Pikkuyrittäjien messut tekivät yrittäjyyttä tutuksi koulun väelle

Opettaja Aino Petäinen osti pikkuyrittäjien messuilta mokkapalan vietäväksi taukoherkuksi opettajanhuoneeseen. –Tämä on kiva tapahtuma, kun koululla ei nyt järjestetty juuri mitään, hän totesi Jasmiina Karjalaiselle, Linda Ylikoskelle ja Janina Humalajoelle.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Koululla toteutui kuluvana lukuvuonna ensimmäistä kertaa yrittäjämäisen toimintatavan valinnaisryhmä, joka on Ikosen johdolla opiskellut yrittämistä aina yrityksen ideoinnista ja perustamisesta markkinointiin ja tapahtumajärjestämiseen. Yrittäjämäinen toimintatapa kuuluu Etelä-Pohjanmaan opetussuunnitelmaan. Aiemmin Ikonen on vetänyt samalla, Pikku Yrittäjät -materiaaliin perustuvalla mallilla, valinnaisopintoja muun muassa Kortesjärven koululla.

Messuilla vierailivat kaikki koulun luokat kolmannesta kuudenteen sekä henkilökunta.

–Asiakkaat ovat olleet innostuneita. Harmi, että tämä pystyttiin toteuttamaan vasta ensi vuoden valinnaisaineiden valitsemisen jälkeen. Yrittäjämäisen toimintatavan oli valinnut yhdeksän viidesluokkalaista; nyt tulijoita olisi varmasti ollut enemmän, uskoi Ikonen.

ANNE Nenonen Alajärven Yrittäjistä oli meillä kummiyrittäjänä ja kävi kertomassa oman yrityksensä Paapon tarinan, kertoi Ikonen.

Yhdeksän hengen ryhmästä muovautui kolme yritystä, jotka valmistivat messuille käsitöitä, leivonnaisia ja smoothieita. Jokaisella yrityksellä oli oma painopistealueensa.

–Tuotteet on tehty vapaa-ajalla, sillä valinnaista on vain yksi tunti viikossa.

Messujen jälkeen vuorossa on vielä tilinpäätöksen tekeminen.

So Yammy -yrityksen pöydästä Vilhelmiina-keksit ja rocky roadit myytiin loppuun miltei saman tien.

–Leipominen on kiinnostanut aina, puntaroi Janina Humalajoki yrityksen perustamista.

–Olemme oppineet yhteistyön tekemisestä sekä rahan käytöstä, kertoi yhtiökumppani Linda Ylikoski.

Kassalippaaseen oli kertynyt päivän aikana mukava määrä rahaa. Jasmiina Karjalainen tuumi, että yritystoimintaa olisi kiva jatkaa myös valinnaisaineen päättymisen jälkeen.

SMOOTHIE and Cookies -yrityksen smoothie teki kauppansa. Keksitkin myytiin loppuun ennen messujen päättymistä.

–Olemme käyneet kaksi kertaa hakemassa lisää tarvikkeita kaupasta, kertoi Claudia Flink.

–Eniten tässä on oppinut rahan käytöstä, pohdiskeli Juliet Latvala valinnaiskurssin antia.

–Ja ylipäätään pieniä arjen asioita, ja sitä, miten ollaan töissä, Jatkoi Flink.

KIVOINTA on ehdottomasti ollut tuotteiden valmistus, kertoi So Cuten yrittäjä Hanna Siirilä.

Käsityöpainotteisen yrityksen messupöydällä myynnissä oli muun muassa avaimenperiä ja hiusdonitseja.

–Emme ole vielä miettineet, saako yritystoiminta jatkoa. Olisihan se kivaa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.