SUKUTUTKIMUKSEN yhtenä tuotoksena on usein sukukirja omasta suvusta tai jonkin kylän suvuista. Vielä 1980-luvulla sukukirjoja tehtiin hankalimman jälkeen eli käsin kirjoituskoneella sukutaulut naputellen. Tekniikka mullistui 1990-luvulle tultaessa, kun markkinoille alkoi ilmestyä sukuohjelmia, joilla voitiin tallentaa henkilötiedot, luoda sukulaisuussuhteet, tulostaa esipolvitauluja ja jopa sukukirjoja. Se tarkoittaa sitä, että valitaan lähtöhenkilö, jonka jälkeläiset tulostetaan sukutauluiksi, joissa näkyy aviopuolisot, heidän vanhempansa ja lapsensa syntymä- ja kuolinaikoineen ja -paikkoineen. Henkilöiden kohdalla on aina viittaus seuraavaan sukutauluun, josta löytyy taas po. henkilön perhe vastaavine tietoineen. Helppo ymmärtää, että ilman tietokoneohjelmaa tällaisen sukukirjan teko on lähes mahdotonta etenkin, kun sukutauluja saattaa kertyä useita tuhansia ja myös henkilöitä jopa kymmeniä tuhansia. Omassa Pyhä-Paavon sukukirjassani on esimerkiksi noin 22 000 henkilöä.
Ensimmäisiä Suomessa julkaistuja sukuohjelmia oli Genus, jota käytti muun muassa Keisarin sukututkimusryhmä, ja käytin sitä itsekin useita vuosia, kunnes sen päivitykset ja ylläpito loppuivat. Tilalle hankin Sukujutut-nimisen ohjelman, jonne sain kätevästi siirrettyä tiedot Genuksesta. Sukukirjan ehdin kuitenkin tehdä Genuksella, ja minusta se oli joiltakin osin jopa parempi kuin Sukujutut. Arvioni mukaan Sukujutut on tällä hetkellä yleisin sukututkijoiden käyttämä ohjelma ja lähes kaikki sukukirjat tehdään nykyisin sillä. Monia muitakin omalle koneelle ladattavia ohjelmia on, mutta niistä minulla ei ole kokemusta.
OMA LUKUNSA on netissä jopa ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan käytettävissä olevat sukututkimusohjelmat, jotka soveltuvat käsittääkseni lähinnä sukupuiden laatimiseen. Tunnetuimpia lienevät MyHeritage, Ancestry ja Geni, joista ainakin Genin tietoja voi maksutta kuka tahansa hakea. Näiden ohjelmien tietoihin ei aina kuitenkaan ole luottamista, vaan aina pitäisi tarkistaa tietojen paikkansapitävyys niin kuin sukututkimuksessa muutenkin.
Nettiohjelmien yksi hieno ominaisuus on se, että siellä olevia sukupuita voi rakentaa ja muokata kuka tahansa käyttöoikeudet hankkinut henkilö. Tällöin virhemahdollisuudet kuitenkin kasvavat, kun sukupuita muokkaavat kokemattomat tutkijat, jotka eivät osaa tai viitsi tarkistaa syöttämiään tietoja huolella.
Netistä löytyy myös muita työkaluja sukututkimukseen. Suomen sukuhistoriallinen yhdistys eli SSHY on talkoilla skannannut suurimman osan Suomen seurakuntien kirkonkirjoista, ja ne ovat kaikkien nähtävissä ja käytettävissä netissä siten, että ilmaiseksi näkee 1870-luvulle ja jäsenmaksun maksamalla 1900-luvun alkupuolelle asti seurakunnasta riippuen. Sieltä löytyy siis rippikirjat, syntyneiden ja kuolleiden luettelot, vihittyjen luettelot ja muitakin tietoja. Osin samat tiedot löytyvät Kansallisarkiston sivuilta ns. digiarkistona. Suomen sukututkimusseura on puolestaan syöttänyt talkoilla kirkonkirjojen tietoja Hiski-tietokantaan, joka on myös ilmainen ja kaikkien käytössä. Hiski on erinomainen apuväline haettaessa henkilön vanhempia, vihkiaikaa, syntymäaikaa tai kuolinaikaa. Hiskinkin tiedot on hyvä tarkistaa kirkonkirjoista.
DNA-TUTKIMUS on nykyisin myös yksi sukututkimukseen liittyvä uusi mahdollisuus. Oman DNA:n voi tutkituttaa muutamalla kympillä ja tulosten perusteella voi löytää tietoja varhaisten esivanhempiensa alkuperästä ja myös samaa geeniperimää omaavista henkilöistä eri puolelta maailmaa. DNA-tutkimuksella voi hyvällä tuurilla löytää hukassa olevia esi-isiään ja rikostutkimuksessa se on kelpo työkalu. Itse olen jo vuosia odottanut sellaista virtapiikkiä, että perehtyisin aiheeseen kunnolla ja teettäisin tutkimuksen, mutta k ei ole vielä tullut, joten DNA- tutkimukset ovat minulle toistaiseksi lähes pelkkiä sanoja.
SUKUKIRJAN teko on siis nykyisin mahdollista kotitietokoneella nykyajan ohjelmia ja tietokantoja hyväksi käyttäen. Tulosteena siis suuri määrä lähtöhenkilön jälkeläisten sukutauluja, joihin voidaan sukuohjelmalla liittää myös valokuvia ja henkilöön liittyviä tarinoita. Sukukirjan voi tehdä kuitenkin myös eri lähtökohdista kuten Olavi Koivukangas teki omasta Söderenan suvustaan. Olavi aloitti sukutarinan Suomen, Järviseudun ja Enaperän varhaishistoriasta kertoen historiatietoihin, perimätietoihin ja osin arveluihin perustuen asutuksen leviämisestä ja oman sukunsa alkuvaiheista. Tarinassa tuodaan kiinnostavalla tavalla esille historian tapahtumia, jotka vaikuttivat ihmisten elämään, kuten nälkävuodet 1600-luvun lopulla ja 1860-luvulla, Isoviha 1700-luvun alkupuolella, Suomen sota 1800-luvun alussa, tervanpolton merkityksen, puukkojunkkarikauden, muuttoliikkeet Amerikkaan jne. Perinteisessä sukukirjassa nämä jäävät usein täysin huomiotta.
Olavin tarina etenee kohti nykyaikaa tarkentuen samalla perimätiedosta omiin ja omaisten kokemuksiin ja muistitietoon pohjautuviin lähisuvun henkilökuvauksiin ja jopa pienimuotoisiin elämäkertoihin. Tarinaa elävöittävät monet valokuvat tarinaan liittyvistä taloista ja henkilöistä. Kirjan lopussa on suppeahko listaus 1800-luvun lopulla syntyneiden lähtöhenkilöiden eli Matti ja Maria Koivukankaan jälkeläisistä. Voidaan sanoa, että jos haluaa tarinoiden ryydittämän sukukirjan omasta lähisuvustaan, niin Olavin malli puoltaa ilman muuta paikkaansa. Jos taas lähtöhenkilö on syntynyt satoja vuosia sitten eli joskus 1600–1700-luvuilla, ei kirjaan ole mahdollista kovin laajoja tarinoita liittää, sillä sivumäärä kasvaa silloin liian suureksi. Perinteisissä sukukirjoissa onkin henkilöiden kohdalla useimmiten vain tietoja muutoista ja joku lyhyt tarina, jos sellainen on tiedossa.
