VIMPELILÄINEN Eija Pippola on nähnyt Järviseudun Sanomissa työskentelemiensä vuosien aikana läheltä sanomalehti- ja painoalan muutokset. Digitalisaation loikka on ollut suuri, samoin toimintakulttuuri ja työyhteisö ovat nykyaikana kovin toisen näköiset kuin kaksi vuosikymmentä sitten. Silti paikallislehden merkitys on ennallaan.
Pippola aloitti Järviseudun Sanomissa vuonna 2004 painajan koulutuksella ilmoitusvalmistajan työssä, aluksi puolikkaalla työajalla.
–Pääasiassa tein ilmoituksia Macromedian FreeHand -ohjelmalla.
Kun nykyisellään Maneesintien toimituksessa on lähipalaveripäivinä kuusi henkilöä koolla, oli tuolloin paikalla ihan normipäivänäkin kymmenkunta henkilöä. 2013 taitto ulkoistettiin Mainosmaahan; nykyisin toimitussihteeri ohjaa prosessia etänä, yhteistyössä mainonnan ja markkinoinnin henkilöiden kanssa.
–Työni painopiste on muuttunut ilmoitusten valmistamisesta sivunvalmistukseen, mutta teen kyllä ilmoituksiakin. Lisäksi on tullut digipuolen tehtäviä, kuten kotisivun hallinta, ja ilmoitustrafiikki, joka on tärkein osa työtäni tällä hetkellä. Olen välikätenä asiakkaisiin ja laitan materiaalia taittoon. Sijaistan myös toimistossa Marjan lomien ajan. Lisäksi vastaan näkövammaisille tarkoitetusta äänilehdestä.
ERILAISET lehden liitteet kuuluvat usein hänen toimenkuvaansa. Suurin yksittäinen rupeama on kolmen joululehden taittaminen syksyisin.
–Se on noin kuukauden pyräys, jossa testataan, jaksaako vai eikö jaksa. Aina ne ruuhkautuvat siihen samaan kohtaan kalenterissa.
Digitalisaation haltuunotossa tarvitaan osaamista. Pippola on osallistunut taiton ja graafisen alan koulutuksiin vuosien varrella ja valmistui 2015 web designeriksi.
–Lisäksi olen tehnyt lyhyempiä koulutuksia mahdollisuuksien mukaan, viimeksi pari vuotta sitten kirjantaittamisen kurssin. Kyllä nyt voisi taas lähteä opiskelemaan uutta, hän naurahtaa.
Vuoden aikana hän on taittanut kolme kirjaa Järviseudun Mediatalo Oy:n toimintana.
–Niitä voisi tehdä enemmänkin.
Taittaminen on asiakaspalvelua. –On mukavaa tehdä yhteistyötä kirjailijoiden ja toimituskuntien kanssa. Ylipäätään tykkään olla asiakkaiden kanssa tekemisissä. Vuosien varrella olen työn parissa tutustunut moniin ihmisiin ja värikkäisiin persooniin. Sellainen jännä juttu tässä tuntuu olevan, että joidenkin kanssa sattuu ja tapahtuu: tiettyjen ihmisten mainosten kanssa käy kaikenlaisia odottamattomia juttuja, ja Marjan kanssa sitten todetaan, että nyt ollaan tosi tarkkoina.
Ihmiset kun tekevät, inhimillisiä virheitä sattuu. –Kamalinta on, jos risti-ilmoituksen nimeen tulee kirjoitusvirhe. Vaikken enää itse niitä tee, aina tuntuu pahalta, jos sellaisen jossakin huomaa.
Joskus työ on tullut uniinkin. –Kun tein alussa sivunvalmistusta ja aikataulu oli tosi tiukka, näin painajaista siitä, että lehti oli taitettu ja laitettu painoon, ja aamulla kun hain lehden, se oli täynnä tyhjiä laatikoita. Tekniikka oli silloin toisenlaista, ei voinut olla täysin varma, miltä lehti näyttää painettuna.
PARASTA työssä on työyhteisö, se on se, miksi töihin ylipäätään viitsii tulla, kertoo Eija Pippola.
–Olisi hyvä, että olisimme enemmän saman katon alla, mutta on nykyaikaista tehdä myös etätöitä. Kesää ja kesätoimittajia odotan aina, he tuovat uusia tuulia. Heidän kanssa meillä on käynyt hyvä tuuri, ovat olleet aina tosi mukavia.
–Iän myötä en tahdo jaksaa näyttöpäätetyötä, paikallaan jököttäminen syö ihmistä, vaikka on sähköpöytäkin. Vastapainoksi yritän liikkua luonnossa. Juuri nyt ei tahdo metsään lumikengilläkään päästä, kun on niin paljon upottavaa lunta, kunpa metsään tehtäisiin latujen lisäksi myös kävelyreittejä! Kesällä pyöräilen jonkin verran.
Kalenterista löytyy aina myös harrastuksiin liittyviä merkintöjä. Pippola on mukana SPR:n ja Vapepan toiminnassa, ja muitakin vapaaehtoistöitä tulee tehtyä.
–Uutena aloitin syksyllä lentoetsijän koulutuksen. Kesällä ilmeisesti pääsen ensimmäistä kertaa harjoittelemaan lentokoneen takapenkille tähystämistä. Koulutetuista lentohenkilöistä on pulaa ja jos asia kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen ilmailukerhoon tai Suomen Lentopelastusseuraan.
MEILLE on aina tullut lehti kotiin, mutta ensimmäinen henkilökohtainen kosketus siihen lienee joku 4H:n huomionosoitus, jonka tiimoilta olen päässyt lehteen joskus kymmenkesäisenä. Se oli hienoa. Lapsena en lehteä lukenut, lähinnä selailimme ja katsoimme, näkyisikö tuttuja. Aku Ankkaa tuli luettua enemmän, muistelee Pippola.
Hän näkee hyvänä, että Järviseudun Sanomat on mennyt koko ajan eteenpäin, asioita on suunnitteilla ja kehitetään.
–Yritämme pysyä ajan tasalla. Nyt odotan, että uudet kotisivut valmistuvat ja niitä voisi ylpeänä selailla. On hyvä, että toimitus, mainospuoli ja markkinointi yhdessä suunnittelevat ja tekevät lehteä, mikä pienenä organisaationa tietysti on välttämätöntäkin. Tiedon kulku on parempaa kuin ennen, harvoin enää tulee taittoon viime hetkellä yllätyksiä. Huomioidaan, että oma työ ja mitä siihen liittyy, on osa kokonaisuutta ja asioista tiedotetaan ajoissa. Neuvotellaan, tehdään yhteistyötä. Ei ole sanelupolitiikkaa, Pippola pohtii.
Itse hän kertoo lukevansa kaikki ihmisläheiset jutut, joissa kerrotaan ihmisten arjesta ja yrittäjien elämästä. –Ei sen aina tarvitse olla kauhean erikoista ja ihmeellistä, suuria saavutuksia.
Pippola toivoisi, että Järviseudun Sanomat osallistuisi enemmän keskustelun herättämiseen ja rakentavaa, myönteistä vuoropuhelua asioiden kehittämisestä käytäisiin lehden palstoilla.
Hän lähettää lukijoille terveisiä: –Kyllä meihin uskaltaa ottaa yhteyttä. Juttuvinkkejä voi antaa vaikka itsestään, eikä jäädä odottelemaan, että hoksaisimme tulla kysymään. Ei me niin ihmeellisiä olla, ihan tohtii soittaa ja laittaa viestiä.
