Marja-Liisa Rentolan murrepakina: Voisko nii tehä?

Tässä kuvassa lypsän nuorena emäntänä meidän ensimmäistä lehmää Kaunikkia. Kuva on mieheni Pentti Finnilän ottama, kertoo Marja-Liisa Rentola
Tässä kuvassa lypsän nuorena emäntänä meidän ensimmäistä lehmää Kaunikkia. Kuva on mieheni Pentti Finnilän ottama, kertoo Marja-Liisa Rentola
Tässä kuvassa lypsän nuorena emäntänä meidän ensimmäistä lehmää Kaunikkia. Kuva on mieheni Pentti Finnilän ottama, kertoo Marja-Liisa Rentola
Tässä kuvassa lypsän nuorena emäntänä meidän ensimmäistä lehmää Kaunikkia. Kuva on mieheni Pentti Finnilän ottama, kertoo Marja-Liisa Rentola
PITI oikee ruveta räknäämää mitem monessa huushollissa meijjä perhe o korteerannu enneku Rampakasta siitä B-talon pihatuvasta muutettii Myllytielle. Eihä se mikkää Myllytie vielä sillo ollu, ei tietä ollukkaa. Mylly oli ollu hiekkatie varressa, purettu jo siihe aikaa siitä se nimi tulloo. Peltoje keskelle vaa, oja reunoja kulettii. Yheksäs muutokuorma ja ikkää vähä yli kymmene.

Oli het sitte kova paikka minu jättää mielune assuinpaikka. Lapsuuve leikkikaverit ja marijamättäät sinne ne jäi. Oli ne hoitajatki, kunnalliskoin asukit, mutta ei ne muistelut mahu tähä tarinaa. Sitä oli vaa soppeuvuttava, jospa jottai ilopisaraa hoksaisi Takakuja vainioilla.

Oli alakukesä, istu mietteisissäni rappusilla ja hoksaa ensimmäiset pääskyset ne lentelöö ees taas. Tekköököhä ne pesä meijjä uuvve tuva räystää alle. Silimäni revähti selekose selällee sellaine putputus kantautu korviini. Rukkii orraat oli siinä lähipellossa jo hyvässä kasvussa ette oikee nähny mikä se putputus oikee oli. Raktoriha se ja peräkärry. Kärryllä istu Hakalahe väkeä, siitä lähi maatalosta. Eellispäivänä niijje lehmät oli päästetty laitumelle. Sitä myö tiirattii sisaruste kans, ei myö likelle tohittu mennä.

Minua nii vaivas ja viehätti se lypsytouhu mite se oikee tapahtuu. Lypsyaikaa ravasi ruispello laitaa ja olovanaa keräsi ruiskaunokkia, nehä oli vasta nupulla. Sitä ku voovasi monena ehtoona, nii yhtenä iltana, ikäni se muista. Talo emäntä huikkaa: ”Tuus kokkeilemaa mite saat maijjo tulemaa.” Ei minua rengänny kahesti hounauttaa nii hanakkaasti oli tätä oottanu. ”Tämä lehmä o meijjä rauhallisi, ei se potkase. Harijaa sitä ensi ja saat rentulla pestä sen kikit.” Melekee minu käit alako tärisemää oli nii innossani. Mite hyvä tähe minä onnistu, sai maijjo het ens yrittämällä utareista irti!  Lehmä kielellää nuolas minua ja se tuntu nii mukavalta ja tuoksuki nii hyvältä. Hakalahe emäntä hymmyili ”Pistä lypsämäs maijjo tähä korttelii, saat viijjä kottiis. Joku isäntä saa kuule vielä sinusta vielä hyvä emännä.”

Mainos

Piji korttelia taijolla hyppysissäni ja onnistu viemää sen kottii, ei läikkynykkää yhtää.

Sisarukset olivat het katteellisia, en siitä piitannu. Sitte muotoni muuttu ja parkasi epätoivo vimmassa. ”Miksei meillä oo lehmiä ja navettaa! ”Ei hyvä laps meillä oo ees peltoakaa mite ne saatas elämää.” Äiti jatko lohutustaa:” Ekkö tiijjä, sinu kuule pittää kallata sellane isäntä, jolla o peltoa jos vaikka rakentais naveta ja hankkisitta lehmiä jos kerran niistä niin tykkäät.” Kato het voitoriemusena äitiä ja tuumasi. ”Voisko nii tehä?”Ja nii minä tei ja hyvä isännä sainki.                 

Marja-Liisa Rentola

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.