• Antti Tuuri. Kuva: Jouni Harala/Otava.

Antti Tuuri: ”Uusista kirjoista en tiedä sanoa; enkelit niitä antavat.”

LISTAUS kirjailija Antti Tuurin töistä on hengästyttävää luettavaa. Hän on kirjoittanut proosan ohella monessa tyylilajissa ja kuuluu kirjailijana maamme arvostetuimpiin. Toukokuun lopussa Tuuri vihitään Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi.

Tuuriin uusin teos, Mies kuin pantteri. Wahlroosin elämä, on nimetty romaaniksi, mutta voisi olla myös tietokirja, niin huolellisesti Wahlroosin elämäntarina ja Down-syndrooma on taustoitettu. Myös Jorma Melleri kirjoittaa kirjasta Järviseudun Sanomien kolumnissa 18.5.

Miksi tämän kirjan aika oli juuri nyt?

–Sen merkillisempää tähän ei liity. Muutama vuosi sitten fysioterapeutti teki Wahlroosille kuntotestin ja antoi lausunnon: Mies kuin pantteri. Siinä oli valmis kirjan nimi ja piti vain kirjoittaa kirja.

Tuuri on elänyt pitkän yhteisen elämän Wahlroosin kanssa, ja toteaa, että Down-ihmisten kohtaaminen on muuttunut niinä viitenä vuosikymmenenä, joina hän on liikkunut tämän kanssa, vaikka torjuntaakin vielä löytyy.

Syvällinen suvaitsevaisuus on kirjan läpäisevä teema: ”Ehkä nimitys Down-ihmisten kohdalla onkin väärä; ylimääräisen kromosominsa vuoksi he ovat vain omansa laatuisia ihmisiä niin kuin nuorena kaljuuntuvat tai vasenkätiset.”

ANTTI TUURI on lähtöisin Kauhavalta, ja asunut pitkään Helsingissä. Nykyään hän viettää osan vuodesta Korsnäsin Molpessa, ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Mahtaako kyläyhteisö olla samanlainen kuin suomenkielisellä puolella? Ja onko kirjailija perheineen otettu hyvin vastaan?

–Kylissä on paljon samaa, ehkä täällä on enemmän kuitenkin suvaitsevaisuutta. Hyvin on hurrien kanssa pärjätty, sanoo Tuuri.

Yritän virittää kysymystä globaalista kehityksestä, joka johtaa kaupunkien kasvuun ja maaseudun tyhjenemiseen, kun suunta on kohti asutuskeskuksia. Kirjailija ei kuitenkaan lähde asiaa sen pidemmälle pohtimaan, vaan toteaa:

–Enpä tuohon suuria viisauksia keksi, työpaikkojen mukaan asuinpaikat määräytyvät.

Tuuri on maininnut Kauhavan Alajoen mielenmaisemakseen jossakin haastattelussa. Nyt hän kuitenkin asuu lähempänä merta, poissa lakeudelta. Molpelle päätymiselle kuitenkin löytyy hyvä syy.

–Suomenkieliseltä puolelta ei sopivaa taloa löytynyt, jotkut olivat sitäkin mieltä, että ennen annetaan vanhan kotitalon romahtaa kuin myydään vieraalle. Sama vapauden tunne on meren rannassa kuin isolla lakeudella. Merta katsoessa voi ajatella, että tästä pääsee vaikka Buenos Airesiin, jos tekee mieli.

TUURI on kautta vuosikymmenten ollut erittäin ahkera kirjoittaja. Kuin selityksenä sille hän on maininnut kirjailijantyön eroavan muista töistä siten, että siinä voi tehdä töitä lauantainakin.

–Proosaa kirjoittaessa on tärkeää, että voi kirjoittaa melko säännöllisesti, kun kirjoitustyön aloittaa. Sitä edeltävät usein tutkimusvaiheet. Olen melko nopea kirjoittaja sitten, kun tutkimukset tai haastattelut on tehty.

LEHDEN ilmestyessä on Suomen Nato-paperi todennäköisesti jätetty, ja prosessi on nytkähtänyt seuraavaan vaiheeseen. Uutisia ovat viime viikkoina kuvittaneet järkyttävät näkymät ukrainalaisten kohtaloista. Lehden lukijoista monen isät ja äidit ovat olleet sodankävijäsukupolvea, ja ylisukupolvinen trauman kokemus on monelle totta.

–Kyllä mieleen on tullut edellisen sukupolven hokema, jota jo ehdittiin paheksua: ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi. Minulla on ollut monta hienoa venäläistä ystävää, mutta kovin onneton herraonni Venäjän kansalla on ollut.

Tuuri toteaa, että ei Natokaan mikään paratiisi ole, mutta varmasti paras vaihtoehto tässä tilanteessa.

–Minulla on pieniä lapsenlapsia, ja kun näkee samanlaisiin pinkkeihin haalareihin pukeutuneita pikkutyttöjä pelokkaina Ukrainan pommisuojissa, mielen valtaa jotenkin voimaton epätoivo.

Aino Alppinen

Jaa juttu: