SUKUTUTKIMUS on kiinnostanut alajärveläistä Arto Puskalaa pitkään. Innostus syntyi 1985 ja hän on kerännyt tietoa Teerinevan kylän ja sukunsa vaiheista kirjoista sekä kyläläisiltä ja sukulaisilta. Erityiskiitos kuuluu Aino Kylkisalolle.
–Materiaalia on jo paljon ja olisi paljon lisääkin, vielä on monia sukulaisia hengissä, jotka muistavat juttuja vanhasta Puskalasta, hän kertoo viitaten 1852 perustettuun kruununtorppaan.
Perimätietoa on peräisin Puskalan Nikolain vaimolta Marialta asti. Ovatpa tilan perustajan Puskalan Jussin elämä ja teot päässeet jopa Vimpelin kruununhäissä esitettyyn Frans Takalan näytelmään 1950-luvulla.
Kruununtorpista muodostui uusia kyliä
TEERINEVAN kylä sai alkunsa, kun kruunun maalle Alajärven pitäjään perustettiin kruununtorppia 1800-luvun puolessa välissä. Pääosa näistä muodostui pitäjän itäosiin, missä valtion metsät olivat suurempia. Alajärven 67 kruununtorpasta 16 perustettiin Teerinevalle. Tällä tavoin syntyi uusia kyliä, myös Teerineva. Muutamien talojen velvollisuus oli huolehtia metsänvartioinnista, Teerinevalla tällaisia taloja olivat Saarenpää, Puusaari ja Hauta-aho.
–Vanhimmat tilat ovat kuitenkin ilmeisesti Tikkakoski (1841) ja Norrbacka (1843).
Alue oli nimestään päätellen nevaista, mutta metsää oli paljon. Sitä raivattiinkin kuokkien ja hevosia apuna käyttäen peltomaaksi.
–Sukuni tuli perimätiedon mukaan Lappajärven Ylipäästä kävellen Puskalaan, mutta sitä tietoa on syytä epäillä, sillä tutkimuksissani tästä ei ole löytynyt mitään todisteita. Todennäköisemmin he ovat tulleet Itäkylästä tai Ammesmäestä.
Puskala-nimitystä käytetään maista Puskalankallion laitamilla, mistä tie meni ennen vanhaan maamiesseuran ja Hauta-ahon kautta Koskelaan. Tila perustettiin keskelle metsää.
Vimpeliläislähtöisen Matti Simunanpojan (aik. Joensuu) pojat Puskalan Jussi (1848–1921) ja Santeri (1851–1920) tulivat paikalle kenties yhtä aikaa, mukanaan yksi lehmä, vaimot ja lapsia.
–Ja siitä sitten kapalo puun oksaan ja kuokkimaan ja raivaamaan nevaa ja metsää peltomaaksi, kuvailee Arto Puskala.
Alue oli karua, josta osoituksena perimätiedon mukaan on, että siellä aiemmin asunut henkilö oli tehnyt jo talonkin, mutta oli paikan karuuden vuoksi polttanut talonsa ja lähtenyt etsimään muualta parempaa onnea.
Työteliästä elämää
ELÄMÄ oli työteliästä ja kovaa. Monenlaista piti tehdä ja yrittää, että saatiin leipää pöytään.
–Jussi meni perimätiedon mukaan usein kesäisin auraamaan hevosella jonkun rajavillen kanssa Veteliin. Ja ajoi hevosella Kokkolan väliä, vei sinne ihmisten voit ja toi sieltä tuliaisia, joskus vaatteita. Naiset riipivät lehtiä puista ja tekivät myös lehtikerppuja lehmille. Miehet ajoivat joskus savea ja rapaa pellolle, kun muuta apulantaa ei juuri ollut.
Puskalat olivat kovia metsästämään. –Metsästys ruuan hankintana oli myös Puskalassa avainasemassa. Muuten olisivat ehkä kuolleet nälkään, kun rahansaanti ja ansiotyö oli liian vähäistä, lapsiakin oli Puskalassakin melko paljon. He myös pyydystivät eläimiä myös ansoilla, jolloin tuoretta ruokaa oli tarjolla useammin. Teerinevalla oli tuolloin lampi, joka on sittemmin kasvanut umpeen. Sen lähistöllä oli paljon metsäkanalintuja ja riistaa toisin kuin nykyään, kertoo Arto Puskala.
