–Pikkuserkkuni ja hänen puolisonsa houkuttelivat tuuraamaan intervalliin, samalla kun olen siellä Vimpelissä käymässä. Tässä yhdistyy halu tehdä vanhustyötä ja olla avuksi sekä mahdollisuus nauttia lapsuudenkodistani Hallapurolla, kertoo Hallapuro.
–Olen tykännyt olla eläkkeellä, ja on ollut onni päästä terveenä eläkkeelle, ei ole selkävaivoja tai muuta hidastetta. Kuitenkin sitä pysyy energisempänä, kun puuhailee jotain tai käy töissä. Nyt saa itse hallita ajankäyttöään ja valita itselle sopivia työvuoroja.
Eläkeläiset ovat tärkeä voimavara etenkin työntekijäpulasta kärsivällä hoitoalalla. Hallapuro kertoo, samoin kuin moni tuttavansakin, ymmärtävänsä, kuinka työntekijät joutuvat tällä hetkellä venymään sijaisten ollessa ”kiven alla”, ja haluaa kantaa kortensa kekoon mahdollisuuksien mukaan. Omalla työpanoksellaan voi helpottaa entisten työkavereiden elämää.
–Vimpelissäkin on monia eläkeläisiä keikkatöissä.
AIKOINAAN sisätauteihin ja geriatriaan erikoistunut sairaanhoitaja on aina viihtynyt vanhusten kanssa.
–Olen vissiin aina tykännyt vanhoista ihmisistä. Iida-mummo asui meillä, kun olin lapsi ja arvostan paljon vanhoja ihmisiä. He ovat Suomen meille tehneet, on ollut sota-ajat ja lama, he ovat viisaita, se kiehtoo.
Palattuaan pitkä sisätautirupeaman jälkeen vanhustyöhön Hallapuro on yllättynyt siitä, kuinka hyvää työtä omaishoitajat tekevät.
–Heitä pitäisi arvostaa enemmän. On hienoa, että on tällainen uusi, upea osasto, paikka, että he saavat levätä hoidettavan ollessa viikon kuntoutuksessa. On ollut kiva huomata, miten intervallissa asiakkaille jutellaan, luetaan lehteä, lauletaan – bingo on suosittua iltapäivän ohjelmaa. Siihen hoitajat itse hankkivat palkintoja, minäkin olen täällä yrittänyt niitä kerätä ja mennessäni vien, sillä ikäihmiset ovat niistä tosi innoissaan. Potilaathan ovat joka paikassa se ykkösasia.
OLEN Hallapuron tyttöjä, kertoo Pirjo Hallapuro. Juhani-isän ja Terttu-äidin maatilalla oli karjanhoitoa ja viljelystä.
–Oppikoulun alaluokilla olisin halunnut olla merimies, purjeveneet kiehtoivat kovasti. Lukiossa hoiva-ala nousi vaihtoehtona esille, suvussa on paljon alan ihmisiä. Opiskelin välivuoden jälkeen Kokkolassa sairaanhoitajaksi ja säädetyn puolentoista työvuoden jälkeen pääsin erikoistumaan – geriatria oli silloin upouutta. Sisätaudit kiinnostivat monipuolisuutensa vuoksi: sairaudelle etsitään syytä monelta kantilta, kun esimerkiksi kirurgia on tosi yksinkertaista: haava auki, haava kiinni.
Hallapuro työskenteli Ähtärin aluesairaalassa, Lappajärvellä ja Vimpelissä. 2010 hän muutti Hämeeseen.
–Elämäntilanne vaati maisemanmuutosta. Hoidin työn ohella syöpään sairastunutta äitiäni yhdessä isän ja veljen perheen kanssa. Se oli raskasta aikaa, mutta siitä jäi kauniit muistot. Pohdin äidin kuoleman jälkeen Seinäjoelle lähtöä, mutta pesäpallopelissä entinen työkaveri houkutteli Tampereen suunnalle. Aloitin sitten työt Tampereen kaupungin sisätautiosastolla Hatanpäässä.
Nykyisin Pirkkalassa asuva Hallapuro nauttii mahdollisuuksien mukaan Tampereen vilkkaasta kulttuurielämästä.
–Korona tosin rajoittaa kaikkea. Kesällä innostuin vesijuoksusta Pyhäjärvessä, mutta sen jatkaminen uimahallissa tyssäsi, kun ovet menivät kiinni, samoin kuntosaliharrastus on tauolla. Sauvakävelyllä käyn yksin ja ystävien kanssa. Onneksi kohta alkaa pyöräilykelit, tykkään kovasti siitäkin.
Vimpelin kuulumisia Hallapuro seuraa Pirkkalassa ollessaan facebookin kautta sekä juttelemalla Esko-veljen ja muiden siellä asuvien sukulaisten kanssa.
–Onhan siellä meno hidastunut, kun väki ikääntyy, mutta topakka kunnanjohtaja pitää lippua korkealla, se on kyllä huomattu. Hallapurohan se paras paikka on. Rakastan lapsuuskotiani, siellä on ihana olla. Kesällä kylällä näkee enemmän väkeä, on kivoja kohtaamisia vanhojen tuttujen kanssa, talvisin on hiljaisempaa. Pari vuotta sitten perustimme faceen suljetun Hallapuron kyläyhteisö -ryhmän, jonne jaetaan valokuvia ja tarinoita. Viimeksi olen ihaillut sieltä upeita talvikuvia, ne helpottavat ikävää sinne.
Entäs ne kesäsuunnitelmat? –Tarkoitus on mennä sydänosastolle ja tehdä joitakin vuoroja Vimpelissä, mutta ykkösasia on olla mummo: nuoremmalla tyttärelläni Espoossa on kouluun menevä Isla ja pieni Urho-vauva, joiden hoidossa käyn välillä auttelemassa.
