Mapillinen sen aikaisia papereita ja lehtileikkeitä on kadonnut vuosien varrella, vain jotain yksittäisiä kuvia ja pari kausivihkosta on jäänyt jäljelle.
–Tärkeät asiat pitäisi säilyttää omassa kassakaapissa, toteavat Markku Lapinkorpi ja Seppo Mäkelä.
He olivat mukana joukossa, joka pelasi 1970-luvulla jääkiekkoa Sääksjärven nuorisoseuran paidoissa.
–Jos se kansio löytyisi, voitaisiin ehkä toteuttaa jonkinlainen historiikki 50-vuotisvuoden lähestyessä. Jos jollakulla on tästä materiaalista havaintoja, otamme ne ilolla vastaan.
ENNEN jääkiekon rantautumista Järviseudulle pelattiin jääpalloa pesäpalloilijoiden talvilajina 1950-luvulla. 1960-luvulle tultaessa lisääntyi jääkiekon harrastaminen. Kun Lapinkorpi aloitteli jääkiekkoilua 15-vuotiaana Vimpelin Vedossa, oli Pohjanmaa mustinta aluetta Suomessa, missä ei ollut jäähalleja. SNSU:n pelaajat näkivät ensimmäisen jäähallinsa karsintapelissä Raumaa vastaan.
–Tuolloin sivukylillä pelattiin tyypillisesti luonnonjäällä, mutta kun Mäenpään Veikko Hietojalta tuli tänne opettajaksi, hän alkoi hommaamaan tänne kenttää. Vesijohtovedellä ei saanut jäädyttää, joten Veikko hankki joen rantaan pumppaamon ja putket, joilla vesi johdettiin 200 metrin päästä, Mäkelä kertoo.
–Siitä se kipinä lähti, että oli kenttä ja innostusta. On niin paljon sellaisia, jotka vain hymistelöö, että olisi se hyvä, mutta tässä oli tekijöitäkin. Lassilan Jukka sytytti intoa muihin.
1973 kiekkoilu alkoi Sääskessä ryminällä, 1974 joukkue meni nelossarjaan. Harjoituspelissä SNSU voitti kolmella maalilla alajärveläiset, jotka olivat pelanneet siinä sarjassa jo monta vuotta. Kaksi ensimmäistä kautta se voitti lähes kaikki runkosarjapelit, Vetoa vastaan pelattiin tasan. Ylivoimasta kertoo yhden kauden maaliero, 253–19.
Pelaajat olivat nuoria, abivuottaan viettänyt Lapinkorpi oli joukon vanhimpia.
–Lassilan Matti ja Tapani ja minä olimme 15-vuotiaita ja suoraan miesten sarjaan, Mäkelä muistelee.
–Meillä oli neljä kentällistä pelaajia. Lassila ja Lapinkorpi pelasivat ykkösessä, siinä kaksikossa oli hirvittävä peliäly. Minulla ei ollut, mutta pakko oli oppia, kun oli mahtavat pelaajat rinnalla.
JÄÄKIEKKOA harjoiteltiin joka päivä. Kuivaharjoittelu alkoi heinäkuussa, kun kentälle nostettiin kuitulevyt ja maalit sekä tölkit roikkumaan maalin nurkkiin. Jorma Virtalalta pyydettiin viikoittainen harjoitusohjelma, jolla oli parempi vaikutus kiekossa vaadittavaan fysiikkaan kuin pelkällä juoksulla. Sitä toteutettiin ympäri vuoden tunnollisesti fiksun suunnitelman mukaan.
–Ei ollut mielessä mitään muuta, joskus hiihtolomalla käytiin suksilla. Koulun jäällä oltiin joka ilta, käytännössä kuudesta yhdeksään. Alkukaudesta tietenkin luonnonjäällä; mentiin vähän huonollekin jäälle. Kun 10,15 äijää pelasi pienellä alueella, sivusta katsottuna näytti jää taipuvan, lainehti ja jousti, Mäkelä kertoo.
–Pärjääminen lähti siitä, että harjoitusmäärät olivat suuria. Tapparassa ja nuorten maajoukkueessakin pelannut, Perhossa asunut Pussisen Heikki opasti meitä alkuun. Lassilan Jukka puolestaan perehtyi Kanadan ja Tsekkoslovakian pelitapaan tutkimalla valmentajien metodeja ja sieltä muodostui meille oma, sopiva pelitapa. Neljä meistä kävi Jääkiekkoliiton B-tason valmennuskurssit.
–Lapinkorven Eero oli kuullut Mäkisen Tapiolta Hermeksen kakkosjoukkuetta vastaan pelatun pelin jälkeen, joka puolestaan oli pelannut Neuvostoliiton kakkosjoukkuetta vastaan, ettei tämä ollut ennen nähnyt Suomessa pelattavan niin yhteen toimivaa klap klap -kiekkoa kuin Sääksjärven joukkue pelasi.
Ensimmäisen sarjavuoden jälkeen SNSU nousi kolmoseen ja karsi jo seuraavana vuonna vielä ylemmäs.
–Kurikka voitettiin, mutta raumalaisille hävittiin jäähallissa 1976, siellä oli paljon liukkaampi jää mihin oltiin totuttu. Joukkueessa pelasi myös hiljan maajoukkueessakin pelanneita kiekkoilijoita.
SÄÄKSJÄRVI oli joukkue, johon haluttiin päästä. Vimpelin Vedosta siirtyi Sääksjärvelle kovia pelaajia, kuten Järviahon Mikko ja Markku, Sepän Vesa, Pelanderin Markku ja Heikkilän Markus. SNSU:n nousun jälkeen Veto lakkautti jääkiekkotoiminnan ja joukkueet yhdistettiin. Kauhavalta tuli hyökkäysketju Anttila, Allenius ja Kari Perttula, Kinnulasta Pekkarisen Tapani ja Kokkolasta Nurmen Pekka, Alajärveltä kävivät parin vuoden ajan Harjun veljekset Pekka ja Pentti sekä Pitkäsen Harri, junioreissa pelasi Vainion Vesa ja muita. Lappajärveltä tulivat Ahvenniemen Erkki ja Finnilän Esa, Taimiston Ari sekä myöhemmin Alasen Vesa.
–Monet vahvistukset olivat onneksemme räväkämpiä pelaajia kuin me ja toivat sopivasti kovuutta peliin ja pitivät puolensa. Siinä tuli ihmisiä tutuksi eri puolilta Järviseutua. Koko ajan joukkueeseen sai tulla kuka vain, joka koki, että voi auttaa joukkuetta. Peliaikaa jaettiin niin, että kaikki pääsivät pelaamaan. Sovittiin pelaajien kesken peluutuksesta, ei ollut luukkumiestäkään aluksi, Uusituvan Olli tuli sitten aukomaan porttia, Lapinkorpi totesi.
–Myöhemmin hänestä tuli tärkeä toimija joukkueen taustalla. Hän teki valtavan työn muun muassa käsiohjelman laatimisessa ja mainosten myymisessä.
Kovia vastustajia olivat Seinäjoen S-Kiekko ja Soinin Vehun Tiikerit. SNSU:n joukkue sai nopeasti maineen nopeana ja vaarallisena vastustajana. Voitot olivat usein isonumeroisia.
–Monissa paikoissa törmää siihen, että maine on jäänyt, oltiin jopa pelätty vastustaja, Mäkelä kertoo.
–Ja Lapinkorpi-nimi on jäänyt monille ihmisille mieleen kiekosta.
KARSINTAVASTUSTAJINA jäivät mieleen myös 1976 Karihaara Kemistä ja 1978 Oulun Eka-kiekko, jonka kokoonpano oli koottu Kärppien A-junioreista.
–7–4 hävittiin Oulussa. Reijo ja Reino Ruotsalainen tulivat pelin jälkeen kysymään, mistä olette, kun pelaatte niin hienoa jääkiekkoa. Pelistä oli Kalevassa hyvä juttu.
–Karsittiin, mutta ei sellaisissa olosuhteissa olisi voinut nousta korkeampiin sarjoihin, olisi pitänyt olla vähintään tekojäärata, Lapinkorpi hymähtää. –Yksi syy hyytymiselle lopulta oli se, ettei päästy lopulta nousemaan eikä saatu uusia haasteita.
–Siinä joukkueessa ei nostettu ketään yksilöitä jalustalle vaan pelattiin joukkueena, siksi hyvä henki kesti ja vahvistui.
Monien pelaajien suunnattua muualle opiskelemaan ja töihin alkoi Sääksjärven kiekkobuumi laantua. SNSU:ta seurasi Järviseudun Kiekko 1979.
–Siinä oli tosi paljon harrastajia: C, B, D-joukkueet ja kaksi aikuisten joukkuetta. Luonnonjääratasarjassa nuorten joukkueet sijoittuivat jopa SM-mitaleille. Oli välillä sellainenkin kuin Vimpelin kiekkoseura, sekään ei oikein vetänyt. Nyt on JPK.
SÄÄKSJÄRVELÄINEN kiekkoilu oli ilmiö, joka kiinnosti. Katsojia tuli keski-Pohjanmaan puoleltakin.
–Myöhemmin tapasin ylistarolaisen pariskunnan, joka oli käynyt katsomassa kaikki meidän pelit, Lapinkorpi kertoi.
Kun kylällä oli 300–400 asukasta, esimerkiksi Veto-pelissä oli noin 500 katsojaa. Enimmillään yleisöä oli yli 1 000 henkeä, Karihaara-pelissä. Talkooväki teki lumesta katsomotasot, että ihmiset pääsivät näkemään ja syömään makkaraa.
Jääkiekko yhdisti kylää
SÄÄKSJÄRVELLÄ on ollut vuosikymmenten aikana poikkeuksellisen aktiivista ja hämmästyttävän vilkasta toimintaa – yhteen hiileen on puhallettu puoluepolitiikasta piittaamatta.
–Yhteisöllisyyden kannalta jääkiekolla on ollut tärkeä merkitys koko kylälle, sen puitteissa on tehty paljon yhteistyötä ja merkittävä määrä talkootyötä, Markku Lapinkorpi toteaa.
Jääkiekkoa varten ei 1970-luvulla haluttu perustaa erillistä seuraa, vaan sitä päätettiin pelata nuorisoseuran nimissä.
–Lapinkorven Eero Lapinkorpi ja Lassilan Jukka pitivät Jaskan kioskilla palaverin ja kysyivät sitten, voisiko nuorisoseura olla toimielimenä. Se sopi, vaikka vastustustakin oli, sanottiin, tulee kalliiksi, kun on pitkiä pelimatkoja, muistelee Seppo Mäkelä.
–Talkootyötä joukkueen eteen tehtiin hirvittävä määrä, eniten kentän hoidossa ja joukkueen kuljetuksissa. Bensarahan lahjoittajia ja autoja löytyi, että päästiin pelireissuille. Tukijoita ja mainoksia saatiin, kun menestystäkin tuli. Makkaraa ja mehua laitettiin kotipeleihin myyntiin. Koko kylä oli liikkeellä vanhoja naisia myöten, kun pelattiin.
–Toppo-setä eli Mäkelän Toivo oli seuran maskotti, joka pelissä mukana. Muistan, kuinka hän istui Rauman jäähallissa jäähyaitiossa kotona tehdyt leivät ja voi mukana, laittoi puukon pystyyn kaukalon laitaan ja alkoi tehdä voileipiä. Tuomarit menivät puhuttamaan, kun peli alkoi, mutta tulivat sitten pois, naureskelivat ja pudistelivat päätään, Mäkelä nauraa.
–Alavudella hän lahjoi ammattikoulun talonmiehen, keitti kahvit ja tarjosi pullaa kaikille pelaajille. Kun lahjomisen vaikutus alkoi heiketä, hän heitti talonmiehen ulos. Hänellä oli tapana jakaa appelsiineja ja voileipiä myös vierasjoukkueen pelaajille ja on siitä jäänyt monen mieleen, jatkaa Lapinkorpi.
–Hän ei ymmärtänyt lajista juuri mitään, mutta nautti, kun ihmiset kokoontuivat. Vanhempi rouva Meeri Mäkelä oli myös hengessä mukana ja tuli aina peliin lähdettäessä toivottamaan onnea jokaiselle henkilökohtaisesti ja toi isot eväät, mikä oli hyvä, kun ei meillä ollut rahaa mennä ravintolaan syömään.
–Pussisen Heikkikin huomasi sääksjärvisen yhteisöllisyyden, kun täällä aamukolmelta jäädytettiin kenttää peliä varten ja hän innostui niin kovasti kaukalotalkoista, että tuli hommiin mukaan ja kävi luistelemassa joskus vaikka ei ollut harjoituksiakaan, totesi vain että ”tämä se vasta on elämää”. Esa Männikkö ja Lasse Antila olivat alusta asti mukana joukkueen menossa talkoissa ja huollossa.
–Talkoiden ja yhteisöllisyyden perinne on jatkunut erilaisten hankkeiden parissa halki vuosikymmenten ja näkyy yhä nuorten osalta, jotka ovat kunnostaneet nuorisoseurantaloa.
”Vimpeliläiset nuoret on ihan tajuttoman hyviä”
MARKKU Lapinkorpi muutti Vaasaan opiskelemaan ylioppilaaksi päästyään ja SNSU:n jälkeen pelasi kaksi kautta Lepplaxissa kakkosdivisioonaa. Harrastekiekko on jäänyt rakkaaksi harrastukseksi, jääkiekko sydämen asiaksi. Hän oli mukana muutaman muun vimpeläisen kiekkoihmisen kanssa perustamassa Järviseudun Pallokerhoa 1996.
Muitakin SNSU:n kiekkoilijoita jatkoi muissa joukkueissa ja sarjoissa, esimerkiksi Lassilan Jukka ja Matti pelasivat S-kiekossa kakkosdivisioonaa. Järviseutulaistaustaisista lopettaneista korkeimmalla tasolla on pelannut Lapinkorven poika Ville, joka kiekkoili Mestiksessä sekä Pohjois-Amerikassa junioreiden pääsarjatasolla. Sittemmin JPK:sta on noustu aina junioreiden maajoukkueisiin ja SM-Liigaan asti.
Lapinkorpi on tyytyväinen kiekkoilun nykytilaan Järviseudulla.
–Olin hiljattain pelaamassa harrastekiekkoa ja täytyy sanoa, että vimpeliläiset nuoret ovat ihan tajuttoman hyviä. Lajin parissa on hyviä vetäjiä, jotka laittavat osaamistaan jakoon ja paljon pelaajia, ja tekojään valmistuminen Vimpeliin helpottaa junioritoiminnan toteuttamista, harjoituksia voidaan pitää täälläkin ja kuljettaminen vähenee.
Harrastekiekon suosio on Suomessa lisääntynyt. Järviseudulla on Lapinkorven mukaan harrastajissa kolmen kerroksen väkeä: on ilman varusteita pelaavia pipokiekkoilijoita, harrastejoukkueita, joiden edustusryhmä kiertää turnauksia Suomessa ja ulkomaillakin sekä pelaajia, jotka käyvät näiden harjoituksissa, mutta eivät lähde reissuille.
–Väki on lisääntynyt lajin parissa ja toiminta on aktiivista. Itse olin hiljattain turnauksessa Levillä Itäkylän miesten kanssa, missä pelattiin veteraanikiekon säännöillä.
