Veikot palasi voittokantaan

Mette Mortensen on onnistunut vaihtajan roolissa hyvin viime peleissä.
Mette Mortensen on onnistunut vaihtajan roolissa hyvin viime peleissä.
Mette Mortensen on onnistunut vaihtajan roolissa hyvin viime peleissä.
Mette Mortensen on onnistunut vaihtajan roolissa hyvin viime peleissä.
Mailajuniorit–LaVe 1–2,(3-4),(5-4),(0-1)

LAPPAJÄRVEN VEIKOT haki kaksi arvokasta sarjapistettä Kankaanpäästä Mailajunioreilta. Kolmaskin piste oli täysin mahdollinen, mutta kotijoukkueen loppukiri oli liikaa. Lavettarien terveystilanne alkaa olla pitkästä aikaa normaali. Näin päästään hyvällä ilmeellä runkosarjan päätöskierroksille.

Veikot hallitsi avausjaksoa ja loi tilanteita onnistuneesti. Edellispelin sankari Sanni Hirvelän yllätti Majuttarien kopparit juoksun arvoisesti. Koko kauden Lavettarien tehokkaimman kotiuttajan Sanna Särkijärven kahdella peräkkäisellä iskulla Veikot siirtyi 3–0-johtoon. Toisen vuoron tasoittavalla emännät kavensi kahdella juoksulla. Mette Mortensenin määrämittaisella yllätysotolla syntyi LaVen voittojuoksu tähän jaksoon, sillä kotijoukkue sai päätösvuorossa vain yhden onnistumisen kotiutuksissaan.  

Toisen jakso alkoi lupaavasti Lavettarien hallitessa tapahtumia kentällä. Sanni Hirvelä onnistui jälleen. Anni Kangas ja Iisa Rintamäki veivät Veikot jo selväntuntuiseen johtoon, mutta se ei riittänyt. Kankaanpään neljäs vuoro oli tuhoisa vieraiden kannalta. Se otti kolme juoksua yksittäisillä lyönneillä. Aleksandra Latvalan kavennus ei tuonut lohtua Lavettarille.

Supervuorossa LaVe pelasi parhaan ulkovuoronsa ja torppasi Majutarien yritykset alkunsa. Veikot loi tasoittavallaan heti tilanteen päälle, mutta kotiutukset eivät tuottaneet heti tulosta. Helpottava roikko väliin lähti viimein Saana Lahden mailasta, mikä palautti Lavettaret jälleen voittokantaan.

Veikoilla oli huonoa onnea useammassa läpilyönnissä, sillä jostakin syystä jopa kentän mahdollisesti tyhjännyt läpilyönti osui mitättömään esteeseen. Kentän aidan vaijeri pysäytti Anni Kankaan puhkaisun. Myös Sanni Hirvelän ja Saana Lahden lyöntien tielle osui joku ohut tolppa.

Jälleen kokoonpanoon toipuneet Aleksandra Latvala ja Anni Kangas palkittiin Lavettarista. Heidän lisäkseen edellisestä pelistä poissa ollut Milla Hakomäki teki onnistuneen paluun. Joukkueessa oli useita onnistujia ja pelinjohto pyöritti sisäpeliä koko arsenaalilla.

–Tavoitteenamme oli riemuita pienistä arkisista asioista. Siinä onnistuimme. Pari edellistä peliä on sujunut alavireisesti. Nyt meillä oli parasta pelihuumoria pitkästä aikaa ja pelasimme keskittyneesti. Tyytyväinen täytyy olla voitetun ottelun jälkeen, iloitsi pelinjohtaja Matti Larikka.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.