Kuten tunnettua, sai Suomen jääkäriliike alkunsa marraskuun 20 päivänä 1914 ylioppilasaktivistien pitämässä salaisessa kokouksessa pohjalaisen osakunnan tiloissa Helsingissä. Tämä johti erinäisten vaiheitten jälkeen siihen, että Saksan kanssa päästiin sopimukseen suomalaisten miesten sotilaskoulutuksen toteuttamisesta Saksassa. Ensimmäinen koulutusvaihe alkoi helmikuussa 1915 niin sanotulla Pfadfinder-kurssilla, johon osallistui 189 lähinnä ylioppilaista koostuvaa suomalaista miestä.
Oli kuitenkin selvää, että tällä joukolla ei saavutettaisi sitä tavoitetta, joka oli koko tämän hankkeen päämääränä, eli Suomen irrottaminen Venäjästä. Siksi neuvotteluja suuremman joukon kouluttamisesta jatkettiin sinnikkäästi. Lopulta 28. elokuuta 1915 saatiin Saksalta päätös koulutuksen laajentamisesta vahvennetuksi jääkäripataljoonaksi, jonka vahvuus olisi 2 000 miestä. Tämän päätöksen toimeenpano Suomessa edellytti nyt välittömästi tuon 2 000 vapaaehtoisen nuoren miehen rekrytointia koulutettavaksi Saksaan. Näin käynnistyi niin sanottu suuri värväys Suomessa.
Tehtävä olisi ollut käytännössä täysin mahdoton toteuttaa, ellei suomalaisten aktivistien joukko olisi jo ehtinyt virittää organisaatiotansa tällaisen mahdollisuuden varalle. Niinpä jo syyskuun kuluessa oli organisaatio läpi Suomen toimintavalmiina, niin myös täällä Pohjanmaalla. Tämän alueen aktivistien toiminnan keskuspaikka oli Kiitolan kartano Jepualla. Kartanon isännän Carl Jonathan von Essenin ympärille oli alueemme innokkaimmista aktivisteista rakentunut tehokas ja luotettava yhdysmiesverkosto, joista yksi oli Nestori Fränti Kortesjärvellä (myöhemmin Erkki Erkinheimo).
Kun sitten lokakuun alussa 1915 C. J. von Essen sai jääkäriliikkeen keskuskomitealta ilmoituksen värväystoiminnan käynnistämisestä, pani hän välittömästi viestinviejät värväreille. Nestori Fränti sai värväreistä ensimmäisenä tiedon toiminnan käynnistämisestä ja enempää kyselemättä antoi hän ohjeet omalle verkostolleen Kortesjärvellä. Kortesjärveläisen organisaation tehokkuutta kuvaa se, että jo 22. lokakuuta lähti ensimmäinen viiden miehen joukko kohti Saksaa ja siellä olevia Hohenlockstedtin kasarmeja. Viikkoa myöhemmin kaksi ja tästä runsaat kaksi viikkoa myöhemmin 12 miestä ja vuoden loppuun mennessä oli miehiä lähtenyt yli 30. Kaiken kaikkiaan lähti Kortesjärveltä 39 miestä Saksaan jääkärikoulutukseen.
Viisi ensimmäiseksi lähtenyttä miestä olivat Juho Kokkila, Erkki Myllykytö, myöh. Sankelo, Erkki Nuottimäki, Kaarle Hietala ja Kalle Vainionpää. Ensimmäisenä näistä värväytyi Juho Kokkila Kukkolan kylästä. Hän on itse kertonut rehtori Arvo Ryösän vuonna 1967 nauhoittamassa haastattelussa seuraavaa:
Heti kun sain tiedon värväyksen alkamisesta, minä lähdin käymään tämän värvärin Erkki Erkinheimon (tuolloin nimellä Nestori Fränti) luona ja sain asiat täyrellisesti seleväksi, mistä oli kysymys. Sain häneltä tehtäväkseni koota ittelleni joukon ja tulla siten hänen puheillensa. Kaikki piti pysyä salassa ja niin se pysyykin.
Kun tulin sieltä Erkinheimon luota pois, ajelin hiljaa pyörällä yön pimeyressä ja mietiskelin. Siinä matkalla oli yks Vaininpään talo ja sieltä näky valo. Tiesin että talossa on poika, jonka tunsin hyvin sellaaseksi riuskan otteiseksi mieheksi. Minä pistäyryin kohta sinne sisälle. Juteltiin sitten kaikkia vähän ajan vakavuuresta ja tuli käytettyä vähän sellaasta kieltä, että poika huomaski, että nyt on jotakin erikoosta. Kun minä lähärin pois, se tuli perään ja mun ei auttanu mikään. Mun piti sanoa mistä on kysymys. Vannotin ensin sen vaitiolovarmuuren ja sille sitten sanoin mistä on kysymys. Jos lähäret, niin huomen illalla tavataan, minä haluan tieron ja jos saat lisää miehiä, niin värvää. Seuraavana päivänä sain yhren miehen, (Erkki Myllykytö), täältä Kukkolasta lisää ja niin tultiin määrätyllä kellonlyömällä kirkonkylään. Kalle Vainionpää oli saanut kaksi miestä lisää, Kaarle Hietalan ja Erkki Nuottimäen. Niin meitä oli viisi miestä ja me lährettiinki sen värväri Erkinheimon luokse. Omasta mielestä meitä oli riittävästi. Aattelin, että kyllä niitä sitte tuloo perästä, kun me ensiksi alotetaan. Ja se oli tiistai- ilta. Niin mentiin Erkinheimon luo ja se oli tyytyväinen. Lauantai-aamuna 22.10. viiren mais me lährettiin Erkinheimolta sitte pyörällä ajamaan Voltin asemalle. Kaikki tapahtui salaa. Jokainen piti suunsa kiinni. Kotona minä isälle sanoon mistä on kysymys ja että oon päättäny lähtiä. Siihen isäukko, jo iäkäs mies, se mietti vähän aikaa ja sanoo että jaa. Jos minä olisin nuoree mies niin minä lähtisin ja, mutta oo sinä mies. Muuta ei puhuttu siitä koko lähröstä. Se loppu siihen. Niistä asioista ei yleensä puhuttu paljon. Varsinainen matka saksaan suju ongelmitta suunnitelmien mukaan. Tuolloin ei viranomaisilla ollut vielä minkäänlaista hajua suomalaisten nuorten miesten rekrytoinnista Saksaan sotilaskoulutukseen.
Sitten haastattelija kysyi: mikä sai teidät viisi miestä yhtäkkiä päättämään lähteä Saksaan sotakouluun?
Tähän vastasi Kokkila: Se oli kasvanu voima. Synnynnäiseksi sitä ei nyt voi sanoa, mutta täällä oli vanhat isäntämiehet hyvin tuommosta aktiivista ja venäläisvastaista henkeä niissä. Ja kun niitä kokoontu aina noin yhteen istumaan ja juttelemaan, niin se oli jokseenkin aina se asia erellä ja että siitä pitäs päästä venäläisestä irti.
Ja me pojat kasvettiin siinä joukossa ja sehän kasvo meihin kans se sama ajatus sitten siinä. Ja nyt me oltiin nuoria miehiä. Minäkin olin justiin täyren iän saavuttanu 21 vuotta pari kuukautta sitä ennen. Niin se oli meissäkin niinku luotu se henki sitte ku se mahrollisuus tuli esille niin se oli sitte het. Me lährettiin heti. Ja sitte sattu vielä niin hyvästi, että Nuorisoseuran puheenjohtaja lähti siinä samas joukos. Minut oli muistaakseni sillon syksyllä valittu Nuorisoseuran varapuheenjohtajaksi ja niin siitä se lähti. (Kortesjärven Nuorisoseuran piirissä värväystoiminta sai voimakasta vastakaikua. Lähes koko johtokunta lähti jääkäriksi). Ei mennyt pitkää aikaa ku sinne tuli Työväenyhdistyksen puheenjohtaja siihen joukkoon. Se oli täällä kaikki niin semmoosta yhteistä. Siinä ei ollu mitään puoluekismaa.
Mauri Jokela
…tarina jatkuu ensi viikolla!