Alueemme koronatilanne ei ole vielä helpottamaan päin, Kaksineuvoisen työntekijäriveissä vajautta, koronarokotukselle ilman ajanvarausta vielä tällä ja ensi viikolla

Julkaistu:

Aihe:

KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoisen tartuntataudeista vastaavajohtavaylilääkäri Heidi Ojala uskoo koronarajoitusten purkamisen etenevän helmikuun aikana. Tänään on seuraava Koronanyrkin kokous, missä asioita käydään läpi.

Tartuntojen määrä on Kaksineuvoisen alueella helmikuun puoliväliä lähestyttäessä jopa 131. Tammikuussa tartuntoja oli 334. Laboratoriossa varmistettuja PCR-testejä otetaan kuitenkin enää rajatusti THL:n määrittelemältä joukolta, johon kuuluvatraskaana olevat, yli 70-vuotiaat, riskiryhmään kuuluvat, sote-työntekijät ja vaikeaan taudinkuvaan sairastuneet.

Ylilääkäri Ojala arvioi, että alueemme koronatilanne ei ole vielä rauhoittumaan päin, vaan tartuntojen kokonaisluku on arviolta vähintään kaksin- tai kolminkertainen PCR-lukuun nähden.

Tautia on havaittu olevan nyt etenkin perheissä, joissa on pieniä lapsia. Taudin leviäminen on vaikuttanut heikentävästi myös sote-työntekijöiden työriveihin. Tilanne on samankaltainen niin Kaksineuvoisessa kuin koko maakunnassa.

Kaksineuvoisen yksiköistä hankalin tilanne on tällä hetkellä menossa ikäihmisten kotihoidon ryhmäkodissa Elinantuvalla, jossa jo suurin osa asukkaista on sairastunut.

KORONAROKOTUSTEN kävijämäärät ovat vähentyneet. Rokotuksissa ollaan siirtymässä takaisin ajanvaraukselliseen toimintaan myös yli 12-vuotiaiden kohdalla. Rokotteena on käytössä Pfizerin valmiste.

5–11-vuotiaiden rokotusaika varataan takaisinsoittonumerosta 06 2412 4545.

Yli 12-vuotiaat voivat tulla viikon 7 ja 8rokotustapahtumiin normaaliin tapaan ilman ajanvarausta, mutta jatkossa ollaan siirtymässä ainoastaan ajanvaraukselliseen toimintaan.

Viikko 7 (Pfizer):

ke 16.2. Ylihärmä klo 9–11

ke 16.2. Alahärmä klo 13–15:30

to 17.2. Kauhava klo 11–18

pe 18.2. Kortesjärvi klo 9–11

pe 18.2. Evijärvi klo 13–15:30

Viikko 8 (Pfizer):

ke 23.2. Ylihärmä klo 9–11

ke 23.2. Alahärmä klo 13–15:30

to 24.2. Kauhava klo 11–18

pe 25.2. Kortesjärvi klo 9–11

pe 25.2. Evijärvi klo 13–15:30

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.