KERROIN edellisessä jutussa, kuinka kevät on mehiläisyhdyskunnalle kriittistä aikaa. Kuningatar aloittaa muninnan jo helmi-maaliskuussa ja syksyllä annettu ruoka ja siitepöly pitäisi riittää kehittyville toukille. Kaikki menee hyvin, jos pajun kukinnan aikaan ja sen jälkeenkin on riittävän lämpimät lentosäät, jolloin mehiläiset saavat luonnosta täydennystä mesi- ja siitepölyvarastoihin. Jos ruokaa riittää, yhdyskunta vahvistuu nopeasti, ja kun luonto puhkeaa kukkaan, on porukkaa valmiina kymmenin tuhansin keräämään mettä ja siitepölyä. Jos taas ruoka ei riitä, mehiläiset saattavat syödä toukatkin, jotta yhdyskunta säilyy hengissä. Tällöin pesä jää tietysti heikoksi ja hunajasato on sen mukainen.
Mehiläisen kehitys munasta mettä kerääväksi työmehiläiseksi kestää 40 vuorokautta, ja kun pääsatokausi on pari kolme viikkoa juhannuksesta eteenpäin, se tarkoittaa, että toukokuun alkupuolella munitut munat ehtivät kehittyä pääsatoa kerääviksi mehiläisiksi. Ja kun muistaa, millaiset säät usein on toukokuun alussa, niin riski on suuri, että ruoka ei riitä. Kevät onkin mehiläishoitajille hankalinta aikaa, kun tavoitteena on tietysti saada vahvat pesät, jotka pystyvät keräämään paljon hunajaa.
Kuningattaren muniessa jatkuvasti jopa tuhat munaa päivässä alkaa pesä käydä nopeasti ahtaaksi. Hoitajan onkin oltava tarkkana ja lisättävä uusia laatikoita, joissa on valmiina edellisenä syksynä tyhjiksi lingottuja kennokehiä. Jos pesä tulee liian ahtaaksi, se aiheuttaa parveilukuumeen, jolloin mehiläiset kasvattavat uusia emoja ja vanha emo lähtee sopivan työmehiläisparven kanssa etsimään uutta pesäpaikkaa. Uudet emot käyvät kuoriuduttuaan valtataistelun ja vahvin pistää heikommat hengiltä. Sen jälkeen uusi kuningatar lähtee häälennolle useampana päivänä ja pariutuu lennon aikana mehiläisurosten eli kuhnureiden kanssa. Valtaosa pesiin syntyvistä mehiläisistä on naaraita eli työmehiläisiä, ja pieni osa uroksia eli kuhnureita. Kuningatar kasvatetaan tekemällä alun perin isompi kenno ja ruokkimalla toukkaa eri lailla kuin muita toukkia.
NYT on alkamassa mehiläisten kannalta paras aika, kun kukkia riittää ja päivätkin ovat sopivan aurinkoisia ja tyyniä. Sään ei tarvitse eikä pidäkään olla koko aikaa helteinen ja aurinkoinen, sillä kasvit eivät pitkään jatkuvalla helteellä eritä mettä ja sato jää huonoksi. Näin kävi viime kesänäkin, kun helteinen, kuiva kesä alkoi heti juhannukselta ja luonto kärsi kuivuudesta. Hunajasato jäikin paikoitellen ennätyshuonoksi eli vain 10–15 kiloa/pesä. Vuosina 2018 ja 2019 olosuhteet sen sijaan olivat erinomaiset eli silloin oli sopivasti sadetta ja sen jälkeen poutajaksoja ja hunajasato oli minullakin yli 90 kiloa/pesä.
Vaikka kukkia ja lentokelejä riittää, niin kaikista kukista ei mettä paljon heru. Parhaita mesikasveja ainakin Pyhälahdessa ovat vadelma, valkoapila ja horsma, joita alueella onkin runsaasti. Noiden kasvien hunaja tuntuisi myös olevan samettisen pehmeää ja maukasta. Toivotaanpa mehiläisille hyviä lentokelejä ja mukavaa kesää lukijoille. Palaan asiaan viimeistään sadonkorjuun aikoihin.
Heikki Salmela
