SEPPO Viinamäen kyytiin nousi Lappajärveltä seitsemän rohkeaa miestä. Määränpäänä oli Seinäjoki ja siellä ensimmäistä kertaa järjestettävä Seinämaraton. Myös kaikille miehille maraton olisi ensimmäinen. Yksi heistä, Arvo Ollila, oli ostanut käyttöönsä uudet juoksushortsit. Päivästä oli tulossa helteinen, juoksumatkana 42 kilometriä ja 195 metriä. Mitä sitten tapahtui ja mikä oli johtanut siihen, että Lappajärveltä lähdettiin noin suurella miesjoukolla maratonille 20.5.1973?
Suomessa elettiin suuren juoksuinnostuksen aikaa. Väätäisen, Virenin ja Vasalan kultamitalit olivat nostaneet juoksijoiden määrän ennennäkemättömään kasvuun. Hölkkäporukoita syntyi ja ne olivat aloitteellisia ”purupolkujen” perustamiseen niin Helsingin Pirkkolassa kuin Lappajärven Tarvolassakin.
Ollila, Matti Pietilä, Paavo Olli, Jaakko Tyynelä sekä Esko ja Tapani Koskela olivat aloittaneet säännöllisen lenkkeilyn edellisenä syksynä. Ensimmäinen pitkä yhteislenkki tehtiin aamun valjetessa joululomalla 1972, kun juostiin Hyytiälästä opettajien asuntolasta Evijärvelle. Testejä talven aikana tehtiin ja yhdessä polkupyörätestissä väkivahva Ollila voitti muut ylivoimaisesti.
“Jaska innosti mukaan”
Hölkkäporukan ulkopuolelta Seinämaratonille mukaan lähtenyt Reino Back teki kovimman ajan, 3.28. Veikkojen ennätys se ei kuitenkaan ollut, sillä Backin mukaan ainakin Matti Keskinen oli juossut lujempaa. Haastattelin Backia muutama vuosi sitten ennen hänen kuolemaansa. Mikä sai kovakuntoisen metsurin ja entisen painijan lähtemään maratonille, vaikka varsinaista juoksuharjoittelua hän ei ollut juurikaan tehnyt?
–Jaska se minut innosti mukaan, hänhän se ideoi Tarvolan pururadankin, Back muisteli.
Hänen mielestään tulos olisi voinut ollut paljon parempikin, mutta kova alkuvauhti oli kostautunut.
–Alkumatkalla ihmiset hurrasivat ja luulin, että he kannustavat minua nähtyään painikuviani Ilkassa, mutta he huusivatkin takanani juosseelle polttarijuoksijalle, Back sanoi naurahtaen tyypillisen iloisen naurunsa. Hän kritisoi järjestäjiä siitä, että juomista ei ollut helteessä tarpeeksi usein tarjolla.
Hänen jälkeensä maaliin lappajärveläistä tulivat hyvillä ajoilla Tapani Koskela (4.30) ja Paavo Olli (4.39). Opettajakolmikosta Matti Pietilä (4.51) erkani puolimatkan jälkeen kollegoistaan. Esko Koskela ja Jaakko Tyynelä ottivat loppukilometreillä käyttöön Amerikan alkuperäisasukkaiden käyttämän etenemistavan, missä juostaan kaksi tolpanväliä ja kävellään yksi. Maaliin he selvisivät ajalla 5.23.
Seinämaratonin lähtöpaikka oli Törnävän kansakoululla. Se juostiin yhtenä lenkkinä Ilmajoen Pojanluoman ja Rengon kautta Seinäjoelle. Maratonille lähti 171 juoksijaa, joista maaliin selvisi 158. Kuulemani mukaan yksi kolmestatoista keskeyttäjästä oli epäonninen Arvo Ollila. Kerrotaan, että hänen uudet shortsinsa olivat puristaneet ”reisvermat verille”, joten ei siinä auttanut muu kuin keskeyttää, vaikka voimia myös painijataustaisella Ollilalla olisi ollutkin.
Tietääkseni kukaan heistä ei tämän jälkeen maratonia juossut, mutta jos joku tietää paremmin, niin ottakoon mielellään yhteys kirjoittajaan. Kestävyyslajissa pitkien määrätietoisten ponnistelujen jälkeen oman tavoitteen saavuttaminen synnyttää pystyvyyden tunteen. Jo tällä reitillä oleminen on kuukausien ajan palkitsevaa, kun elämään kuuluu luottaminen tavoitetta kohti kulkevaan prosessiin, sen onnistuneeseen jatkumoon, missä maalin saavuttaminen on loppuhuipentuma.
Usealla lappajärveläisseitsikosta olisi maratonhaluja ollut myöhemminkin, myös Esko Koskelalla. Toukokuussa 1987 yläasteen välitunnilla hän onnitteli minua lämpimästi kädestä pitäen menestyttyäni maastojuoksussa.
–Se on hyvä että juostaan, minunkin oli tarkoitus vielä yksi maraton juosta, historianopettaja Koskela sanoi.
Tapani Tyynelä
