PITÄKÄÄ huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. (Kol. 3:13)
Tuon päivän muistan tarkasti, se muistoihini jäi rakkaaksi. Siitä on jo kymmeniä vuosia, kun isäni sai aivoinfarktin, jonka seurauksena hänen toinen puoli halvaantui. Hänen ajatuksensa kulku hidastui. Tiesin, että minulla on isän kanssa asioita, joista pitäisi puhua ja sopia. Halusin omalta puoleltani pyytää isältäni anteeksi. Asuimme kaukana, enkä koskaan voinut tietää, onko viimeinen kerta, kun isäni näen.
Olin itse saanut kohdata Jeesuksen omana Vapahtajana ja kerroin siitä isälleni. Puhuimme asioista aina, kun kävin kotona. Isällä oli yksi asia, johon hän aina takertui, jota hän ei halunnut antaa anteeksi. Äitini puhui puolestani ja yritti suostutella, että isä ymmärtäisi, miten tärkeä asia on antaa ja saada anteeksi. Puhuin asiasta myös papin kanssa. Hän sanoi, että jos minä omalta puoleltani pyydän anteeksi, niin en voi enempää tehdä. Loppu on isän ja Jumalan välinen asia.
Asian puolesta paljon, paljon rukoiltiin. Aina kun kävin kotona, otin asian puheeksi ja kysyin, joko isä antaisi anteeksi. Näin tapahtui monia kertoja. Tiesin, että asia pitää sopia täällä maan päällä. Huomisesta emme tiedä kukaan. Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös Taivaallinen Isänne teille anteeksi, mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. (Matt. 6:14-15.)
Kului vuosia, isän terveys huononi mutta tuli päivä, joka muutti kaiken.
Olen kirjoittanut tuosta taivashetkestä näin: Menin isän eteen polvillein, en sanoja muista tarkalleen, mutt` pyysin isältä anteeksi ja kiitin hänestä Herraani. Isä kyynelsilmin vakuutti, saat kaikki – kaikki anteeksi. Sain pääni painaa syliinsä ja itkeä, olla vain lapsensa. Isä silitti hellästi hiuksiain ja tunsin niin selvästi siinä; näinhän Taivaallinen Isäkin tahtoo antaa lapselleen anteeksi.
Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas Hän siirtää meidän syntimme.
Niin kuin Isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat Häntä. (PS 103:12-13)
Eräässä laulussa lauletaan; Annetaan ystävät anteeksi, annetaan anteeksi, siinä on voimaa, siinä on voimaa, siinä on paljon voimaa.
Ritva Lamminen
Luitko jo nämä Viikon sana -kirjoitukset?
Marketta Veikkola kysyy Kuljemmeko oikeaa tietä? – Järviseudun sanomat (jarviseudunsanomat.fi)
Heino Tervanen muistuttaa, että on Kaksi porttia – kaksi tietä – Järviseudun sanomat (jarviseudunsanomat.fi)
