EVIJÄRVEN Yrittäjät järjestävät lauantaina 9. syyskuuta ensimmäiset Yrittäjien Ysärit nuorisoseuralla. Yleisöä viihdyttää DJ ICE K, joka on tanssittanut konemusiikin ystäviä vuodesta 1994.
–Tapahtuma on kaikille 18 vuotta täyttäneille tarkoitettu, avoin tilaisuus, jonne voi tulla nauttimaan musiikista, tanssimaan ja tapaamaan ihmisiä. VIP-lippuja, joihin kuuluu ruokailu ja stand up -esitys, yrittäjät saavat edullisemmin, kertoo Karoliina Sulkakoski Evijärven Yrittäjistä.
VIP-tilaisuudessa esiintyy Piia Koriseva teemalla Elämänmakuista elämää.
–Esitys ei ole ehkä ihan sitä perinteistä stand upia, vaan tästä saa hyvän mielen lisäksi vinkkejä hyvinvointiin ja omaan elämään monellakin tapaa.
EVIJÄRVEN Yrittäjien suurimpia voimanponnistuksia ovat vuosittain markkinat ja uutena tapahtumana viime syksynä aloitetut ja ensi vuonna taas toteutettavat Evijärvi esittäytyy -messut. Nyt haluttiin toteuttaa jotain uutta ja erilaista.
–Tavoite on saada porukkaa liikkeelle ja pitämään hauskaa. VIP-tilaisuus hyvä verkostoitumismahdollisuus, josta voi löytää vaikka uusia yhteistyökumppaneita. Yritämme yhdistää yrittäjien osalta hyötyä ja huvia. Tietysti olisi tätä kautta mukava saada lisää jäseniä yhdistykseen tai hallitustyöhön, aina on mukava järjestää tapahtumia ja toimintaa isommalla porukalla, Sulkakoski toteaa.
Evijärven Yrittäjissä on noin 60 jäsentä. Yhdistys tekee vahvaa yhteistyötä kunnan kanssa ja Yrittäjiä kuullaan kunnan taholta – yhdistyksen hallituksessa on mukana myös kunnan edustaja.
–Lippuja Ysäreihin saa etukäteen netistä edullisemmin, vinkkaa Sulkakoski vielä.