Siihen liittyvä sitouttavan kouluyhteistyön toimintamalli SKY pyrkii myös lisäämään myönteistä, kiinnittymistä tukevaa toimintakulttuuria. Syksyn teemana onkin ollut ”Jokainen koulupäivä on tärkeä.”
Toiselle toimintavuodelle hankekoordinaattori, aiemmin koulukuraattorin työtä tehnyt Jani Kantonen sai työparikseen Siiri Ahopellon.
–Nyt painopistettä tuodaan yhä enemmän ennaltaehkäisyn puolelle, luvassa on esimerkiksi koulutusta opettajille. Meillä on tiiviit yhteydet alueen kuntiin, koulujen väkeen ja oppilashuoltoon, mutta työ painottuu tällä hetkellä alueen suurimpaan yläkouluun.
Kantonen arvelee, että Järvi-Pohjanmaan malli on koko maan mittakaavassa ainutlaatuinen ja harvinainen toimintatapa.
–Meillä työtä tehdään myös aivan ruohonjuuritasolla, kouluilla ja perheissä. Ihan näin jalkautuvaa työtä ei välttämättä löydy mistään. Teemme tätä hyvin omalla tavallamme: reagoidaan mahdollisimman nopeasti ja pyritään katkaisemaan poissaolokierre. Koululla ei välttämättä ole tällaiseen ole resursseja eikä vanhemmilla keinoja, joten teemme tätä yhdessä heidän kanssaan.
VUONNA 2019 toteutettu kouluterveyskysely nosti esille numeroina ja lukuina signaalit, jotka kouluilla olivat jo nähtävissä. Kun maan tasolla sairauspoissaoloja oli kuukausittain 24,6 prosentilla 8–9.-luokkalaisista, Alajärvellä vastaava luku oli 36,6. Luvattomia poissaoloja valtakunnallisesti oli 9,8 prosentilla, Alajärvellä 16,5 prosentilla noista ikäluokista. Opetus- ja kulttuuriministeriön hanke tuli kuin tilauksesta ja sivistystoimi päätti hakea siihen mukaan.
–Tämä oli tilanne ennen jo koronaa, määrät ovat jatkaneet kasvua kahden viime vuoden aikana. Korona-ajan poikkeusjärjestelyt ovat osaltaan vähentäneet kouluun kiinnittymistä.
–Sitä, miksi tilanne Alajärvellä on pahempi kuin Järviseudun muissa kunnissa, on vaikea arvioida. Eri kunnissa ja kouluissa on erilaiset käytänteet ja toimintakulttuurit. Niitä ollaan nyt yhtenäistämässä.
–Mistä kehityskulku on lähtenyt, on hankala sanoa. Lähtökohtaisesti lapset haluavat käydä koulua, oppia, olla kavereiden kanssa ja osa isompaa ryhmää. Jotain on pielessä, jos lapsi ei halua lähteä kouluun, ja jos kotiin jääminen eri syistä mahdollistuu, perhe tarvitsee usein tukea.
Voidaan puhua ilmiöstä, kun puhutaan lisääntyneistä koulupoissaoloista, mutta syyt niiden taustalla ovat hyvin moninaisia ja tapauskohtaisia, eikä juurisyihin aina päästä käsiksi.
–Kiusaaminen koulussa on syynä harvoin, siihen puututaan kouluissa matalalla kynnyksellä. Yläkoululaisilla on paljon ahdistusta, pelkoa ja jännitystä, yhä enenevässä määrin myös alakoululaisilla. Yhteiskunnan huonovointisuus on iso otsikko, jonka alle nuorten pahoinvointi asettuu. Koulumaailma on hyvin paineinen, samoin koko nuorten elämä, kun ”snäppiin” on tehtävä selontekoa omasta olemisesta koko ajan. Monet nuoret ovat koko ajan ylivirittyneessä tilassa. Missä tilanteissa saa olla vapaa rooleista? Niitä on yhä vähemmän ja vähemmän. Minäkuvan ja itsetunnon kehittyminen kuuluu tähän kehitysvaiheeseen. Itseä tulisi peilata oman ikäisiin, mutta roolimalleja tulee koko ajan joka puolelta. Elämän limittyessä someen myös uusia kiusaamisen muotoja ilmestyy koko ajan lisää.
–Vihakommentointi on siellä hurjaa, Ahopelto toteaa.
–Nuoret, etenkin tytöt, joutuvat somessa yhä useammin saalistamisen kohteiksi, Kantonen jatkaa.
VANHEMMUUDEN rooli korostuu heidän mukaansa yhä enemmän.
–Nuoret kaipaavat aikuisen läsnäoloa ja hyväksyntää sekä aikuisjohtoisuutta. Meidän on oltava tarkkoina siinä, ettemme siirrä eteenpäin sitä pelkoa ja ahdistusta, jota yhteiskunnassa ja mediassa meihin kylvetään.
Vanhemmuuden haasteet ovat kovia. Rajojen asettaminen on yksi asia, jonka kanssa Kantonen ja Ahopelto tulevat vastakkain hyvin usein.
