Hautamäki voittoon jännitysnäytelmän päätteeksi

Kaksikko Ari Hautanen ja Ville Hautamäki on talvirallien jälkeen SM2-sarjan toisena. Kuva: Jari Kohonen

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Mitsubishi Lancer Evo IX:lla ajavat Ville Hautamäki ja Ari-Pekka Hautanen lähtivät kilpailuun poikkeuksellisista asetelmista. Molemmat olivat sairauden takia pois pelistä pitkään ja näin valmistautuminen oli hankalaa.

–Auto laitettiin kuntoon alkuviikosta ja tultiin heittäytymällä kisaan. Viimeksi on ajettu testiä kaksi viikkoa ennen Rovaniemeä, Hautamäki paljasti.

Kun kumpikin tuli Kuopioon lähes suoraan sairausvuoteelta, lähti kisa tahmeasti käyntiin. Hautamäki ja Hautanen selvittivät perjantai-iltana pimeällä ajetut erikoiskokeet kuitenkin toiseksi nopeimmin. Edelle ehti kolme viikkoa aiemmin Riihimäellä voittoon ajanut kaksikko Jaakko Lavio-Pasi Haataja 14,7 sekunnin marginaalilla.

Toisen kilpailupäivän aamuna ajettiin koko rallin pisin erikoiskoe. Nopeaa ja vaihtelevaa tietä riitti 34 kilometrin verran. Hautamäen autokunta kuroi perjantain aikaerosta heti puolet pois ja kisa sai kokonaan uuden ilmeen.

Jo seuraavalla erikoiskokeella johtaja vaihtui ja Laviosta tuli vuorostaan takaa-ajaja. Koko ralli kulminoitui viimeiselle kolmen erikoiskokeen pituiselle lenkille. Kun yhdeksästä erikoiskokeesta kuusi oli ajettu, Hautamäen ja Lavion ero oli vain 4,5 sekuntia. Arttu Lähdeniemikin oli vielä 32 sekunnin päässä varmistamassa, ettei kummallakaan kärkiajajalla ollut varaa tehdä virheitä.

Huoltotauon jälkeen ajettiin lyhyt yleisöerikoiskoe, joka ei sopinut Hautamäen käteen lainkaan. Lavio kiri pohja-ajallaan 1,1 sekunnin päähän.

–Se ei vain onnistunut. Jäätiin järkyttävän paljon.

Yleisöpyörityksen jälkeen palattiin metsäerikoiskokeille. Viimeistä edellinen erikoiskoe oli sama, joka ajettiin perjantaina. Sinne Lavio ajoi niukat pohjat ja ennen kisan päättänyttä reilun 12 kilometrin puristusta eroa oli vaivaiset 2,6 sekuntia. Lähdeniemi putosi pelistä tekniikkavikaan, joten kisa oli nyt täysin kahden kauppa.

Jännitysnäytelmä ratkesi Lavion ajovirheeseen. Kova yritys kostautui pyörähdyksenä, jonka seurauksena auto jäi kapealle tielle poikittain.

Auto oli edelleen tiellä, kun Hautamäki ja Hautanen saapuivat paikkaan. Rallin nykyisten sääntöjen mukaan ruuhkan sattuessa ajanmenetyksestä kärsineille kilpailijoille annetaan laskennallinen aika.

–Onneksi säännöt on muutettu järkeviksi. Peugeotin ja penkan välissä oli korkeintaan metri väliä. Jos olisi ajettu vanhoilla säännöillä, olisin varmaankin silti yrittänyt mennä siitä, mutta luultavasti olisi molemmat jääty siihen paikkaan, Hautamäki arveli.

–Tein itsekin erikoiskokeen aikana pari virhettä, mutta tunne oli koko ajan se, että olisimme voittaneet myös ajamalla. Kokonaisuutena vauhti oli hyvää siihen saakka.

KILPAILU oli kokonaisuutena Hautamäen mieleen.

–MRF:n rengas toimi hitsin hyvin. Tein sellaisen valinnan, että otin viimeiselle lenkille seitsemänmilliset nastat eteen, koska totesin, että tie on hiekalla. Se oli täysin oikea valinta. Sillä ratkaisulla saimme renkaat kestämään, Hautamäki myhäili.

Jari Kohonen

Tuloksia: 1) Ville Hautamäki-Pekka Hautanen, Mitsubishi, 58.39,6, 2) Miikka Vuokila-Mika Pyyny, Mitsubishi, 1.01.11,5, +2.31,9, 3) Juha Pasanen-Jari Jaakola, Mitsubishi, 1.01.29,5, +2.49,9, 4) Reijo Heikkilä-Riia Rantasalo, Mitsubishi, 1.03.53,8, +5.14,2, 5) Pekka Savela-Riikka Hokkanen, Mitsubishi, 1.10.22,6, +11.43,0

Pistetilanne 3/7: 1) Miikka Vuokila 67, 2) Ville Hautamäki 43, 3) Juha Pasanen 35, 4) Reijo Heikkilä 28, 5) Erno Kinnunen 25

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.