Haudat kaivettiin Lahden aikana täysin käsipelillä. –Lapiolla ja rautakangella. Kun on nuori ja terve, monenlaista sitä tekee, Lahti totesi.
Hauta piti käytännön syistä saada valmiiksi päivässä. Työmaalle lähdettiin siis heti päivän valjettua. Joskus työpäivä venyi pimeän puolelle.
Haudasta tehtiin noin kaksi metriä syvä. Hauta mitoitettiin tarkasti arkun mukaan. Haudan paikka merkittiin ensin lapiolla piirtäen.
–Ennen oli paljon käyrämallisia arkkuja, jolloin kaivaja pääsi vähän helpommalla. Nykyisinhän ne ovat lähes suorakaiteen muotoisia. Pääpuolesta tehtiin noin 70 senttiä leveä, jalkopäästä 35-senttinen. Lapioimista kertyi varmasti lähemmäs kolme kuutiota, Pasi Lahti laskeskelee.
Hän oli isänsä apuna noin 15-vuotiaasta lähtien.
Kaivuun aloitus oli työläs etenkin talviaikaan, kun routaa oli puolikin metriä. Pahimmillaan maa oli jäätynyt niin, että vain ihan pohjalla oli sulaa maata. Jos maa oli jäässä, routa piti hakata pois räjäyttämällä ja rautakangella tuurien. Sitten hakattiin ja lapioitiin niin, että kotiin tullessa olivat vaatteet umpijäässä ja selkä paksussa kuurassa. Jos kohdalle osui kiviä, ne räjäytettiin dynamiitilla.
–Sittemmin räjäyttely hautausmaalla on lopetettu, isotkin kivet pyritään saamaan pois kaivinkoneella. Tehdessä oppi monenlaisia niksejä, joilla hommaa sai hieman helpotettua.
Rautakanget olivat kovassa käytössä, niitä vietiin kuusi, seitsemän kappaletta kerrallaan pajalle teroitettaviksi ja sama määrä otettiin kunnostettuina mukaan.
–On se homma paljon muuttunut, nykyisin on roudansulatus ja kaivinkoneet, ei paljon lapiota tarvi. Parhaimmillaan haudan kaivaa tunnissa. Kyllä se on vaan kovaa ollut. Henki loppuisi, jos joutuisi nyt lekalla tehdä sen työn, minkä silloin teki.
VAINAJAT säilytettiin vanhassa kellarissa, joka sijaitsi kappelin edustalla. Vieressä oli vanhempi rakennus, jossa lääninlääkäri teki ruumiinavauksia. 2010-luvulla tasakattoinen kappeli uudistettiin ja sen yhteyteen rakennettiin kaappikylmiö. Samalla sinne saatiin henkilökunnalle sosiaalitilat.
–Olin kappelityömaallakin hommissa, valmistelin aamuisin kaikki muuraushommaa varten, Veikko Lahti muistelee.
Työssä saattoi tulla vastaan kaikenlaisia yllätyksiä. –Vanhan ruumishuoneen lattialle oli saatettu jättää hiljattain menehtyneen ruumis odottamaan hautausurakoitsijaa, miten kuten peitettynä. Kun laittoi valot päälle, ei ikinä tiennyt, mitä näkisi, muisteli Pasi Lahti, jolle ovat jääneet erityisesti erään pojan peiton alta näkyviin jääneet tennarit.
–Kaikkeen tottuu, totesi Veikko Lahti. –Vaan kyllä sitä joskus säikähti, kun iltapimeässä lapioi hautausmaalla ja joku tuli yhtäkkiä haudalle huhuilemaan.
Hautaan sai laittaa samalle paikalle uuden vainajan, kun edellisestä hautauksesta oli 20 vuotta.
–Kaivaessani keräsin luut pois ja laitoin ne sitten takaisin kun hautaa peitettiin. Se oli sellaista, mikä sai avustajat poistumaan äkkiä paikalta – useimmat eivät sen jälkeen enää palanneet.
Hautausmaalla työskentely vaatii tietynlaista luonnetta, siihen ei aivan kaikista ole, Lahdet pohtivat. –Työ työnä.
Veikko Lahti oli mukana hautajaisissa saattomiehenä ja ohjaamassa arkun laskemista. Joskus, kun hän ei päässyt paikalle, oli arkku laskettu väärin päin ja se jouduttiin nostamaan ylös kääntämistä varten. Hän piti myös kunnia-asiana, että haudoille tuotiin aina tuoreet havut omasta metsästä.
HAUDANKAIVUU oli Lahdelle sivutoimi, hänellä oli enemmän työtä metsänhoidossa sekä pienimuotoista viljelyä.
–Monenlaista on tullut tehtyä. Olin puoli vuotta Skånessa sokerijuurikastehtaalla ja sitten Hagforsin rautatehtaalla, kunnes passi umpeutui ja palasin Suomeen. Metsähommia tuli tehtyä paljon. Meillä oli ensimmäinen moottorisaha Vimpelissä, norjalainen, sitä moni tuli katsomaan, kun ei ollut ennen nähnyt.
Lahden perhe hoiti myös hautausmaan ruohonleikkuun. Usein Meeri oli leikkaamassa.
–Se oli tuskainen taival, iso alue ja lykättävä leikkuri. Kun pääsi loppuun, sai jo aloittaa uudestaan. Eikä ollut trimmereitä, kivien vieriltä heinä kitkettiin käsin, kertoi Pasi Lahti.
Toimenkuvaan kuului myös käydä avaamassa kylmiön ovea siellä käyville.
LAHTIEN kaivaessa hautoja Vimpelissä oli vuosittain 25–30 hautausta.
–Huippuvuonna oli 45, Pasi Lahti kertoi. Enimmillään oli kuusi hautaa avoinna samanaikaisesti.
–Viime vuonna hautauksia oli noin 100. Käsipelillä sitä tahtia ei millään ehtisi eikä jaksaisi.
Hautausmaa alkaa olla täynnä. –Tuhkaaminen lisääntyy varmaankin tulevaisuudessa.
Veikko Lahden selkä kesti lapioimista ihan hyvin, mutta olkapäät ja niska alkoivat oireilla ja kylmästä ärtynyt reuma runteli käsiä. Lahti jäi eläkkeelle 1980, mutta tuurasi vielä kesiä sen jälkeen seuraajaansa Laajalan Juhania. Tämä alkoi tehdä kaivuutöitä koneella.
