Kan on lyhennelmä sanoista Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö. Kan-kodissa hoidetaan terapian ja kuntoutuksen avulla elämässään päihdekierteeseen joutuneita, usein vuosikymmeniäkin kovaa päihderiippuvuuselämää eläneitä ihmisiä. Usein asukkailla on takana vankilatuomioita, sekä tuomioita eriasteisista rikoksista. Erilaisista taustoista huolimatta asukkaita yhdistää riippuvuus päihteisiin, alkoholiin tai huumeisiin, monesti molempiin. Riippuvuus on voimakasta ja se on suistanut kokonaisvaltaisesti kuilun partaalle. Päihdekierteen vääjäämätön tulos katkaisematta on ennenaikainen kuolema, tavalla tai toisella.
Usean tapauksessa elämä monine osa-alueineen on pirstaleina ja sisin riekaleina, elämässä ei näy toivoa eikä iloa. Jotkut ovat juoneet taikka piikittäneet elämästään puolison tai useammankin, lapset, ihmissuhteet, työt, firmat ja asunnot. Jäljelle on jääneet velka- ja rikosrekisterimerkinnät suuri häpeä ja itseinho. Suuri osa suomalaisista alkoholisteista on myös sellaisia, joiden juominen ei välttämättä näy ulospäin ja ulkoiset kulissit, jopa hyvinkin menestyvät puitteet, kuten ura tai yritys on pystytty pitämään yllä. Silti sisäinen piina ja läheisten kärsimys ovat valtavat.
Kan-kotiin tullaan usein vasta katkaisuhoidon jälkeen, sillä Kan-kodissa ei ole lääkinnällistä hoitoa saatavilla esim. vakavan viinakrampin yllättäessä. Myöskin riittävä motivaatio ja tahtotila avun hakemiseen ja halu sitoutumiseen elämän muuttamiseksi on edellytys riippuvuudesta vapautumiseen.
Vahva sisäinen kutsumus ajoi toimintaan mukaan
PÄIVITTÄIN Kan-kodilla vieraileva, vuodesta 1993 eläkkeellä ollut Veikko Saarijärvi on keskeinen henkilö Kan- toiminnan alkuvaiheissa Suomessa.
–Tulin Lappajärven kunnan elinkeinoasiamieheksi 1967, ja pidin siitä työstä kovasti. En ehtinyt kuitenkaan olla virassa kuin 3 vuotta, koska sisäinen kutsu tähän työhön oli niin voimakas. Viran jättäminen ei ollut helppoa, mutta en voinut olla noudattamatta kutsumusta, jonka niin voimakkaana silloin koin, kertoo Veikko.
Muutama vuosi aiemmin Helsinkiin oli rantautunut amerikkalaisen, voimakkaasta näystään tunnetuksi tulleen saarnaaja David Wilkersonin näyn pohjalta aloitettu uudenlainen auttamistyö päihderiippuvaisille.
–Ruotsissa toimi Levi Petrus -niminen säätiö, joka oli Euroopan suurin vastaavaa työtä tekevä, ja siellä kävimme tutustumassa toimintaan. Vuonna 1972 saatiin vuokralle Äänekosken Hietaman kylältä kartano, johon perustettiin Kan-koti. Kan-koteja oli ollut jo Helsingissä ja Somerolla aiemmin. Lauri Halmetoja, joka oli aiemmin ollut virassa Konnunsuon vankilassa sikalanhoitajana, perusti kartanolle porsitussikalan, ja asukkaat osallistuivat kartanon jokapäiväisiin töihin. Kun kiinteistö tuli myyntiin, löysimme toiminnalle uuden paikan Ähtärin Myllymäeltä. Parhaana aikana hoitokoteja oli Suomessa 7, lisäksi kaupungeissa ympäri Suomen oli päiväkeskuksia, niin kutsuttuja kontakti-koteja, yhteensä noin 20. Tulin hallitukseen vuonna 1975, 1979 olin hallituksen puheenjohtaja, ja vuodesta 1982 olin kokoaikainen toiminnanjohtaja Suomen Kan-koti toiminnassa. Veikko kertoo muistavansa edelleen elossa olevia miehiä, jotka olivat 70-80 -luvuilla hoidossa Äänekoskella.
He ovat hyvin menestyneet elämässään, tietää Veikko. Eläkkeelle jäämisen jälkeen Veikko on työskennellyt lemmikkieläintarvikkeita valmistavan yrityksensä parissa, jonka toiminnan osaamisineen hän on nyt siirtänyt hiljattain Saarijärvellä toimintansa aloittaneen Kan-kodin yksikköön. Joillakin vankilasta vapautuneilla on työvelvoite, ja tällainen työ sopii hyvin tällaiseen kuvioon, ja on lähtenyt lupaavasti käyntiin, kertoo Veikko.
