KÄVIN Säätytalolla kuuntelemassa Suomen kielen seminaaria, jossa puhuttiin kielen nykytilasta ja haasteista. Tavoitteena on suomen kielen elinvoimaisuuden vahvistaminen.
Tällä hetkellä maassamme väestömäärän säilyminen on maahanmuuton varassa eli muuttovoitto ylläpitää väestönkasvua. Suomea äidinkielenä puhuvien osuus kutistuu joka vuosi, ja asukasluku kasvaa lähinnä muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvien ansiosta. Suuri osa maahan muuttavista jää pääkaupunkiseudulle, mutta myös Järviseudulle riittää tulijoita kouluille ja työpaikoille.
On kaksi mahdollisuutta suhtautua toiskieliseen lähimmäiseen, johon törmää kaupassa, koulussa, viranomaisissa asioimassa tai harrastusten parissa. Tai oikeastaan kolme.
Voimme napsauttaa suun kiinni ja kääntyä kannoillamme, kun emme osaa vierasta kieltä. Tässä kohtaa kuuluu sitä paitsi sanoa: Maassa maan tavalla tai maasta pois.
Toinen vaihtoehto on ryhtyä puhumaan englantia. Tämä on kuulemma usein valittu vaihtoehto, kun tapaamme vieraskielisiä.
Kolmas vaihtoehto on ryhtyä puhumaan suomea tulijan kanssa. Siinä maitohyllyn kohdalla voi sanoa ihan hitaasti: Niitten ero on se, että tuo vaaleansininen maito on rasvatonta ja punaisessa maidossa on enemmän rasvaa.
Suosittelisin tätä kolmatta vaihtoehtoa paristakin syystä – esittämättä suosituksia siitä, mikä maito kannattaa valita.
MAAHANMUUTTAJIEN kielellinen osallisuus ja omistajuus rakentuu vuorovaikutuksessa, sanottiin Säätytalon seminaarissa. Maahanmuuttajille on olemassa kielenopetusta ja koulussa valma-opetusta ja kaikki opetus on tarpeellista. Pelkkä kielen opetus ei silti riitä avaamaan suomalaista yhteiskuntaa tulijoille.
Meillä on kuitenkin valtava käyttämätön resurssi auttaa ja opettaa suomen kieltä tulijoille.
Jokaisessa kohtaamisessa on mahdollista auttaa tulijaa palan matkaa. Ei tarvitse osata puhua englantia. Eivät maahanmuuttajatkaan sitä usein osaa. Riittää, kun osaa suomea. Tai ei oikeastaan riitä, että osaa suomea. Sitä pitää myös puhua.
Mitä me hyödymme siitä, että puhumme tulijalle suomea?
Puhumalla suomea tulijoille me teemme heistä suomen puhujia ja sitä kautta autamme heitä kotoutumaan. Me autamme heitä sulautumaan nopeammin, työllistymään nopeammin ja tulemaan nopeammin täysipainoisiksi tämän yhteiskunnan maksaviksi jäseniksi.
Harjoittamalla maahanmuuttajia puhumaan arkisuomea takaamme suomea puhuvien osuuden kasvamisen – hitaasti mutta varmasti. Kielen ymmärtäminen ja puhuminen lisää osallisuutta ja vähentää ongelmakäyttäytymistä. Siitä me jokainen hyödymme.
Seminaarissa Friederike Lüpke, sveitsiläinen Afrikan ja Lähi-idän kielten professori kertoi omasta monivuotisesta matkastaan suomen kieleen. Lüpke sanoi lopuksi suomen kielellä hitaasti artikuloiden:
”Suomen kielen jakaminen on koko yhteiskunnan tehtävä, ei kielikurssien. Ottakaa meidät mukaa yhteiskuntaan, älkää puhuko meistä haasteena.”
Aino Alppinen
