MUISTELIN taannoin varhaislapsuuttani, josta mieleen on päällimmäisenä jäänyt käpylehmillä asuminen. Käpylehmien jälkeen alkoi elinpiirin laajentaminen, eli kuljettiin pikkupoikana pitkin mantuja. Erityisesti aika kului järven rannalla lokin höyheniä etsien ja sarkkuja rantakivien alta pyydystäen. Toki rastaan ja variksenpesät jostakin kumman syystä kiinnostivat ja niitten perässä kiipeiltiin pitkiin kuusiin ja isoihin mäntyihin. Ei kai siihen muuta syytä ollut kuin se, että oli hauskaa ja jännittävää etsiä pesiä ja sen jälkeen koettaa kiivetä pesille rastaitten tehdessä kiukkuisia syöksyjä häiritsijää kohti ja välistä ruikaten litisevän pommin kiipeilijän päälle. Luonnossa liikkuminen oli luonteva osa pikkupoikien elämää ja olihan se hienoa kuljeksia metsissä tuppipuukko lonkalla heiluen. Nuotion teko oli itsestään selvyys aina kun oli lepohetken aika ja löytyi sopiva tulentekopaikka. Varovaisuus tulen käsittelyssä oli myös itsestään selvyys, eikä koskaan mitään ongelmia tullut.
Kylät olivat täynnä lapsia ja tietysti kaikenlaisia seuraleikkejä harrastettiin. Oltiin vilkkusta, purppusta, kattopalloa, persepalloa, piukkasta ja isommat pojat löivät pilppua. Kesät olivatkin pitkiä ja lämpöisiä ja tekemistä riitti turnipsipellon harventamisesta heinäntekoon ja ongella istumiseen. Talvi oli oma juttunsa ja varsinkin syksyt olivat sopivaa aikaa lukemiseen. Alaluokalla lainattiin kansakoulun pienestä kirjastosta kaikki kirjat Pekka Töpöhännästä alkaen ja luettiin pitkät illat kirjoja. Kylältä löytyi yhdestä talosta Tarzan-kirjoja ja sepäs olikin pikkupojalle valtava elämys, kun eläytyi Apinoiden Kuninkaan seikkailuihin Afrikan sademetsissä.
EN OSAA sanoa, mistä tuli innostus lännen leikkeihin, mutta yhdessä välissä veisteltiin kilvan laudanpätkistä revolvereita ja kivääreitä ja käytiin ankaria taisteluita Kauniston lammashaassa rosvojen ja sheriffien kesken. Urheilua harrastettiin sen mitä alkeellisilla kilpailupaikoilla oli mahdollista. Rintamäen riihen päässä oli hyppypaikka, jossa voi hypätä korkeutta ja myös seivästä ja taisi olla pituushyppykin mahdollista. Seiväs tehtiin sitkeästä pihlajariu’usta, joka oli harvoin kovin suora, mutta sitäkin kestävämpi. Jalkapallokin joskus ostettiin Anttilan postimyynnistä porukalla ja kun sopivaa kenttää ei ollut niin kulotettiin rantaniitty ja kohta kulotuksen jälkeen alettiin potkia palloa. No tietäähän sen, kuinka siinä kävi. Kohta oltiin yltä päältä noessa ja intokin laantui, kun ei se kuoppainen niitty muutenkaan kummoinen pelipaikka ollut.
Heikki Salmela
