Suomesta Titaniciin nousi Southamptonin satamassa 63 matkustajaa, joista 20 pelastui laivan upotessa kohtalokkaan törmäyksen jälkeen. Hukkuneiden joukossa oli 41-vuotias Maria Panula, omaa sukua Ojala, joka kiinnosti Koivukangasta erityisesti siksi, että tämä oli kotoisin Lappajärveltä ja sukuselvityksen mukaan Koivukankaan isoäidin puoleista sukua.
Suomenkielistä fiktiota Titanicista on Koivukankaan mukaan kirjoitettu vain vähän, ja ylipäätään vähiten laivaan liittyvissä kirjoituksissa on käsitelty kolmannen luokan matkustajia, kun huomio on kiinnittynyt miljonääreihin ja sen ajan julkisuuden henkilöihin.
MARIA Panulan mukana matkalla oli perheen viisi poikaa sekä naapurustosta Sanna Riihivuori, joka auttoi matkalla lasten kanssa, ja jolle Panulat siitä hyvästä tarjosivat matkan uuteen maahan. Juho-isä oli matkustanut Yhdysvaltoihin jo edellisenä vuonna ja odotti perhettään Pittsburghissa.
Tarina käynnistyy Yliluoman eli Prännin kylästä Ylihärmästä, missä Korven talon pirtissä, Panulan perheen kotona, valmistaudutaan viimeiseen talveen ja jouluun ennen lähtöä Amerikkaan. Maria Panulalle se on tuttu maa; hän on käynyt Yhdysvalloissa jo kaksi kertaa aiemmin ja toivoo, että kolmas kerta on viimeinen; perheen kuuluu olla yhdessä, ja haaveissa on maatila, jossa kasvattaa lapset ja vanheta yhdessä puolison kanssa. Suomeen jää vain Emma-tyttären hauta.
Matka alkaa sukulaisten saattelemana Härmän lakeuksilta, rekikyydillä Ylistaron rautatieasemalle ja höyryjunalla Hyvinkäälle. Hangossa viivytään hetki ja tutustutaan tuleviin matkakumppaneihin ennen kuin Polaris-laiva suuntaa sieltä kohti Hullin satamaa, mistä taas rautateitse siirrytään Lontoon kautta Southamptoniin. Titaniciin perhe nousee 10.4.1912.
PIDIN kirjassa maalaiselämän kuvailusta, kuinka perhe vietti vaatimatonta jouluaan, millaista oli arki tuvassa, millaiset olivat matkan valmistelut ja millaista oli matkanteko. Mielestäni kirjoittaja tavoittaa Maria Panulan ajatuskulut hyvin, näitä mietteitä voi kuvitella päähenkilön ajatuksissa todennäköisesti liikkuneen. Pidän myös murteella kirjoitetuista repliikeistä, vaikken murteiden ystäväksi muuten tunnustaudukaan ja usein jopa välttelen murretekstejä. Matkalla perhe tutustui muihin suomalaisiin ja myös virolaisiin matkustajiin, joiden elämäntarinat Koivukangas kertoo tiiviisti murteella ryyditettynä.
Teksti on elävää ja hyvin kirjoitettua. ”Meirän ei kannata ottaa kapsäkkiä vaivooksi, jos jourutahan vaikka pelastusvenheesen. Mutta mä otan tähän kangaspussihin ainakin ongen ja muut kalastusvälineet. Niillä mä narraan Amerikassa kaloja. Siellä kalatki on suurempia ku Lapuanjoessa, ja sen takia ostin vahvaa siimaa ennen lähtöä. Tairan ottaa puhtahat aluvaattehet kans, kun ne ei vie paljon tilaa, ja tämä kyläsepän takoma puukko on hyvä muisto Härmän lakeuksilta”, puheli Ernesti pakatessaan matkalaukkua laivan törmättyä jäävuoreen.
Voisin suositella kirjaa luettavaksi kenelle tahansa. Se on helppolukuinen, ehjä kertomus perheestä ja perheistä, jotka olivat sen ajan maahanmuuttajia. Aikana, jona posti kulki hitaasti, puhelimia ei juuri ollut ja matkanteko oli hidasta, elämä oli erilaista. Ihmiset olivat silti samanlaisia haaveineen ja pyrkimyksineen.
Olavi Koivukangas: Titanicin kolmas luokka
Ok-Kustannus, 2015
