Pitkän linjan maatalouslomittaja on nähnyt ja kokenut maatalouden murroksen urallaan kannulypsykoneesta robottipihattoon.
–Kävin 1987 lomittajakurssin Evijärvellä. Silloin kannulypsykone tiloilla ei ollut harvinaisuus. Ostamallani tilalla Purmojärven Jutilassa minulla oli aikoinaan yhdeksän lehmää, mutta koska maitokiintiötä ei anomuksestani huolimatta myönnetty lisää, oman lypsykarjan pitäminen vaihtui täysaikaiseen maatalouslomitukseen. Myöhemmin minulla oli vielä emolehmiä, joiden sonnivasikat myin. Aluksi lomitettavia tiloja riitti Kortesjärvellä, ja olin noin 10 vuotta lomarenkaassa, jossa tilat sijaitsivat Purmojärvellä, silloin ei pitkiä matkoja tullut, toisin kuin nykyään tilojen yhä harvetessa, kertoo Hannu.
Lehmät ovat aina olleet läsnä Hannun elämässä, kotipaikallaan Purmon Matoniemessä mies kertoo lapsuusaikoinaan ajan tavan mukaan olleen 4–5 lehmää. Tilakokojen valtava kasvu reilun 30 vuoden aikana tulee ilmi kysyessäni, minkä kokoista karjaa pidettiin suurena karjana miehen lomitusuran alkuaikoina. Suuren karjan kategoriaan pääsi jo 15 lehmällä, ainakin 20–25 lehmää keskimäärin oli tuolloin suuri karja. Tänä päivänä suuresta karjasta puhuttaessa lehmiä on sadan kieppeillä, 50 lehmässä liikutaan nipin napin keskimääräisissä lukemissa, eivätkä monen sadan lehmän navettainvestoinnit ole enää harvinaisuus.
Kysyessäni, onko maatalouden kova kasvupaine ja toisaalta yleinen maatalouden taloudellinen haastava tilanne välittynyt yrittäjistä lomittajalle, Hannu myöntää tämän näkyvän. Maatalousyrittäjien kuin maatalouslomittajienkin voimavarat ja jaksaminen ovat jatkuvassa testissä nopean muutoksen ja tilojen teknisen kehityksen edetessä.
–Olen sen sukupolven ihmisiä, että tietotekniikan osaaminen ei ole ollut itsestäänselvyys, mutta robottinavetoiden myötä uutta tekniikkaa on ollut pakko opetella ja omaksua. Kun menee lomittamaan yhden robotin navettaan, missä tilalla on vain yksi lomansaaja, eikä toista lomittajaa tai tilan väkeä mukana, lomittajan vastuu on erittäin suuri, mikä luonnollisesti lisää stressiä. Silloin on hallittava yksin koko kokonaisuus. Kahden robotin tilalla on jo niin paljon karjaa, ettei tarvitse yksin olla töissä, silloin on stressittömämpää.
Itse Hannu sanoo viihtyneensä parhaiten töissä noin 30 lehmän karjoissa. Myös pienillä lypsyasemilla työ on mielekästä, silloin jää pois parsinavettalypsämisen fyysisesti kuormittavat työasennot. Aina ei lehmien ja lomittajien viihtyisyys kulje käsi kädessä, intressit menevät ristiin.
–Uusissa läpituulettuvissa navetoissa lehmät viihtyvät hyvin, mutta lomittajan päätä palelee, kun tuuli puhaltaa läpi navetan, naurahtaa Hannu.
HANNUN lomitusuran aikana on myös lomituksen hallinto kokenut muutoksia. Ensin oli Kortesjärven kunnan alainen lomituksen paikallishallinto, sitten on ollut Evijärven, Lappajärven ja Kauhavan paikallisyksikkö ja nyt viimeisimpänä on siirretty Etelä-Pohjanmaan kattavaan yksikköön, jonka hallintokeskus on Kurikan kaupunki. Hannun lomitettavien tilojen sijaintiin tämä ei ole näkynyt kuin 3–4 viimeisen vuoden aikana.
–Lähistön tilojen lisäksi olen nyt käynyt kanta-Kauhavan alueella, Ylikylässä, Evijärvellä Vasikka-aholla ja Haapajärvenkylässä. Pitemmät ajomatkat viimeaikaisten polttoainekorotusten myötä tuntuvat myös lomittajan kukkarossa, sillä työpäivälle tulee kaksi edestakaista työmatkaa.
Maatalouslomittajan työ on fyysisesti raskasta ja myös suhteellisen tapaturma-altista. Polvesta on kierukka ”lähtenyt liikkeelle” ja ranteesta on tullut luu ulos, ja joskus lehmät ovat meinanneet tulla päälle, kertoilee Hannu menneistä ikävistä kokemuksista.
Hän muistelee, että menneinä vuosina, jolloin sijaisavussa tehtäviä töitä ei oltu vielä rajattu niin tarkkaan kuin nykyään, tuli 12–13 tuntisiakin työpäiviä.
–Eräällä broileritilalla minulle tuli 36 työtuntia putkeen.
Lomittajan työ on yksinäistä, sillä ympärillä ei ole työyhteisöä.
–Johtavat lomittajat kiersivät tiloilla 1990-luvulla, mutta enää nykyään heitä ei tiloilla ole näkynyt. Ennen meillä oli myös Palojärvellä saunailtoja, mutta sekin on jäänyt. Lomittajien työsuhteet ovat nykyään osa-aikaisia, mikä ei tietysti ole hyvä asia lomittajien palkkakehitystä ajatellen, joka on huonontunut, vaikka työn vaativuus on lisääntynyt, miettii Hannu.
–Meitä oli aikoinaan kolme lomittajaa maatalouskoulussa Alajärvellä 2000-luvun taitteessa vuoden ajan saamassa lisäoppia. Tästä meille luvattiin palkankorotus, mutta sitä korotusta emme koskaan saaneet, tilittää Hannu.
Kysyessäni, onko yhteisymmärrystä ollut isäntien ja emäntien kanssa, Hannu kertoo lomittajilla olevan yleinen sanonta eli ”slogan”, että yleensä jos talonväen kanssa kaikki sujuu hyvin, ovat lehmät hankalia, tai jos lehmien kanssa sujuu hyvin, jotain sanomista tulee talonväeltä.
HANNULLA on kaksi aikuista tytärtä ja 4 lastenlasta. Eläkepäivillä eivät mieheltä työt lopu, kiinteistöjen omistuksesta seuraavat kulut pitävät osaltaan miestä edelleen muissa töissä kiinni.
–Karavaanariharrastukselle jää nyt enemmän aikaa, joskus tuli kolmen päivän vapaalla kierrettyä ympäri Pohjois-Norja, Hannu kertoo.
Tiina Kiviaho
