Paikallista palvelua lähellä asiakasta

LähiTapiolan palveluneuvoja Niina Mäkelä, sekä myyntipäälliköt Jukka Äyrä ja Pekka Mäenpää pitävät paikallisen toimistopalvelun jatkumista tärkeänä. Kuva: LähiTapiola

–Olemme todenneet, että asiakkaat haluavat hoitaa vakuutusasioitaan yhä enemmän puhelimitse ja verkossa, kertoo kehitysjohtaja Pekka Puotinen LähiTapiola Etelä-Pohjanmaalta.

Paikallinen toimistopalvelu tulee kuitenkin säilymään jatkossakin.

–Helmikuun 2022 alusta asiakaspalvelua uudistetaan asiakkaiden kysyntää entistäkin paremmin vastaavaksi. Puhelinpalvelua tullaan jatkossa tekemään yhä enemmän maakunnan toimistoilta keskitetyn mallin sijaan. Puheluun voikin jatkossa vastata tuttu palveluneuvoja omalta paikalliselta toimistolta, kuten vaikka minä, kertoo palveluneuvoja Niina Mäkelä Alajärven toimistolta.

Mainos

Tämä aiheuttaa joitakin muutoksia toimistojen aukioloaikoihin. Alajärvellä, Lappajärvellä, Evijärvellä ja Kauhavalla toimistojen ovet ovat auki rajoitetuimmin, mutta ajanvarauksella asiantuntijan voi tavata myös muina aikoina.  

–Toimistoissa varataankin osa päivistä ennalta sovittuihin tapaamisiin. Aika varataan siksi, että asiakkaan yksilölliseen tilanteeseen on mahdollista perehtyä ajan kanssa, kertoo Mäkelä.  

–LähiTapiola Etelä-Pohjanmaalla on 17 toimipistettä koko maakunnan alueella. Toimipisteiden määrä on suuri verrattuna moneen finanssialan toimijaan. Haluamme säilyttää palvelun lähellä asiakasta, toteaa Puotinen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.