Toimialueylihoitajan virka avataan sisäisesti

Vt. hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen peräänkuulutti sopimusteknisten asioiden tärkeyttä palvelutuotannon toteutumisessa. Kuvakaappaus aluevaltuuston kokouksesta 28.3.

Viran kelpoisuusvaatimuksiksi päätettiin ylempi korkeakoulututkinto, terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukainen laillistus sekä monipuolinen kokemus terveydenhuollon hoitotyön johtamisesta ja kehittämisestä. Toimialueylihoitajan virka laitetaan haettavaksi sisäiseen ilmoittautumismenettelyyn 17.–31.5., samanaikaisesti professiojohtajien ja toimialuejohtajien kanssa.

Valintaa valmistelee työryhmä, johon kuuluu aluehallitus kokonaisuudessaan sekä aluevaltuuston puheenjohtajisto.

ALUEHALLITUS valtuutti maakunnan kunnat ja sote-kuntayhtymät tekemään sellaisia hankintoja ja sopimuksia, joilla on vaikutuksia hyvinvointialueen toimintaan.

–Jokaisessa alueemme organisaatiossa tulee pitää huolta, että etenkin palveluntuotannon kannalta kriittiset sopimukset on voimassa myös hyvinvointialueelle siirryttäessä, vt. hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen tiivistää.                         

Aluehallitus kävi keskustelun hyvinvointialueen valmistelun viestintäsuunnitelmasta.

–Käydyissä keskusteluissa korostui oikea-aikaisen ja realistisen viestinnän merkitys. Sekä meillä päättäjillä että virkahenkilöillä on vastuumme viestijöinä, aluehallituksen puheenjohtaja Lasse Hautala toteaa.

Aluehallituksen kokouksessa käsiteltiin myös laaja ICT-palveluiden kokonaisuus, jonka osa-alueet hyväksyttiin esitetyn mukaisesti. Aluehallitus päätti palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmän hankkimisesta, tarvittavien muutostöiden hankkimisesta sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmään, Microsoft-lisenssihankinnoista sekä tietoliikenteen varmistamiseksi tarvittavien kytkinlaitteiden hankinnasta.

Lisäksi vt. hyvinvointialuejohtaja antoi aluehallitukselle katsauksen ajankohtaisiin asioihin. Valmisteluun liittyen on käynnistetty Muutoksen tuki -työryhmä, johon kuuluu kaikkien organisaatioiden sote-johto. Ryhmä kokoontuu jatkossa viikoittain.

Yhdyspintatyön sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on aloittanut työskentelynsä tiistaina 5.4. Myös muut lautakunnat ovat käynnistämässä toimintaansa lähiaikoina.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.