Eräästä Jussin Kokkolan reissusta on jäänyt elämään tarina. Matkalla oli roisto hypännyt tämän niskaan.
–Jussi oli riski mies ja hänellä oli mukana kaksimetrinen takkavihta ja kun hän pääsi voitolle, roisto oli sanonut “leikillähän minä”. Siihen Jussi: “leikkiä ja leikkiä” ja oli pieksänyt hänet siihen paikkaan.
Muutamia muitakin huumoripitoisia juttuja on Jussista säilynyt. –Tämä oli tekemässä niittylatoa Norpakan isännän kanssa ja lato Norpakkaan syntyikin. Mutta Puskalaan latoa varten valtion metsästä saadut hirret ei riittäneetkään, mutta sekin vain tuli valmiiksi. Tarkastaja, vosmestari eli metsänhoitaja, myöhemmin lääkärinä toimineen Poju Bergrothin isä, kysyi Jussilta miten hirret riittivät. Jussi oli sanonut vain, että “alta otin ja päälle laitoin, että tuli valmiiksi viimein”. Kruununtorpparit saivat ottaa metsästä vain välttämättömyyspuut.
Veljesten rinnakkaiseloa
SANTERI ja Jussi oli yhdessä kuokkivat, raivasivat ja asuivat vierekkäisissä taloissa. Jussilla oli isompi tupa, jossa oli yksi kamari, tupahuone, jossa keitettiin, porstua oli puoliksi jaettu. Pihassa oli myös luhti, talli, heinälato, riihi ja tietenkin sauna. Kaivoja oli kaksi: ylä- ja alakaivo.
–Lapset oppivat pellonraivaamisen mallia isiltään ja innostuivat kerran leikkimään: ottivat nahkaiset eli vällyt lattioille, hajottivat kaikki vällyt kyntökuokalla ja sanoivat vaan, että “näin ne vanhat miehet kytöä kuokkii” – saivat ehkä tukkapöllöä tästä. Myöhemmin Jussin pojat Nikolai ja Aukusti tekivät sauvoja Vimpeliin suksitehtaille.
–Jussin vaimo Liisa oli arka mutta hyväluonteinen ihminen. Hän oli Arpalasta kotoisin ja usein lähti kutimet (tikuttavat) mukana Vimpeliin. Eräällä leivänhakumatkalla sattuikin lapsen synnyttämisen aika jossain Pirttipuron paikkeilla. Hän synnytti potran pojan, Nikolain, ja sitoi vaan kutimen langoilla napanuoran ja vähän levättyään jatkoi kotiin Puskalaan. Tästä paikka sai nimen Pirttipuro, kertoo Arto Puskala.
–Santerin vaimo Reetta oli hyvämuistinen ja tiesi paljon asioita. Hän kulki taloissa tikuttavat mukana juttuja kertoen ja oli hyvin pidetty ihminen.
Puskalankallio on Geopark-kohde
TARINAN Puskala on ollut yli 65 vuotta asumaton. Talot purettiin ja vietiin pois. Sukua muutti Saarenmaahan, jossa asui aiemmin Matti Saarenmaan perhe, joka piti kauppaa. Osa meni Koskelaan.
–Nykyisin paikka, jossa Puskalan tila sijaitsi, on lähinnä käärmeen talvihorrosaluetta. Puskalankallio on Järviseudun ihmisille tuttu Teerimajasta, siellä järjestetyistä hiihdoista ja suunnistuspaikkana, Arto Puskala kuvailee.
Paikkana Puskalankallio on nyt kuitenkin varsin ajankohtainen, onhan se Kraatterijärven Geopark -kohde, jonne johtaa Kalkkitieltä tie.
–Siellä on komea uusi opastekylttikin. Geologi Aarne Laitakari löysi sieltä 1914 paikkeilla koko Suomessa ainutlaatuisen myhkygraniitin, jonka syntytapaa ei tiedemiehet vielä edes varmuudella tiedä.
Lisää historiallisia juttuja löydät täältä
