VIMPELI-SEURAN ja Strang-Spangarin sukuseuran yhdessä järjestämä tilaisuus Jäykäntuvalla keräsi tuvan täydeltä kiinnostuneita kuulijoita. Sukuseuran hallituksen uusi jäsen Minna Männikkö-Puittinen oli koonnut esityksen isonvihan aikaisista tapahtumista ja suvun ihmiskohtaloista.
Kimmoke asiaan oli ollut juuri kirjakaupasta hankittu Kirsti Loukolan Kiljukotka-kirja, joka kädessään Männikkö-Puittinen törmäsi historianopettajaan. Tämä kertoi toivovansa lukiolaisille sopivaa esitelmää isonvihan ajoista. Toive toteutui.
–Oppilaat olivat aivan hiljaa, kuvailee Männikkö-Puittinen tunnelmaa luokassa esitelmän aikana.
Hiljaiseksi vetivät isonvihan ajan ihmiskohtalot myös Jäykäntuvan yleisön.
ISONVIHAN ajan raakuudet koettiin Järviseudullakin. Lappajärven kappeliseurakunnassa haudattujen määrä kaksinkertaistui vuonna 1715, joka kertoo karua kieltään tapahtumista.
−Strangin suvussa oli useita julmia kohtaloita, selvittää Männikkö-Puittinen.
Esimerkiksi Anna Lillstrang ja hänen lapsensa, kaksivuotias Martti sekä kolmevuotias Matti ammuttiin vuonna 1714. Ihmisiä kidutettiin, poltettiin kuoliaaksi ja tapettiin raiskaamalla. Naisten kidutus oli erityisen raakaa.
Osa ihmisistä kuoli pakomatkallaan nälkään tai paleltui. Lapsia ja nuoria ryöstettiin ja vietiin Venäjälle orjiksi. Jotkut onnistuivat pääsemään pakoon ja palaamaan Suomeen.
MUUN muassa Matti Erkinpoika Storstrang ryöstettiin kotoaan noin 8−9-vuotiaana. Hänet kastettiin ortodoksiuskoon, hän sai uudeksi nimekseen Pavel ja päätyi orjaksi Venäjälle. Myöhemmin Matti palasi Suomeen, mutta hänen henkilöllisyyttään ei voitu varmasti todentaa ja hän katosi kirkonkirjojen merkinnöistä.
Jaakko Ollilan poika Taavi ryöstettiin niin ikään Venäjälle. Hän kuitenkin palasi vuosien päästä Ollilan taloon ja vanha mummo tunnisti hänet polven arven perusteella.
Myös Jaakko Pokelan tiedetään palanneen orjuudesta Venäjältä ja muuttaneen Kruunupyyhyn. Järviseudun alueelta muutti väkeä ruotsinkieliselle rannikolle, koska sieltä väki oli paennut Ruotsin puolelle ja jättänyt jälkeensä tyhjiä taloja.
VIMPELIN alueella on tiedossa joitakin piilopirttejä, joissa asukkaat pakoilivat venäläisiä sotilaita. Pyhävuoren suunnalla, Loilulla ja mahdollisesti Sääksjärven Ruissaaressa on sijainnut tällaiset piilopirtit.
Isoonvihaan liittyy Järviseudulla perimätietoja, kuten esimerkiksi Vimpelin Pokelassa olevaan Ryssänkivi-nimiseen suureen kiveen järvessä. Kevättalvella vuonna 1714 venäläisten joukko-osasto yritti tulla järven yli Vimpeliin, mutta putosi jäihin Pokelan edustalla ja hukkui. Kerrottiin, että hukkuneiden sotilaiden haamut pitivät talvella marssiharjoituksia jäällä.
Lappajärven kirkosta ryöstettiin isonvihan aikana lähes kaikki arvokas irtain. Kirkon kellojen kerrotaan upotetun järveen tai suohon, mutta niitä ei ole koskaan löydetty. Tähän kertomukseen liittyy uskomus, että kesäyönä kirkonkellojen voi kuulla kumahtelevan järven pohjassa.
ISOVIHA herätti yleisössä kysymyksiä ja keskustelua. Monilla oli tiedossa joitakin isonvihan aikaisia tapahtumia tai paikkoja, mutta asioiden paikkaansa pitävyydestä ei ollut varmuutta. Aikojen saatossa muistot ovat voineet sekoittua myöhempiin tapahtumiin. Myös totuus ja taru ovat saattaneet yhdistyä.
Illan lopuksi Strang-Spangarin suvun oltermanni Irma-Liisa Juuti esitti kuvia Vimpelin asutuksesta 1900-luvun alusta. Valokuvat saivat aikaan monia kysymyksiä taloista ja Juuti arvelikin tämän olevan seuraavan kokoontumisen aihe. Tähän liittyen hän peräänkuuluttaa valokuvia Vimpelin asutuksesta 1900-luvun alkupuolelta.
–Niitä voi toimittaa minulle, toivoo Juuti.
Kaija Hurmerinta
Isoviha
Isoviha oli suuren Pohjan sodan aikainen Venäjän miehitys Suomessa vuosina 1713–1721.
Pohjanmaalla miehityskausi alkoi vuonna 1714 Armfeltin jäljellä olleiden joukkojen hävittyä Napuen taistelun Isossakyrössä 19. helmikuuta.
Isoviha on myöhemmin kansan suussa syntynyt nimitys miehitysajalle, joka on ollut ehkä Suomen historian julmin kausi. Venäläissotilaiden suorittamat tuhoamiset, verilöylyt, kidutukset, raiskaukset ja ihmisryöstöt tekivät pahaa jälkeä monessa pitäjässä. Yhteenlaskettuna murhattuja, paenneita ja Venäjälle siepattuja oli 50 000–60 000.
Suomen väkiluku 1700-luvun alussa oli noin 400 000, eli väestö harveni reilusti yli kymmenyksellä. (Kustaa H.J. Vilkuna)