Kan-kodin toiminta perustuu pohjimmiltaan kristilliseen lähimmäisenrakkauteen ja palvelutehtävään. Veikko kertoo helluntaiseurakunnissa olleen yhteyshenkilöitä Kan-koteihin, jotka myöhemmin johdattivat entiset alkoholistit heidän niin halutessaan seurakunnan toiminnan yhteyteen. Silloinen sosiaalihallitus antoi vuosittain avustusta, avustuksen ehtona oli, että Kan-koti hoitaa myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät saa hoitoonsa maksusitoumusta kotikunnaltaan. Oli keräyksiä, ja seurakunnat tukivat meitä, jäsenmäärä yhdistyksessä oli parhaillaan n. 5000, muistelee Veikko.
Naisten Kan-koti Munsalaan
VAIKKA valtaosa päihderiippuvaisista oli miehiä, oli tarve löytää myös naisille oma hoitopaikka. Johdatus toimi tässäkin, sillä Veikko kertoi Vaasassa ollessaan saavansa sisäisen kutsumuksen mennä Munsalaan. Munsalassa oli kolmen terveysalalla toimineen naisen aikaansaama yhdistys, joka omisti kiinteistön. Myöhemmin rakennus, sekä 5 ha maata ja korjausrahaa lahjoitettiin Kannille, koska Kannin toiminta oli senkaltaista ihmisten auttamistyötä, jota naiset olivat halunneet kiinteistössä harjoitettavan. Nykyään paikka on yksityisen omistuksessa, eikä naisille ole erillistä yksikköä, vaan sekä miehille että naisille on paikkoja kaikissa nykyisissä Kan-kodeissa.
Kortesjärven Kan-kodissa on kodinomainen tunnelma ja asukkaat ja henkilökunta ovat kuin yhtä perhettä. Hoitopaikkoja on seitsemälle, ja yhteisten tilojen lisäksi jokaisella on oma asunto keittiöllä varustettuna. Päivärutiineihin kuuluvat aamu- ja iltahartaudet rukouksineen, mutta niihin ei ketään pakoteta. Henkilökunnan mukaan usein käy niin, että aluksi asiakas ei halua näihin osallistua, mutta tulee mukaan myöhemmin omasta tahdostaan.
Henkilökuntaan kuuluvat 2 ohjaajaa, keittäjä ja 4 vapaaehtoista, jotka vastaavat muun muassa viikonloppupäivystyksestä. Vastaava ohjaaja Kirsi Ruotsala on koulutukseltaan sosionomi. Hän on työskennellyt yhteensä 10 vuotta Kan-kodissa. Kirsi kertoo asukkaiden olevan sekä yksinäisiä, että perheellisiä.
–Hoidettava ei jää koskaan yksin täällä, aina on mahdollisuus keskusteluun jonkun kanssa. Asiakkaan tilanne kartoitetaan kokonaisvaltaisesti ja ryhmätyöskentelyn lisäksi asiakkaan kanssa käydään kahdenkeskisiä keskusteluja. Hoidon maksaa asiakkaan kotikunta, joka on hoitoon lähettävä taho. Yleensä asiakas itse on toivonut hoitoa, jossa on kristillinen pohja.
HOIDON pituus on yleensä 1-2 kuukautta, mutta se vaihtelee tapauskohtaisesti. Hoito voi kestää myös 3-4 kuukautta, tai jopa vuoden. Lomille ei ensimmäisen kuukauden aikana pääse, koska on tärkeä rauhoittua ja keskittyä kuntoutukseen. Pitkillä sitoumuksilla hoidon loppupuolella totutellaan itsenäiseen elämään viikko-viikko rytmissä, Kan-kodissa ja omassa asunnossa. ”Jemmapullon” löytyminen tarkoittaa automaattisesti lähtöä hoidosta.
–Emme voi yhden hoidettavan virheen takia vaarantaa kaikkien kuntoutumista, pelissä on niin paljon, sanoo Kirsi. Joskus asiakas keskeyttää hoidon, ja joskus joku on aikeissa pakata laukkunsa, mutta keskustelulla saadaan mieli onneksi usein muuttumaan. Riippuvuus on voimakas, emmekä ole helppojen asioiden kanssa tekemisissä, pohtii Kirsi.
–Joskus kovat kohtalot ja asiat tulevat mietteisiin kotonakin, mutta sitä on oppinut suodattamaan ajan myötä näitä ajatuksia. Päällimmäisenä on kuitenkin luottamus ja toivo siitä, että ihmisellä menisi tästä eteenpäin paremmin, ja kun näkee hoidettavassa muutoksen, se antaa toivoa ja voimaa.
Olavi Stenrot kulkee keittäjänä työskentelevän vaimonsa Hellin kanssa päivittäin vapaaehtoistyöntekijänä Kan-kodilla.
–Olen sellainen jokapaikanhöylä täällä ja kuskaan myös asiakkaita kauppaan ja muille asioille. Kerran viikossa käydään myös Kauhavalla ostoksilla, kertoo Olavi.
