KUN suuri värväys Suomessa panttiin käyntiin syksyllä 1915, ei Saksaan lähtevien nuorten vapaaehtoisten koulutuksen sisällöstä ollut täällä vielä paljoakaan tietoa. Ei ainakaan sellaista tietoa, että jossain vaiheessa miehet vietäisiin mukaan ensimmäisen maailmansodan taisteluihin Saksan itärintamalle.
Suomalaisten sotilaskoulutuksen johtajaksi oli Saksan sotaministeriö määrännyt majuri Maximillian Bayerin. Hänen visioissaan tuo asia oli kyllä ollut mukana jo ensimmäisen, niin sanotun pfadfinder-ryhmän koulutuksen suunnittelussa. Kuitenkin vasta 1915 vuoden lopulla, kun pääosa vapaaehtoisista oli jo koulutuksessa, hän ilmoitti kantanaan suomalaiselle osapuolelle, että tarkoituksenmukaisesti toteutuakseen miesten koulutus vaatisi myös rintamakokemusta. Suostumuksen tähän hän sai maaliskuussa 1916. Sen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Koulutuksessa olevista suomalaisista alettiin valikoida ne miehet, jotka katsottiin terveydentilan ja muun sotilaskuntoisuuden perusteella kelvollisiksi rintamapalvelukseen.
Käsky liikekannallepanosta annettiin 3. päivänä toukokuuta 1916. Rintamalle lähetettävän joukon vahvuudeksi tuli vajaat 1 300 miestä ja 9.5.1916 heistä muodostettiin kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27. Pataljoona siirrettiin sitten rautateitse Latviaan Mittauhun, eli nykyiseen Jelgavan kaupunkiin. Saksan ja Venäjän välinen rintamalinja täällä alueella kulki tuolloin kolmisenkymmentä kilometriä Jelgavan pohjoispuolella, Jelgava-Riika maantien tuntumassa Misse-joella. Kesäkuun alussa 1916 komennettiin pataljoona rintamavastuuseen tuolle noin neljän kilometrin mittaiselle rintamalohkolle.
Sodankäyntiä surkeissa olosuhteissa
Olosuhteet olivat melkoisen surkeat. Maasto oli varsin märkää Tirulin suoaluetta, joka teki asemien rakentamisen kaivamalla mahdottomaksi. Niinpä kaikki puolustus ja majoitusrakennelmat olivat maanpäällisiä ja kulkureitit puisista kapulasilloista rakennettuja. Ruoka ynnä muu huolto oli kehnonlaista ja niinpä olosuhteet kulkutautien leviämiselle olivat otolliset.
RINTAMAPALVELUS Misse-joella kesti kesäkuun alusta elokuun lopulle 1916. Tuo vaihe oli lähinnä asemasotaa, johon kuului pientä kahakointia vastapuolen venäläisen 7. Siperian Armeijakunnan kanssa. Maanpäälliset puolustusasemat olivat kuitenkin alituiseen alttiita vihollisen tykkitulelle.
Tämä aiheuttikin ainoat miestappiot jääkäreille. Misse-joella kaatui neljä jääkäriä, jotka kaikki olivat järviseutulaisia, jos laskemme mukaan Pietarsaaren, joka vanhastaan on ollut Järviseudun ”pääkaupunki”. Kaatuneet jääkärit olivat Alfred Hyytinen ja Matti Nykänen Lappajärveltä, Max Kronqvist Pietarsaaresta ja Jaakko Ilmari Pahkajärvi Kortesjärveltä.
Ensimmäisenä jääkäreistä kohtasi kuolemansa jääkäri Alfred Hyytinen
Hänet on merkitty syntyneeksi 25. päivänä helmikuuta 1896 Pietarissa, jossa Antti ja Liisa Hyytisen perhe asui 1880–1890 luvulla. 1897 perhe palasi takaisin Lappajärven Lamminkylän Leväniemeen. Alfred kävi kansakoulun Lappajärvellä ja oli siellä työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoiseksi jääkärikoulutukseen. Joulukuussa 1915 Alfred ilmoittautui vapaaehtoiseksi lähtemään Saksaan jääkärikoulutukseen, jossa hänet on kirjattu Hohenlockstedtin koulutuspataljoonan 1 komppaniaan 5.1.1916.
Kesäkuun alussa 1916 Alfred komennettiin muun Jääkäripataljoona 27 mukana rintamalle etulinjaan Misse-joelle. Kesäkuun 13. päivänä 1916 iltapäivällä ampuivat venäläiset Riian linnakkeilta joitakin järeitä 210 millimetrin kranaatteja. Tulitukseen yhtyi myös venäläinen kenttätykistö ampuen srapnelleja. Alfred oli juuri tuohon aikaan palaamassa kenttäkeittiöltä mukanaan ryhmänsä ruoka-annokset pakeissa.
