−TEEMME metsänomistajien kanssa viljelysopimuksia koko Suomen alueella, jotta meillä olisi pakuriraaka-ainetta tulevaisuudessakin, kertoo metsäpalvelujohtaja Maria Suonpää Kääpäforest-yrityksestä.
Pakurikääpä on Suonpään mukaan yksi suosituimpia sienituotteita ja sitä on käytetty vuosisatoja erityisesti Aasiassa. Suomessa pakuria käytettiin toiseen maailmansotaan asti, sekä sodan jälkeen kahvinkorvikkeena, jolloin siitä myytiin Tikkatee-nimellä. Sen jälkeen pakuria on kerätty lähinnä metsähallituksen luomukeruualueilta.
−Pakurin elintarviketurvallisuus on varmistettu. Se sisältää luonnontuotteista eniten antioksidanttia ja ehkäisee solumuutoksia sekä mutaatiota, eli sillä on ennaltaehkäisevä, terveenä pitävä vaikutus. Vanha kansa tuntee paljon enemmänkin vaikutuksia, mutta niitä ei voi virallisesti todentaa, toteaa Suonpää.
Luonnonvarakeskus ja Itä-Suomen yliopisto lähtivät vuosina 2013–2014 kehittämään pakurin viljelyä. Kun siitä oli saatu hyviä tuloksia, ryhtyi Kääpäforest rakentamaan kaupallista toimintaa vuonna 2018.
−Meidän viljelmistämme ei ole yhtään satoa vielä korjattu, pakurit ovat nyt kasvunsa puolivälissä, toteaa Suonpää. Korjuuvalmiita pakurikäävät ovat kymmenvuotiaina.
Suomessa tuotetaan vuodessa noin 10 000–20 000 kiloa pakuria. Suonpää korostaa, että Suomi on ihanteellinen paikka tuottaa maailman parasta pakuria, sillä täällä on maailman puhtain vesi ja ilma. Suomessa on myös luotettava, korruptoitumaton järjestelmä. Maailman suurin pakurintuottaja on Venäjä, mutta tällä hetkellä sen tuotannon suosio on romahtanut. Myös Kanadassa tuotantoa on jonkin verran.
Metsän musta kulta
KAUHAVAN YHTEISMETSÄ lähti mukaan pakurin viljelyyn kiinnostuksesta luomuraaka-aineisiin. −Olemme kokeilleet kaikenlaista muutakin aiemmin, kuten männynkuoren ja kuusenkerkän keruuta. Haluamme olla mukana luonnontuotteiden keruussa ja tuoda monipuolisuutta metsätalouteen. Toiminta näyttää monen tuotteen osalta kannattavalta, kertoo hoitokunnan sihteeri Arto Valkama.
Pakurikääpä on lahottajasieni, jonka vuoksi sen viljely lisää lahopuiden määrää metsissä. Suomessa talousmetsissä on vain 0–5 kuutiota lahopuuta hehtaarilla, kun luonnonmetsissä sitä on 60–120 kuutiota. Näin ollen uhanalaisia, lahopuita hyödyntäviä lajeja, kuten luonnon pölyttäjiä, saadaan takaisin metsiin. Myös metsän monimuotoisuus lisääntyy, kun tuotetaan lahopuuta. Puille annetaan lisäaikaa sen sijaan, että ne raivattaisiin kuusikon alta pois.
−Kauhavan Yhteismetsän koko pinta-ala on tällä hetkellä noin 2000 hehtaaria ja osakkaita siinä on noin sata. Metsät sijaitsevat Kauhavalla, Lappajärvellä, Vöyrillä, Lapualla ja Kuortaneella. Valtaosa niistä on luomusertifioituja keruualueita, kertoo hoitokunnan puheenjohtaja Alpo Puro-aho.
Pakurikäävän ymppäykseen sopiva koivuvaltainen metsä löytyi Kauhavan Kortesjärveltä. Alue on vanhaa pellonpohjaa. Reilun hehtaarin metsäpalalle ympättiin pakuria noin 500 koivurunkoon.
−Varsinkin hieskoivut ovat sopivia pakurin ymppäykseen, rauduskoivuista tulee yleensä tukkipuuta, toteaa Puro-aho. Hän arvioi, että tälle pakurin kasvatusalalle on odotettavissa kaikkiaan parinkymmenentuhannen euron tuotto.
Odotettavissa useampi sato
PAKURIKÄÄVÄN ymppäykseen sopiva koivu on rinnan korkeudelta halkaisijaltaan vähintään 10 senttiä. Ymppäystä varten puun runkoon tehdään neljä reikää, ymppitapit kopautetaan vasaralla reikiin ja peitetään vahalla, joka estää ympin kuivumisen sekä rihmaston saastumisen alkuvaiheessa. Lopuksi koivut merkitään ekosprayn avulla. Valmiin pakurikäävän irrotus taas tehdään kirveellä tai petkeleellä ja se viedään nopeasti kylmään tai kuivaukseen. Kuivauksen jälkeen pakuri paloitellaan, jauhetaan ja uutetaan.
Pakurin ymppäystä voi tehdä metsässään itsekin.
−Se ei ole kovin vaikeaa, mutta hygienia pitää ottaa huomioon. Itse puhdistamme liekillä aina terät ennen kuin lähdemme poraamaan. Sienet ovat herkkiä ja voivat saastua, neuvoo Suonpää.
Hän sanoo, että ihmiset ovat alkaneet nähdä pakurin kasvatuksen investointina, ja mitä isommiksi viljelmät menevät, sitä harvempi haluaa tehdä ymppäyksen itse. Lisäksi Kääpäforest tarjoaa 75 prosentin itävyystakuun, jos se suorittaa työn.
Pakurin kasvatusmetsän pitää olla sadonkorjuuvaiheessa rekisteröity luomukeruualueeksi, siirtymäaika siihen on kolme vuotta.
−Luomusertifiointi elää murroskautta, tällä hetkellä se ei ole kovin toimiva pienen metsän omistajan näkökulmasta. Koska tavoitteena olisi kaksinkertaistaa metsien luomupinta-ala, tarvittaisiin enemmän joustoa ja kannustusta sertifiointiprosessiin. Metsäkeskus tekee nykyään paljon kehittämistyötä luonnon raaka-aineiden keruun ja hyödyntämisen kanssa, toteaa Arto Valkama, joka työskentelee itse projektipäällikkönä Metsäkeskuksessa.
−Pakuri kasvaa niin kauan kuin sen isäntäpuukin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vähintään 2–3 satoa on odotettavissa, ehkä jopa enemmän. Kun pakuri irrotetaan puuta vahingoittamatta, sekä puu että kasvannainen jatkavat kasvuaan häiriöttä korjuun jälkeen, selventää Suonpää.
Hän pitää pakurikääpää helpoimpana tuotteena luomusertifioinnin kannalta, sillä sille on olemassa valmis konsepti viljelystä korjuuseen asti ja ostaja on tiedossa. Näin ollen metsänomistaja tietää etukäteen mihin ryhtyy.
