LAPPAJÄRVELÄISJUURINEN säveltäjä Rebecka Ahvenniemi työstää tällä hetkellä sävellystä kuorolle ja sinfonietalle. Tulevassa teoksessa hän pohtii ranskalaisfilosofi Simone Weilin käsitystä juurista. Tavoitimme nuorena ulkomaille opiskelemaan muuttaneen Ahvenniemen kotoaan Bergenistä Norjasta.
Ahvenniemi kertoo kokevansa suurena kunniana valintansa Kaustisen Kamarimusiikkiviikon säveltäjävieraaksi ja kutsuna takaisin musiikkiyhteisöön Suomeen.
–Lähdin ulkomaille 22-vuotiaana, eli 17 vuotta sitten. Opiskelin säveltäjäksi Norjassa, ja olen enimmäkseen ollut aktiivinen muualla kuin Suomessa, Ahvenniemi sanoo.
HÄN kertoo arvostavansa Kamarimusiikkiviikon pitkää perinnettä ja sijaintia suurten kaupunkien ulkopuolella. Viime kesänä hän kävi sen taiteellisen johtajan Kaija Saariketun kanssa Siuntiossa pitkän ja syvällisen keskustelun musiikista, yhteiskunnasta ja omasta asemasta maailmassa, myös etsimisestä. He pohtivat, mitä merkitsee identiteetille, että lähtee nuoressa iässä ulkomaille, ja mitä on suomalainen identiteetti.
Ahvenniemi on säveltänyt eniten kamarimusiikkia ja tuntee vetoa pienieleisyyteen ja marginaalisuuteen. Kaustisen Lumo-konsertissa tullaan viikonloppuna 17.–18.9. esittämään laaja kokonaisuus hänen teoksiaan. Yksi niistä on jousikvartetille sävelletty Tacit-Citat-ion, joka on nimikappale vuonna 2019 julkaistulta kamarimusiikkialbumilta. Albumin perusteella häntä on verrattu kuuluisiin säveltäjänimiin kuten Kaija Saariahoon ja Salvatore Sciarrinoon.
TACIT-CITAT-ION tarkoittaa ideaa, ettei mitään musiikkia tule nähdä ilman aiempaa musiikin historian kontekstia. Se viittaa sellaiseen tietoon tai tekemiseen, jota ei voi oppia kirjoista, vaan olemalla osa kulttuuria ja imitoimalla muiden tapaa tehdä. Säveltäjä kysyy, millainen tieto ei olisi kulttuurista ja jotenkin yhteisöstä kumpuavaa. Hän kannattaa ajatusta, että arvokkaita asioita syntyy syvästä perehtymisestä.
Ahvenniemen YouTube-kanavalla on katsottavissa osa videoteoksesta “An Anarchist´s Love Letter to a Conservative”. Teoksessa ovat instrumentteina oboe, klarinetti, saksofoni, perkussiot ja video. Se sai maailman ensi-iltansa Astor Galleriassa New Yorkissa helmikuussa kaksi vuotta sitten. Yleisö saa seurata yli 20 minuuttia yhtäjaksoisesti sanojen hidasta ilmestymistä kirjeen muodossa, musiikin myötäillessä kirjoittamista. Samalla kirjeen lähettäjä pohtii myös kriittisesti omaa asemaansa tässä tilanteessa: miksi hän haluaa tulla herrasmiehen näkemäksi ja tunnustamaksi, arvostamaksi. Teos pohtii valtarakenteita henkilökohtaisesta näkökulmasta käsin.
–Käsittelen tietynlaista konservatiivisuutta, en poliittisena suuntauksena, vaan arvoina ja käytöstapana, mutta joskus myös perittynä rakenteellisena valta-asemana. Se voi näkyä esimerkiksi tavassa liikkua, ottaa tilaa ja käyttää puheenvuoro, Ahvenniemi kertoo.
HÄN mainitsee istuneensa samoissa kokoushuoneissa valtaa omaavien herrojen kanssa tekemässä päätöksiä, esimerkiksi eri hallituksissa. Hän on tiedostanut, miten yhteiskunnan rakenteet ovat läsnä myös yksilöiden välisissä suhteissa, ja että nekin ovat tavallaan poliittisia. Yhteydenottotapa, rakkauskirjeen kirjoittaminen, on itsessään lähestymistapa, joka koettaa samaistua vastaanottajan tapaan ilmaista itseään. Säveltäjän mukaan on osaksi provosoivaa, että tietyn valta-aseman omaava henkilö voi kätkeytyä sanan “konservatiivisuus” taakse.
–Mikäli konservatiivisuus tarkoittaa perinteiden arvostamista ymmärtämällä, että niillä on tietty historiallinen tausta, eivätkä ne ole ajattomia, ja samalla sitä, että toivoo nykyajan yhteiskunnan kehittyvän oikeudenmukaisempaan suuntaan valinnoin, jotka perustuvat yhteiseen keskusteluun, uskon olevani itse konservatiivisempi kuin tällaiset herrasmiehet, Ahvenniemi huomauttaa.
MARRASKUUSSA Ahvenniemi väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Väitöstutkimus tarkasteli musiikin mahdollisuutta toimia kriittisenä äänenä tämänpäiväisessä yhteiskunnassa. Säveltämisestä on kehittynyt metodiikka myös kirjoittamiseen: se ettei koskaan odottele inspiraatiota tai valmiita ajatuksia, vaan työskentelee jatkuvasti ja ottaa pieniä askelia.
–Voi olla, että säveltämisestä oppii hyväksymään prosessin sotkuisuuden saamatta paniikkia. Tämä itse asiassa myös kuvaa sitä “viipyilevän ajattelun” monisäikeisyyttä, jota tematisoin väitöskirjassa.
Tapani Tyynelä
