KAUHAVAN kirkossa kuullaan 10. huhtikuuta huipputason urkumusiikkia, kun esiintymään saapuu kortesjärveläislähtöinen Olli Pyylampi. Konsertti on osa hänen synnyinseudullaan sijaitsevan Purmojärven rukoushuoneen 90-vuotisjuhlallisuuksia.
Pyylampi työskentelee Kallion seurakunnan pääurkurina Helsingissä sekä sivutoimisena urkujensoiton tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa.
Hän valmistui vuonna 2006 Sibelius-Akatemiasta kirkkomuusikoksi ja urkuriksi, joka on vastaava koulutus kuin entisellä diplomiurkurilla. Hän on opiskellut urkujensoittoa myös Amsterdamin konservatoriossa Pieter van Dijkin johdolla. Vuonna 2019 hän valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin tohtoriksi.
Hän voitti vuonna 2005 toisen palkinnon Kotkan kansainvälisessä urkukilpailussa, ja hän on konsertoinut solistina eri puolella Suomea ja Eurooppaa. Hän on myös tehnyt yhteistyötä kamarimuusikkona ja säestäjänä monien kuorojen, instrumentalistien ja laulajien kanssa sekä avustanut usein kosketinsoittajana Suomen kansallisoopperan orkesterissa. Viime vuosina hän on työskennellyt asiantuntijana ja valvojana urkujenrakennusprojekteissa.
KAUHAVALLA kuullaan muun muassa Bachin, Brahmsin ja Sibeliuksen musiikkia.
–Soitan konsertissa Kauhavan kirkon molemmilla uruilla. Koska konsertti sattuu olemaan palmusunnuntaina, niin ohjelmisto koostuu pääasiassa kauniista, hiljaiseen viikkoon sopivasta monipuolisesta musiikista. Toki myös voimakkaampaa musiikkia on tarjolla, ja lopussa tietysti myös vähän revitellään, hän kertoo.
Konsertti on yksi Purmojärven rukoushuoneen 90-vuotisjuhlallisuuksien päätapahtumia.
Pyylampi syntyi vuonna 1976. Hänen vanhempansa Antti ja Maija-Liisa Pyylampi olivat aktiivisesti vetämässä rukoushuoneen toimintaa kolmenkymmenen vuoden ajan. Pariskunta työskenteli opettajina Purmojärven ala-asteella vuosina 1964–93, ja perhe asui koululla.
–Olen lapsuudessani viettänyt paljon aikaa rukoushuoneella. Aivan pienenä kävin siellä seurakunnan päiväkerhoa. Sen lisäksi olin siellä vanhempien mukana lukemattomissa tilaisuuksissa, hän muistelee.
–Yleensä istuimme äidin kanssa ihan takapenkissä. Samana päivänä ennen tilaisuuksia kävimme isän kanssa kytkemässä lämmöt päälle, ja vietin lapsena myös paljon aikaa keittiön naisten seurassa, varmaan häiriöksi asti.
Hän kertoo, että parhaiten ovat jääneet mieleen rukoushuoneella huutokauppatyyliin järjestetyt hyväntekeväisyysmyyjäiset.
–Sinne osallistujat toivat erilaista myytävää ja isä toimi meklarina. Ne olivat lapsen mielestä kivoja tapahtumia.
HÄN sai urkujensoittokipinän, kun harrastelijamuusikko-isä hankki kotiin sähköurut. Niillä hän soitteli virsiä ja helppoja kappaleita. 14-vuotiaana hän alkoi tehdä kanttorin sijaisuuksia, ja sen jälkeen hänen elämänsä onkin pyörinyt paljolti urkujen ympärillä.
Käytyään peruskoulun Purmojärvellä ja Kortesjärvellä hän lähti opiskelemaan Kaustisen musiikkilukioon. Siellä alkoi hautua ajatus musiikista ammattina, ja kun ovet avautuivat Sibelius-akatemiaan ensi yrittämällä, oli suunta selvä.
Uruissa hienoa on hänen mielestään etenkin se, että jokainen yksittäinen soitin on aivan erilainen.
–Jokaisen äärellä pitää aina erikseen ikään kuin opetella soittamaan ja hakea parhaat soinnit. Myös eri aikakausien urut ja eri maissa olevat urut ovat keskenään aika erilaisia. Toki on myös hienoa, kun saa yksin hallita niin isoa soitinta, joka on kuin yhden miehen orkesteri, hän kertoo.
Hän on soittanut urallaan monia hienoja urkuja, joista mieleenpainuvimpia ovat olleet hollantilaiset ja pohjoissaksalaiset barokkiurut. Opiskellessaan Hollannissa hän pääsi soittamaan Alkmaarin kirkossa olevia pieniä urkuja vuodelta 1511 ja aivan upeita suuria urkuja vuodelta 1725. Siellä hän sai käydä säännöllisesti urkutunneilla, suorittaa tutkintonsa ja konsertoidakin.
–Yleisesti ottaen vanhat urut aina 1900-luvun alkupuolelle saakka ovat kaikki enemmän tai vähemmän hienoja. Silloin urkujenrakennuksen teollistuminen ja huonot uudenaikaiset materiaalit eivät vielä vaikuttaneet liikaa lopputulokseen, ja käsityöperinne oli katkeamaton. Ihan viime vuosikymmeninä on taas opittu uudelleen rakentamaan hienoja urkuja.
Kysymykseen siitä, mikä kappale kuulostaa hienoimmalta uruilla soitettuna, hän ei pysty vastaamaan.
–Mutta sanon, että kyllä Bach on aina Bachia.
KAUHAVAN kirkossa, jossa hän konsertoi, on alttarin takana hienot vanhemmat urut vuodelta 1926. Pyylammen mielestä olisi todellinen kulttuuriteko kunnostaa ne entiseen loistoonsa.
–Tämä ei olisi mahdottoman iso työ, koska ne ovat varsin hyvin säilyneet. Vuosien saatossa sieltä on poistettu osa pilleistä ja muutamia muista osia, jotka pitäisi kunnostuksen yhteydessä rekonstruoida uudelleen. Urut ovat kuitenkin soittokunnossa.
–Toivon kovasti, että konserttini osaltaan innostaisi suunnittelemaan ja toteuttamaan niiden kunnostusta lähitulevaisuudessa. Nämä urut ovat yksi syy siihen, miksi soitan tämän konsertin juuri Kauhavan kirkossa, vaikka olenkin aloittanut urkurinurani juuri Kortesjärven kirkossa.
KONSERTTI on Kauhavan kirkossa sunnuntaina 10. huhtikuuta kello 15. Sinne järjestetään linja-autokuljetus Purmojärveltä.
–Täällä on paljon Ollin ikäkavereita, ja haastamme heidät mahdollisimman suurella joukolla häntä kuuntelemaan, Lasse Hokkala Purmojärven rukoushuoneelta sanoo.