–Jos ollaan kovilla, on terveys- ja taloushaasteita, yksinhuoltajuutta, saattaa alkaa karttaa konflikteja ja tehdä asiat helpomman kautta. Rajoja on kuitenkin uskallettava asettaa.
Hanketyöntekijät mieltävät itsensä nuorten ja vanhempien rinnalla kulkijoiksi, joiden tehtävä on ottaa kipeitäkin asioita puheeksi.
–Olemme sillanrakentajia, haetaan ymmärrystä nuoren käytökselle: sillä on aina jokin syy.
–Ja on hyvä muistaa, että sosiaalialan ammattilaiset kamppailevat kotona ihan samojen haasteiden kanssa kuin muutkin vanhemmat, Kantonen kertoo omasta kokemuksestaan.
Vanhempien tuntosarvet herkille
ALAJÄRVEN sivistystoimessa poissaolokäytänteitä terävöitettiin viime vuonna ja tänä vuonna työ jatkuu.
–Vanhemmatkin toivovat selkeyttä poissaolokäytänteisiin. Ne ovat hajanaiset: mikä on sairauspoissaolo ja mikä on luvaton poissaolo, kertoo Jani Kantonen.
Viidestä luvattomasta poissaolosta luokanvalvoja ottaa yhteyttä kotiin.
–Kun poissaoloja alkaa kerääntyä, niihin tartutaan. Perusasioihin voidaan vastata koulun tasolla, sitten tulee moniammatillinen yhteistyö ja lopulta, jos asiat kärjistyvät yhä, apu on hyvin henkilökohtaista ja yksilöityä. Aina sen lapsen ja nuoren etu ohjaa tekemistä.
60 luvattoman poissaolotunnin jälkeen tehdään lastensuojeluilmoitus. Se ei ole kiusantekoa, vaan mahdollistaa perheen palvelutarpeen kartoituksen ja kaikkien toimijoiden saamisen saman pöydän ääreen.
Missä kohtaa vanhempien sitten olisi hyvä olla hereillä? –Jos alkaa näkyä poissaoloja tiettyinä päivinä, usein toistuvaa vatsa- tai pääkipua, sairauden tunnetta, ensin selvitetään mistä johtuu. Vanhempana on hyvä antaa aikaa lapselle ja reagoida tämän huoleen, mutta myös seurata wilmaa ja merkitä poissaolot totuudenmukaisesti, myös ne luvattomat. Luokanvalvojaan saa ja kannattaa ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä ja miettiä yhdessä, mitä toimitaan. Minulla sellainen tunne, että luokanvalvojat ovat mielissään, kun kotoa otetaan yhteyttä, se on sitä kasvatuskumppanuutta. Asiat voivat selvetä jo yhdellä puhelinsoitolla.
Kantonen kokee, että koulu ja koti ovat etääntyneet toisistaan ja rivejä olisi hyvä tiivistää.
–Jos asiat saadaan hoidettua matalalla kynnyksellä, se kasvattaa luottoa koulun aikuisiin.
Tarvittaessa mennään kotiin asti
KANTOSEN ja Ahopellon työpäivä alkaa kello 7.30, jolloin nuoria herätellään viestitse ja kuulostellaan, millä mielellä nämä ovat.
–Kahdeksan aikoihin aletaan selata wilmaa, onko väki mennyt kouluun, Ahopelto kertoo.
–Osa toimintaa on kouluun lähdön varmistaminen. Tarvittaessa mennään katsomaan, mihin nuori on jäänyt. Yhdeksään asti työ on hetkessä elämistä.
–Teemme myös interventioita ja muutostyötä perheissä, menemme mukaan lääkärikäynneille ja mihin tarvitsee. Paljon on näkymätöntäkin työtä. Työskentelemme nuorten kanssa yleensä kuuriluontoisesti, yhdessä yksilöllisen oppilashuoltoryhmän kanssa ja silloin saadaan tiedonsiirtoluvalla seurata wilmaa. Samaan aikaan meillä voi olla 10–15 nuorta, joiden kanssa toimitaan. Kaikkea toimintaamme määrittelee laki ja meillä on salassapitovelvollisuus.
Kantosella ja Ahopellolla on yhteensä lähes 30 vuoden työkokemus sosiaalialalla.
–Kyllä tässä työssä on oltava ammatillista uskallusta ja luotettava prosessiin. Ymmärrämme koulumaailmaa, samoin nuoria ja perheitä. Meillä on myös tiivistä yhteistyötä muiden osaajien kanssa, sieltä tulee tulitukea.
Toinen osa työtä on suunnittelu, kehittäminen ja yhteydenpito muihin kuntiin.
–On hienoa, että meillä tällä alueella on hyvin resurssia käytettävissä oppilashuollossa ja paljon osaamista sekä huipputyypit! Järvi-Pohjanmaan alueella tehdään paikallisella tasolla superhyvää työtä, hoidetaan haastaviakin tilanteita yhdessä perusturvan kanssa.
