JOKAINEN tuntee tai ainakin tietää isovanhempansa, mutta heidän vanhempansa ovatkin yleensä jo hämärän peitossa. Kun mennään vielä muutama polvi taaksepäin, on harvalla tietoa sukujuuristaan. Olen kerännyt kyläseuralle rahaa tekemällä pientä korvausta vastaan ihmisille esipolvitauluja, jotka ulottuvat aina 1600-luvulle asti.
Monille sukututkimus kuulostaa rakettitieteeltä, joten kerron hieman, kuinka esipolvitaulujen teko tapahtuu. Esivanhempia kertyy melkoinen määrä, kun mennään 1600-luvulle eli siihen tarvitaan 10–12 sukupolvea. 12 polvea esivanhempia tarkoittaa 8 190 henkilöä, ja jos yhden henkilön tietojen etsimiseen ja tallentamiseen menee 10 minuuttia, menee esipolvitaulun tekemiseen laskennallisesti lähes 1 400 tuntia. Käytännössä harvalla kuitenkaan on noin monta esivanhempaa, sillä muutaman polven jälkeen vastaan alkaa tulla samoja henkilöitä, koska on solmittu sukulaisavioliittoja. Sukulaisuus on Järviseudulla yleensä 6–7 polven takaa, mutta ei ole harvinaista, että pikkuserkut ja serkutkin ovat avioituneet keskenään.
KUINKA se aika sitten riittää, jos lupaan tehdä satasella esipolvitaulut 1600-luvulle asti? Taustalla on yli 30-vuotta jatkunut sukututkimusharrastus, jonka aikana olen tallentanut sukututkimusohjelmani tietokantaan lähes 48 000 henkilön tiedot Järviseudulta ja lähipitäjistä, mutta myös muualta päin Suomea. Pyydän siis ensimmäiseksi lähtöhenkilöltä hänen vanhempiensa ja isovanhempiensa nimet, syntymäajat ja -paikat. Yleensä näillä tiedoilla pääsen jo kartalle eli tietokannasta löytyy joku lähtöhenkilön isovanhempi tai jopa itse lähtöhenkilö. Jos ei löydy, niin sitten haen tietoja hyllymetrin pituisesta sukukirjakokoelmastani tai hyllymetrin pituisesta arkistostani, jossa on virkatodistuksia, perunkirjoituksia, sukututkimuksia ja kaikenlaisia sukututkimukseen liittyviä asiakirjoja.
Kun pääsen kartalle eli löydän lähtöhenkilön jonkun esivanhemman tai jopa itse lähtöhenkilön, alan naputella koneelle puuttuvia henkilöitä. Tietokannasta saattaa löytyä joku sukuhaara valmiina, mutta joku haara tökkää heti alkuunsa. Sen kimppuun käydään siten, että haetaan puuttuvia vanhempia sukukirjoista ja sukuarkistostani tai suoraan netistä Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen tai kansallisarkiston sivuilta löytyvistä rippikirjoista tai syntyneiden luetteloista. Syntyneiden luettelossa on kerrottu henkilöiden vanhemmat ja usein myös miltä rippikirjan sivulta perhe löytyy. Rippikirjasta löytyy vanhempien syntymäajat ja usein myös toisen puolison vanhemmat. Rippikirjoissa olevat syntymäajat on syytä tarkistaa joko syntyneiden luettelosta tai netistä löytyvällä Hiski-tietokannalla, sillä niissä on usein virheitä. Hiski on talkoovoimin rakennettu hakutietokanta, jolla voi hakea eri kriteereillä henkilöiden syntymäaikoja, vihkimisaikoja, kuolinaikoja ja muuttoaikojakin.
Netissä on toki muitakin apuja tietojen hakemiseen. Yksi on Geni, jonne kuka tahansa voi rakentaa oman sukupuunsa tai täydentää muiden sukupuita. Geniin pitää kuitenkin suhtautua varauksella, koska sinne syöttävät tietoja monet innokkaat vasta-alkajat, jotka eivät viitsi tarkistaa kaikkia tietoja. Netissä on myös lukuisia sukututkimukseen liittyviä Facebook-ryhmiä, joihin voi heittää kysymyksen hakusessa olevista henkilöistä ja useimmiten apua löytyykin. Netistä löytyy niin ikään lukuisia sukuseuroja ja sukututkimusryhmiä, joilta voi apua pyytää. Viimeisenä konstina on lähettää puheena olevaan seurakuntaan sukututkimuspyyntö, mutta se on hidas konsti ja lisäksi maksaa aika paljon.
KUN haettu henkilö löytyy, niin sen tiedot syötetään sukututkimusohjelmaan ja jos henkilöllä on sama syntymäaika tai kuolinaika, kuin tietokannassa jo olemassa olevalla henkilöllä, ohjelma kysyy onko kyseessä sama henkilö. Jos tiedot ovat samat, voi klikata ”kyllä”-painiketta ja ohjelma tekee sukukytkennän. Usein käy niin, että kytkennän jälkeen tietokannasta löytyy esivanhemmat valmiina varsinkin, jos kyseessä on järviseutulainen suku.
Olen kuukauden aikana tehnyt toistakymmentä esipolvitaulua ja suurin osa sukujuurista on pyörinyt Järviseudulla tai lähipitäjissä eli homma on hoitunut parhaimmillaan muutamassa tunnissa ja yleensä vähintään viikossa. Joukossa oli kuitenkin yksi erittäin haasteellinen tutkimus, kun juuret levisivät luovutetun Karjalan eri pitäjiin, Hämeenkyröön, Messukylään, Ylistaroon, Isokyröön, Nurmoon, Kuortaneelle, Lohtajalle jne. Yksittäisten henkilöiden vanhempien hakemiseen on mennyt tuntejakin ja silti niitä ei ole löytynyt, joten kaikilta osin 1600-luvulle asti on hankala ja jopa mahdoton päästä. Yleensä hukassa on tuntemattomasta paikasta ilmestynyt puoliso, josta ei ole muuta tietoa kuin nimi ja syntymävuosi. Tutkiminen on kuitenkin tiettyyn rajaan hauskaa näin talvisydännä ja saahan siitä kyläseura vähän rahaakin.
Heikki Salmela
