Landemian muuttokyselyllä kartoitetaan tärkeää tietoa elinvoimasta

OLETKO saanut postilaatikkoosi kirjeen muuttokyselystä? Landemia-hankkeen muuttokyselyllä kartoitetaan Landemia-hankkeen pilottikuntiin Evijärvelle, Ilmajoelle, Isojoelle, Karijoelle ja Soiniin muuttaneiden tai sieltä pois muuttaneiden muuttopäätöksiin, muuttohalukkuuteen ja asuinseudun valintaan liittyviä tekijöitä.

Kysely on osa Eteläpohjalaiset Kylät ry:n (EPK) ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) toteuttamaa Landemia-hanketta, jonka tavoitteena on edistää muuttoa Etelä-Pohjanmaalle ja lisätä Etelä- Pohjanmaan elinvoimaisuutta. Hanke saa rahoituksensa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta EU:n maaseuturahastosta. Kyselyn toteutuksesta vastaa Luke.

Kyselyyn on poimittu 741 henkilöä, jotka ovat vuosien 2017–2021 välillä muuttaneet Etelä-Pohjanmaan ulkopuolelle Evijärven, Ilmajoen, Isojoen, Karijoen tai Soinin kunnasta, sekä 439 henkilöä, jotka ovat vuosien 2017–2021 välillä muuttaneet kyseisiin kuntiin Etelä-Pohjanmaan ulkopuolelta. Osoitelähteenä on Digi- ja väestötietoviraston väestötietojärjestelmä.

Pyydämme kyselyyn osallistumiskutsun saaneita vastaamaan kyselyyn, sillä jokainen vastaus on tärkeä. Asuinseutusi asiantuntijana voit kyselyyn vastaamalla edistää alueesi elinvoimaisuutta, toteaa hankkeen vetäjä Tarja Vuorinen.

Jaa juttu: