Emme saa unohtaa lapsia koronan vaikutusten tarkastelussa. Lasten sosiaaliset suhteet ovat kaventuneet. Keväällä 2020 alkanut etäkoulu oli todella suuri mullistus lasten elämässä. Monilta lapsilta loppui myös säännöllinen harrastustoiminta, eivätkä kaikki lapset ole voineet jatkaa harrastuksiaan, vaikka harrastustoimintaa onkin nyt pystytty avaamaan. Monet lapset ovat joutuneet kokemaan yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Epävarmuutta on lisännyt myös päihteiden käytön ja lähisuhdeväkivallan lisääntyminen.
Meidän pitäisi yhdessä miettiä, miten lasten yksinäisyyttä ja huolia voitaisiin lievittää. Yksi keino tähän on kysyä lapsilta heidän huolistaan ja peloistaan ja kertoa, että niistä puhuminen on sallittua. Aikuisen on hyvä antaa lapselle tavallista enemmän aikaa ja läheisyyttä silloin, kun lasta painaa huoli koronasta. Tavallisen arjen rutiinit kuten syöminen, nukkuminen, koulutehtävät ja leikit luovat turvallisuutta ja vievät huomioa pois ikävistä tapahtumista.
Osa vanhemmista on niin uupuneita, että he tarvitsevat lisäapua arjen pyörittämiseen. KD Naiset esittävät, että kodinhoitajien määrää on lisättävä kunnissa, jotta lapsiperheet saavat paremmin kotiapua. Pidetään huolta lapsistamme! ”On helpompi rakentaa vahvoja lapsia, kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.” (Frederic Douglass)
KD Naiset Pohjanmaan piiri