PÖYDÄLLÄNI on mielenkiintoinen kirja: Kulkemattomat polut – mahdollinen Suomen historia. Kirjan ovat toimittaneet Nils Erik Villstrand ja Petri Karonen.
Kirja käsittelee Suomen historiaa aina vuoden aluista lähtien vuodesta 1417-1517-1617-1717-1817-1917- ja vielä 2017 kysymyksellä: entä jos Suomen historia olisi edennyt toisin tai siinä olisi käynyt toisin. Missä olisimme, mikä olisi tilaanteemme nyt? He kysyvät myös: onko olemassa tirkistysaukkohistoriaa vai avoimia tulevaisuuksia? Kansakunnilla voi olla vaihtoehtoisia historiankulkuja ja harrastajallekin kirja jälleen avaa historian merkittävyyden tajuamisen. Siksi tämä esittely, mutta sitten:
Museoiden laita on toisin. Se jos mikä on historiallista toimintaa ja on myös tirkistysaukko historiaan. Millaista oli ennen, miten elettiin, millainen aika oli? Tai lisään tähän vielä; millaista oli eilen tai jopa tänään.
Järviseudulla on valtakunnallisestikin katsoen rikas museotoiminta. Lappajärvellä se tosin on historiallisesti instituutiona ja keskitettynä vielä nuorta. Paikallishistoriallisia näkemyksiä ja näyttelykokonaisuuksia on Lappajärven käräjätalomuseossa esitelty ja historiaa ”tirkistelty” vuodesta 2001 lähtien noin 10 näyttelyn verran.
Aloitimme tekstiiliperinnenäyttelyllä vuonna 2001. Silloin ajattelimme, että nyt on velvollisuutenamme saada kunnostetulle käräjätalolle nähtäväksi lappajärveläisittäin tärkeitä aihepiirejä. Edelleen jatkoimme Lappajärven teemoin: vuonna 2003 oli kalastus ja uittoperinnenäyttely ”Särvintä kraatterijärvestä”, sitten tuli ”Vainoista vapauteen”, ”Kansa koulussa”, ”La-VE” 100 vuotta, ja niin edelleen. Tänään olemme Ville Syrjälän valokuvanäyttelyn kanssa lähes tässä ajassa.
Kyllä. Museon tehtävä on näyttää. Historian tulkinnalla museossa voi olla useitakin vaihtoehtoisia tapaja. Näyttelyä rakennettaessa sitä asiaa ei yleensä kysellä, vain esitystapa tai näytteillepano tulee harkintaan. Sen jälkeen saa ottaa kantaa museosta ja näyttelystä.
Urpo Purola
