai useampi.
–Osa viehättyy tietyn aikakauden autoista, esimerkiksi todella vanhoista tai vaikka 1980-luvun menopeleistä. Toiselle merkki on se tärkeä juttu. Eräällä tuttavallani on noin 200 autoa.
1960-luvun autot ovat keräilijöiden suosiossa ja sen ajan autoja onkin säilynyt paljon. Sen sijaan 1980-luvun ja 1990-luvun alun autot on tehty sen verran huonommin, ettei niitä ole juurikaan säilynyt katukuvassa, ei käyttö- eikä harrasteautoina.
–50-luvulla tehtiin paksuimmasta pellistä ja siitä se on sitten pikkuhiljaa ohentunut.
Osansa keräilyharrastuksen suosion lisääntymisessä voi olla silläkin, että lainsäädännöllä museorekisteröityjen autojen katsastusväli on pidennetty neljään vuoteen ja vanhojen, paperittomien autojen uudelleenrekisteröintiä on helpotettu.
Jokainen autoprojekti on oma tarinansa
JOKAINEN autoprojekti on omanlaisensa. Toiset joutuu purkaa kokonaan alkutekijöihinsä ja rakentaa osittain uudelleen, toisille riittää maalipinnan kunnostus. Usein auto tuodaan korjattavaksi siinä vaiheessa, kun se siirretään käyttöautosta museorekisteriin.
–Isotöisimpiä projekteja, joita olen tehnyt, on nyt työn alla oleva junankeula-Kleinbus, joka tehdään kokonaan uudelleen. Sen kanssa on mennyt noin 300 työtuntia, vielä on noin sata tekemättä ja sen jälkeen muualla tehdään varmaan vielä sen sata tuntia viimeistelytöinä. Toinen on Toyota Land Cruiser BJ42 vuosimallia -85, johon korin osat on tehtävä itse. Kokoan sen aivan valmiiksi tässä. Se on 200–300 tunnin urakka. Toissatalvena valmistui vuosimallin 1934 Fordin maalaustyö tuttavalle, joka rakensi kyseistä autoa noin 20 vuotta ennen kuin auto oli taas tienpäällä.
Esimerkiksi maalauksen osuus voi olla noin 10 tuntia, mutta muut vaiheet kuten osien sovitus, hitsaus ja pohjustustyöt ovat se, missä menee enemmän aikaa. Kun auto tuodaan kunnostettavaksi, ei voi koskaan tietää, millaisia vanhoja korjauksia pinnan alta paljastuu.
Vanhoissa autoissa arvo säilyy
Vanhojen autojen arvo säilyy myös eri tavalla kuin uusien.
–Joistakin malleista on tullut kulttiautoja, joista saa huonokuntoisenakin isot rahat. Trendejä virtaa Amerikasta tässäkin asiassa. Hintaa muodostuu sitten myös työstä, osista ja verhoilusta ja niin edelleen.
–Vaikka kukkaronnyörit ovat ihmisillä nyt aikaisempaa hieman kireämmällä, se ei näissä projekteissa suuresti näy. Projektit ovat melko pitkiä ja kustannukset jakaantuvat pidemmälle aikavälille. Töitä on jonossa pitkäksi aikaa eteenpäin.
Hiekkapuhallukset, verhoilut ja uudempien autojen osalta sähkötyöt Lepistö teettää lähialueen yrityksissä. Yhteistyö helpottaa kaikkia.
–Toisaalta käsityöläisyys on katoavaa kansanperinnettä, esimerkiksi autoverhoilijoille olisi todella paljon töitä, tekijöitä vain puuttuu.
Oma kokoelma
VETERAANIAUTOJA löytyy myös Lepistön omista nurkista.
–Kaksi kuplavolkkaria, nappisilmä-Lada ja Fordin lava-auto vuodelta 1952, hän listaa.
Ajan repiminen omien autojen ruuvaamiselle on työn takana. Jotain kun saa valmiiksi ja eteenpäin, se palkitsee.
Juttuja kategoriassa Autoilu
