KOLMANNEN pääsiäisen jälkeisen sunnuntain Raamatuntekstit puhuvat Jumalan kansan koti-ikävästä. Sen evankeliumina on katkelma Jeesuksen jäähyväispuheesta lopusta Johanneksen evankeliumin 17. luvusta. Siinä Jeesus kertoo, että palaa takaisin Isän luo ja hänen seuraajansa jäävät tänne. Hän rukoilee, että Isä varjelisi heitä nimensä voimalla niin että hekin kerran pääsisivät perille Isän luo, Taivaaseen.
Koti-ikävä on merkillinen sana. Siinähän yhdistyy kaksi hyvin erisävyistä sanaa. Koti on hyvä, turvallinen sana. Ikävä taas voi olla kielteisensävyinen sana. Kotiin ei saisi liittyä ikäviä asioita. Kodin pitäisi olla turvan ja hoidon paikka. Mutta kun nämä kaksi erisävyistä sanaa yhdistetään koti-ikäväksi, ikävä ei tarkoita sitä, että kotona on ikävää. Vaan koti-ikävä kertoo siitä, että on olemassa koti, hyvä paikka. Ja kun ollaan poissa sieltä, ikävöidään eli kaivataan sinne.
Jumalan kansankin koti-ikävä syntyy siitä kokemuksesta, että on päästy osalliseksi Isän kodin hyvyydestä. Isän koti on tullut täällä matkalla jo tutuksi. Isä on hoitanut kansansa matkasaatossa. Jumalan Poika tuli opettamaan meille Isän kodin hyvyyttä. Jäähyväisrukouksessa Jeesus kertoo ilmoittaneensa Isän nimen seuraajilleen ja suojelleensa heitä sen voimalla. Hän myös välitti Jumala sanan ja pyysi Jumalaa pyhittämään heitä Sanansa totuudella.
Jumalan kansan koti-ikävä ei ole epämääräistä kaipausta parempaan, vaan Kristuksen itsensä viitoittamaa selkeää matkaa kohti kotia. Hän on tie, joka vie varmasti perille. Hän kutsuu uskomaan ja liittymään Jumalan kansan matkasaattoon: uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Isäni kodissa on tilaa kaikille.
Ilkka Lehto, Vimpeli