Koska hänellä oli pakit käsissään ei hän katsonut voivansa heittäytyä maahan, peläten kallisarvoisten ruoka-annosten kaatumista. Sen sijaan hän vain kyyristyi alas pidellen pakkeja käsissään.
Jääkäreiden päiväkirjamerkintöjen mukaan kello 13.30 suuri kranaatinsirpale iskeytyi hänen hartioihinsa haavoittaen häntä vaikeasti. Häntä lähdettiin heti kuljettamaan joukkosidontapaikalle läheiseen Galinin (saks. Galling) kylään, mutta hän ehti menehtyä verenhukkaan ennen perille pääsyä. Alfred haudattiin Galinin kylän laitaan ja hänen haudalleen pystytettiin puinen risti. Kymmenisen vuotta myöhemmin tuo risti löydettiin jo melkein rämettyneeltä hautapaikalta ja nykyisin se on Suomen Sotamuseossa.
Seuraavat menetykset koettiin juhannuksena
Ensin 25. kesäkuuta vastaisena yönä karkasi kaksi jääkäriä, Eino Tuominen ja Hjalmar Vikström, vihollisen puolelle. Ilmeisesti he antoivat vihollisen tykistölle tarkat tiedot suomalaisten puolustuslinjoista, koska seuraavana iltana noin kello 22, alkoi pataljoonan kaistalle todella rankka ja tarkasti suunnattu tykistötuli. 40 minuutin aikana ampui vihollinen arviolta 600 laukausta JR 27 kaistalle. Tässä keskityksessä kaatui Max Kronqvist ja Matti Nykänen ja kolme muuta jääkäriä haavoittui. Matti Nykäsen saamat vammat olivat niin vaikeat, että hän kuoli seuraavana päivänä Skrabben kenttäsairaalassa.
Max Kronqvist oli syntynyt Pietarsaaressa August Wilhelm Kronqvistin ja Ida Augusta Wörgrenin kuusihenkisen perheen toiseksi vanhimpana lapsena 12.7.1894.
Max oli käynyt kansakoulun ja Pietarsaaren käsityökoulun ja toimi tehdastyöläisenä Pietarsaaressa ennen liittymistään vapaaehtoiseksi jääkärikoulutukseen. Vapaa-aikanaan hän oli innokas urheilumies ja oli perustamassa muun muassa urheiluseura Sportia toimien sen johtokunnassa. Hän oli myös yksi Jakobstads brottningklubb -nimisen painiseuran perustajista. Max Kronqvistin jääkärikausi on merkitty alkaneeksi Hohenlockstedtin koulutuspataljoonan kolmannessa komppaniassa 21.11.1915. Tuona kohtalokkaana iltana 25.6. Kronqvist oli suorittamassa vartiovuoroaan, kun vihollisen ankara tykistön rumputuli alkoi jauhaa suomalaisten puolustusasemia. Hänen vartiopaikkansa viereen osui kranaatti, joka surmasi hänet välittömästi. Hänen vartiotoverinsa Vilho Hurme haavoittui käsivarteen samasta kranaatista, mutta hän selvisi siitä kuitenkin joukkosidontapaikalla annetun ensiavun turvin. Max Kronqvist haudattiin Alfred Hyytisen viereen Galinin sotilashautausmaahan.
Matti Nykäsen kohtalo
Matti Nykänen syntyi Lappajärvellä 8. päivänä tammikuuta 1896.Hänen vanhempansa olivat työmies Erkki Nykänen ja Anna Nykänen. Matti oli käynyt kansakoulun ja oli työmiehenä Lappajärvellä ennen liittymistään vapaaehtoiseksi jääkärikoulutukseen. Hän liittyi vapaaehtoisten joukkoon ilmeisesti samaan aikaan kun Alfred Hyytinen ja ilmeisesti he myös kulkivat samaa etappireittiä, koska hänen jääkärikautensa on merkitty alkaneeksi 5.1.1916, eli samana päivänä, kun Hyytisen jääkärikausi alkoi. Nykänen sijoitettiin Hyytisen kanssa samaan koulutuspataljoonan 1. komppaniaan.
Tuona kohtalokkaana iltana 25.6. Nykänen, kuten muutkin pataljoonan miehet olivat valmiusasemissa vihollisen hyökkäyksen varalta, jota tällainen tykistökeskitys saattoi ennakoida. Hän haavoittui kranaatinsirpaleista vaikeasti ja kuljetettiin välittömästi Galinin joukkosidontapaikalta noin viiden kilometrin päässä olevaan Skrabben kenttäsairaalaan. Sielläkään ei hänen henkeänsä kuitenkaan kyetty pelastamaan, vaan hän kuoli seuraavana päivänä haavojen aiheuttamaan runsaaseen verenvuotoon. Jääkäri Nykänen on haudattu kenttäsairaalan läheisyyteen perustettuun Skrabben sotilashautausmaahan.
Alaikäinen sotilas
Jaakko Ilmari Pahkajärvi syntyi Kortesjärven Pahkajärven kylässä maanviljelijä Kustaa Pahkajärven ja Susanna Maria Storkockin kuusilapsisen perheen toiseksi nuorimpana 22.7.1897.
Ilmari opiskeli Lapuan yhteiskoulussa kuudetta luokkaa liittyessään vapaaehtoisena jääkärikoulutukseen. Hän ilmoittautui joukkoon vanhempiensa tietämättä ja ilman heidän suostumustaan kirjoittaen itse tarvittavat allekirjoitukset. Vasta saavuttuaan Hohenlockstedttiin hän kirjoitti kotiinsa ilmoittaen vakaumuksestaan liittyä siihen joukkoon, jonka päämääränä on vapaa isänmaa. Pahkajärven jääkärikausi on merkitty alkaneeksi koulutuspataljoonan toisessa komppaniassa 4.11.1915.
Pahkajärven jääkärikoulutukseen liittyy toinenkin kohtalonomainen asia. Kun miesten terveydentilaa rintamakelpoisuuden selvittämiseksi tutkittiin, todettiin hänellä jonkinasteinen synnynnäinen sydänvika. Tämä olisi tarkoittanut sitä, että Pahkajärveä ei olisi kelpuutettu rintamajoukkoihin. Kun hän sai tästä tiedon, marssi hän epätoivoisena esimiehensä puheille ja ilmoitti, että hänen on päästävä mukaan rintamalle ja että se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys. Niin oli Pahkajärvi mukana Misse-joella.
Ja lisää sattumuksia. Tuona kohtalokkaana päivänä 15.8. muut toisen komppanian miehet olivat palveluksessa, mutta Pahkajärvi oli saanut jäädä lepoon hoitamaan erään lomalle lähteneen saksalaisupseerin koiranpentuja. Pahkajärvi lepäili joukkueensa korsussa, jota paraikaa oltiin remontoimassa. Siitä oltiin purkamassa kattoa ja niiden suojana olevia hirsiä ja kiskoja tarkoituksena korvata ne uusilla. Tuona päivänä vihollisen tykkituli 2. komppanian lohkolle oli tavallista vilkkaampaa ja sattui niin onnettomasti, että iso kranaatinsirpale tuli läpi tuon purkuvaiheessa olevan katon repäisten mukaansa katosta jonkin rautasiteen ja osuen suoraan lavetilla makaavan Pahkajärven päähän sillä seurauksella, että hänen päänsä ja kasvonsa ruhjoutuivat tunnistamattomiksi ja hän kuoli silmänräpäyksessä. Koska Pahkajärvi syystä tai toisesta ei ollut asettunut korsussa omalle lavetilleen, oli jonkin aikaa epäselvää, kuka kyseessä oleva osuman saanut jääkäri oli. Kun kyseisen lavetin haltija löytyi elävänä, varmistui, että kyseinen vainaja oli Ilmari Pahkajärvi. Pahkajärvi haudattiin Galinin sotilashautausmaahan Hyytisen ja Kronqvistin viereen.
Muistomerkkiä kunnostetaan
Vuonna 1925 näiden kolmen jääkärin hautapaikka etsittiin uudelleen ja paikalle rakennettiin kaunis teräsketjuin ympäröity hautakumpu, jonka päälle pystytettiin Viipurin suojeluskuntapiirin silloisen piiripäällikkö Aarno Karimon suunnittelema hautamuistomerkki.
Neuvostoaikana hauta-alue pääsi pahasti ränsistymään, mutta toisaalta sen syrjäinen sijainti säilytti sen myös tuolle ajalle tyypillisiltä hävitystoimilta.
Järviseutu-Seura ja Jääkäripataljoona 27 perinneyhdistyksen Etelä-Pohjanmaan osasto ovat yhteisvoimin toteuttamassa hauta-alueen kunnostamista. Tarkoituksena saada kunnostustyöt valmiiksi vuoteen 2025 mennessä, jolloin tulee kuluneeksi 100 vuotta hautamuistomerkin pystyttämisestä.
Mauri Jokela