Mies ei peittele uskoaan ja kertoo avoimesti taustastaan ja näkemästään ja kokemastaan.
–Minä koin kerrasta ihmeparantumisen Jumalan voimasta vuonna 1998. Viina jäi kuin seinään, ei ollut vieroitusoireita! Ja olen nähnyt samanlaisia ihmeitä muidenkin kohdalla, mutta joillakin tie raitistumiseen on pidempi. Olin kiltti juoppo, en räyhännyt ja riekkunut, mutta perheeni kärsi juomisestani. Edesmennyt vaimoni ja veljeni olivat uskossa. Minulle tuli raitistumisen myötä halu auttaa ja olla tekemisissä näiden päihteisiin liittyvien ongelmien kanssa kamppailevien ihmisten kanssa. Osallistun Vapaaseurakunnan kokouksiin, ja täällä Kan-kodilla meillä on perjantaisin Puhe- ja rukous -tilaisuus.
Kokemus yhteiskunnan järjestelmien hylkäämisestä, kylmyydestä ja byroktratiasta
PITKÄN linjan kuntoutuja Joni Jalonen on työkokeilussa Kan-kodissa. Hänen puheestaan kuulee ja aistii, että helppoa ei ole ollut raitistumisen tie. Tunteet ja sisäiset taistelut ovat läsnä, takapakkiakin on tullut, mutta silti nyt ollaan kantavalla maalla. Tämä on mahdollistunut armon ja rakastetuksi tulemisen kokemuksen seurauksena.
–Olen viettänyt yli 10 vuotta elämästäni erilaisissa laitoksissa, jonka seurauksena ajauduin rikolliseen maailmaan. Siinä ympäristössä ei kiltti ja herkkä poika pärjää, joten kovetin itseni. Hiljaisiin hätähuutoihini ei yhteiskunta pystynyt tarjoamaan oikeanlaista apua, jonka seurauksena ajauduin syvemmälle katuelämään ja veneiden alle asumaan. Kaikkien näiden kokemusten seurauksena menetin elämältäni pohjan ja halun elää, ja ajauduin itsemurhan partaalle, Jalonen kertoo.
–Vuonna 2015 koin elämäni syvimmän pohjakosketuksen, jolloin ajauduin totaaliseen umpikujaan. Kun sain elämässäni ensimmäisen kerran kuulla, sanat ”olet arvokas”, alkoi prosessi, etsiminen ja uuden identiteetin kasvu. Kristillisissä yhteisöissä sain kokea, kuinka Jumala mursi minusta vihan, katkeruuden ja häpeän. Täällä päihteidenkäyttäjä kohdataan armolla ja rakkaudella, tehdään asioita yhdessä. Ihminen saa olla oma itsensä, häntä nostetaan ja kannetaan. Olen tunnistanut itsestäni läheisriippuvuuden, joka on johtanut pakonomaiseen yli voimieni menevään muiden auttamiseen, nyt minun on hidastettava tahtia ja hoidettava itseäni.
KAUNIITA sanoja miehellä ei ole yhteiskuntamme järjestelmien tavasta toimia päihteidenkäyttäjien ja syrjäytyneiden auttamiseksi.
–Koko ajan mennään huonompaan suuntaan, päihde- ja mielenterveyspalveluista leikataan. Ennen pääsi katkolle koputtamalla ulko-oveen, jos vain ovet olivat auki ja katkolla tilaa. Nyt sekään ei ole enää mahdollista, vaan viimeisillä voimillaan olevaa juoksutetaan, odotutetaan, pyydetään soittelemaan ja varailemaan aikoja. Luuleeko joku, että tällaiset kaverit, jotka sieltä veneiden alta nousevat viimeisillä voimillaan, kykenevät sitä apua useamman kerran hakemaan, sanoo Jalonen.
–Nämä ihmiset ovat sisäisesti hajalla, he tarvitsevat avun heti. Byrokratia on viimeistä, mitä heille tulee tarjota! Näille eniten apua tarvitseville niin sanottu hyvinvointiyhteiskuntamme näyttää Stop-merkkiä. Päihdeongelmaisena olet kuin B-luokan kansalainen, sinun pääsysi estetään tai tehdään vaikeaksi moniin palveluihin, edes hammaslääkäriin et pääse! Tämä on kuin ketjureaktio, jonka alla ihminen latistuu. Palveluissa ei kohdata ihmistä ihmisenä, sen sijaan, että hän saisi apua ja sellaista kohtelua ja kohtaamista, jota hän eniten siinä pohjalla olevassa tilassaan tarvitsisi noustakseen, hän kohtaa järjestelmän kylmyyden ja kyvyttömyyden, joka painaa entistä pohjemmalle, sekä häpeän ja arvottomuuden tunteen.
Tiina Kiviaho
Aiheeseen liittyviä juttuja
