Vuosikymmenten työvuodet saavat kiitolliseksi – ”Mitään en vaihtaisi pois” 

Anna-Maija Siponkoski (vasemmalla) ja Heini Ylisuutari ovat itsekin Aapiskujan koulun kasvatteja. Omalta tuntuva työ, rakkaus kotiseutuun ja hyvä työyhteisö ovat tehneet työvuosista mielekkäitä.
Anna-Maija Siponkoski (vasemmalla) ja Heini Ylisuutari ovat itsekin Aapiskujan koulun kasvatteja. Omalta tuntuva työ, rakkaus kotiseutuun ja hyvä työyhteisö ovat tehneet työvuosista mielekkäitä.
Julkaistu:
Kategoria:

ELÄKKEELLE siirtyvät Heini Ylisuutari ja Anna-Maija Siponkoski kertaavat mielessään pitkään kestänyttä opettajan taivaltaan ja omia alakouluvuosiaan Vimpelin Aapiskujalla. Muistot vievät vuoteen 1967, kun Suomi täytti 50 vuotta. 

–Anna-Maija oli silloin ensimmäisellä luokalla, minä kolmannella, kun Aapiskujan koulun pihaan istutettiin 50-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi kuusi. Kuusi vuotta sitten olimme omien oppilaiden kanssa seuraamassa, kun koulun pihaan istutettiin 100-vuotiskuusi. Siinä hetkessä todella huomasi ajan kulun, muistelee Ylisuutari. 

Molemmat ovat valmistuneet ammatteihinsa 80-luvun alussa, Ylisuutari luokanopettajaksi 1980, Siponkoski Lastentarhanopettajaksi vuonna 1983. Ammatinvalinta on tuntunut oikealta molemmille. 

–Muistan jo nuorena puhuneeni ystävän kanssa, että ollaan maailmalla vähän aikaa ja tullaan sitten takaisin Vimpeliin. Tämä toteutui. En osaisi kuvitella tekeväni mitään muuta työtä, missään muualla. Tämä on ollut monipuolista, pitänyt vauhdissa ja niin sanotusti ajan hermolla, nauraa Siponkoski. 

–Kyllä, yhtenäkään aamuna ei ole harmittanut lähteä töihin, vahvistaa Ylisuutari. 

Molemmat kertovat olevansa kiitollisia siitä, että saavat jäädä eläkkeelle hyväkuntoisina. Toki sen eteen on tehty tietoisesti myös töitä, säännöllisesti liikkuen ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtien. 

–Jokainen meistä tarvitsee myös ystäviä ja vastapainoa työlle. Kulttuuri, liikunta ja luonto ovat meille voimavaroja. Elämästä täytyy löytyä muutakin kuin työ, naiset painottavat. 

MAAILMA on muuttunut vuosikymmenten aikana paljon, työ sen mukana. Naiset kertovat muistavansa hyvin ajan, kun kodin ja koulun välillä yhteydenpito rajoittui lähinnä vanhempainiltoihin. Nykyään yhteydenpito vanhempiin on tiivistä ja moniammatillinen yhteistyö lasten hyväksi arkipäivää. Oman työskentelyn avuksi on tullut lisää tietoteknisiä apuvälineitä ja myös opetuksessa käytettävää materiaalia on enemmän tarjolla. 

–Opetusmateriaalia voisi sanoa tulevan tuutin täydeltä, vaaditaan rohkeutta katsoa mitä niistä otetaan käyttöön ja mitä jätetään pois. Ei ole ihme, että nuoret opettajat väsähtävät sen kaiken edessä ja kokevat riittämättömyyden tunnetta, sanoo Siponkoski. 

Kaikkein tärkeimmäksi molemmat kuitenkin nostavat asian, jota ei löydy oppimateriaaleista. 

–Lapsen äärelle täytyy pysähtyä, olla läsnä. Se hetki kun lapsi tulee kuulluksi, voi olla paljon hedelmällisempi, kuin että edettäisiin tiukan aikataulun mukaisesti oppimateriaalin kanssa. Tämä työ vaatii joustavuutta myös itseltä ja herkkyyttä nähdä lapsesta mikä sillä hetkellä on tärkeintä. Aamu alkaa sillä, että jokainen lapsi huomioidaan erikseen, siitä ei tingitä. 

AAPISKUJA tarjoaa kohtaamiseen hyvät puitteet sekä lapsille, että henkilökunnalle. Toimintakulttuuria on määrätietoisesti rakennettu ja kehitetty pitkään. 

–Täällä on hyvä olla töissä. Hyvän hengen ovat aistineet myös täällä piipahtaneet vierailijat, harjoittelijat tai työntekijät, sanoo Ylisuutari. –Hyvä työyhteisö on ehdottoman tärkeä voimavara. Kuten myös se, kun näkee lasten oppivan ja kehittyvän.  

Ylisuutari ja Siponkoski painottavat myös oman asenteen merkitystä työssäjaksamiseen. Takana on monet luokkatilojen tai koko koulun muutot, sekä koronan mukanaan tuomat haasteet ja muutokset kouluarkeen. Näiden äärellä on oma asenne ollut ratkaiseva. 

–Negatiivinen asenne syö jaksamista, se ei kannattele. Positiivinen suhtautuminen elämään ja asioihin näyttää asiat erilaisessa valossa. Lastenkin kanssa on huomattu, että jos itse on läsnäoleva, ryhmäkin on.  

Työtä on tehty rakkaudella, mutta nyt on aika toisenlaisen ajanjakson. Molemmat naiset kertovat odottavansa aikatauluttomuutta ja vapautta suunnitella omia menoja. Ylisuutari eläköityy koulujen loputtua kesäkuun alussa, oltuaan kaksi vuotta töissä virallisen eläköitymisiän jälkeen. Siponkoski palaa vielä elokuuksi töihin, eläkepäivistä hän siirtyy nauttimaan syyskuusta alkaen. 

–Molemmat olemme sellaisia, että varmasti tulemme koululla piipahtelemaan lapsia ja työkavereita moikkaamassa. Mutta ensin kyllä nautitaan vapaudesta mennä ja tulla ilman aikatauluja, nauravat naiset. 

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti