SOININ Naarasnevalla sijaitsee Maa-ja metsätalousministeriön ”Nappaa hiilestä kiinni” -tutkimusohjelman Turnee-hankkeen mittausasema, joka on valmistunut elokuussa 2021. Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskus (INAR) johtaa koetoimintaa, jossa Seinäjoen ammattikorkeakoululla on kenttävastuu Etelä-Pohjanmaalla ja lähialueilla. Tutkimus on tärkeää, sillä luotettavaa tutkimustietoa suopohjan metsityksen hiilensidonnasta ei vielä ole saatavilla.
KUN suo on ojitettu ja siitä on nostettu hyödynnettävissä oleva turve, muodostuu ilmastopäästöjä edelleen jäljellä olevan jäännösturpeen hajoamisesta. Ojituksen seurauksena turvetta ei enää synny lisää, jolloin happea käyttävät mikrobit pääsevät hajottamaan jäljellä olevaa turvetta. Tämän prosessin seurauksena vapautuu ilmakehään kasvihuonekaasuja, kuten hiilidioksidia, metaania ja typpioksiduulia, jotka lämmittävät ilmakehää. Suonpohjat ovat ikään kuin suuria hiilivarastoja, joissa turpeen kompostoituminen tuotantokentälle tuottaa edelleen päästöjä, vaikka turpeen energiakäytöstä luovuttaisiinkin.
Mikäli tällainen entinen turvetuotantoalue on täysin kasvipeitteetön, ovat päästöt suurimmat. Siksi on tärkeää, että näille alueille saadaan mahdollisimman paljon hiiltä sitovaa kasvillisuutta. Jäännösturve on usein runsastyppistä, mutta kaliumia ja fosforia on niukasti. Puutuhka sopii lannoitteeksi sekä ohut- että paksuturpeisille suopohjille, paksuturpeiset kohteet tarvitsevat tuhkaa ohutturpeisia alueita enemmän. Ilman kivennäisravinteita taimet eivät menesty.
Suonpohjalla voidaan tuottaa kuitu-, tukki- tai energiapuuta. Vesitalous ja pohjamaan ominaisuudet ratkaisevat puulajin valinnan. Yleisin metsitettävien suopohjien puulajeista on mänty, mutta myös koivusta saadaan hyviä kasvatustuloksia. Biomassaa voidaan tuottaa myös pajuviljelmillä tai hybrihaavalla, myös harmaa- ja tervaleppä voivat kasvaa suopohjilla hyvin.
ALAJÄRVELÄISELLÄ Heino Marjamäellä on eri ikäistä, suopohjalla kasvavaa taimikkoa kaikkiaan 45 hehtaarilla.
–Alue on alun perin 1970-luvulla ojitettua, ennen siinä kasvoi kitukasvuista mäntyä. Minulle ehdotettiin 90-luvulla kunnostusojitusta, mutta olin päättänyt antaa alueen turpeennostoon, Marjamäki kertoo.
Nyt alueella kasvaa yli polvenkorkuista mäntyä. Helsingin yliopistolla on mittauspisteitä taimikon keskellä. Niistä mitataan muun muassa pohjaveden pinnankorkeutta, ph-arvoa, sähkönjohtavuutta, ravinteiden pitoisuuksia ja kiintoaineita.
–Olen ollut ratkaisuuni tyytyväinen, ja se on ollut taloudellisesti kannattava, kasvu on keskimääräistä parempaa. Lannoituksena on lehtipuutuhka, seitsemän tonnia hehtaarille. Ensiharvennus tulee noin 15–20-vuotiaalle taimikolle.
OLEMME mitanneet 2021–2022 tuotannosta vapautuneen paljaan suopohjan hiilidioksidipäästöjä, maaperän lämpötilaa, ja vesistöpäästöjä. Tammikuussa suoritettiin tuhkalannoitus, seitsemän tonnia hehtaarille, puutuhkalla. Toukokuussa ojitettiin, ja kesä-heinäkuussa alueelle istutettiin männyntaimia 2 000 taimea hehtaarille, kertoo erityisasiantuntija Kari Laasasenaho Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.
–Maanomistajan kanssa on alustavasti sovittu 10 vuoden tutkimuksesta, 3–4 vuotta menee, että voimme tehdä jotakuinkin luotettavia johtopäätöksiä taimien hiilensidonnasta. Kesällä päästöt ovat suuremmat, ja ne laskevat ilman ja maaperän lämpötilan laskiessa, kertoo Laasasenaho.
Mittausasemalla mitataan jatkuvatoimisesti ja lähes ajantasaista tietoa on jokaisen saatavissa netistä, hakusanalla Naarasnevan mittausasema-turnee. Esimerkiksi marraskuun puolivälissä ja kasvukauden päätyttyä metsitetyn suopohjan päästöt ovat positiivisia, eli noin 0,02 grammaa neliöltä tunnissa. Kesällä mitattiin päiviä, jolloin suonpohjasta tuli jo ensimmäisenä vuonna nettohiilensitoja.
Hiilensidontaa laskettaessa asiassa on monta muuttujaa, ja hiilijalanjälkeen vaikuttaa alueen metsätalouskäyttötapa ja puun lopullinen jalostusaste ja käyttö. Kasvipeitteinen maa-ala on kuitenkin aina ilmaston kannalta parempi vaihtoehto kuin käsitelty paljas maa.
Tiina Kiviaho
