Eroon nurkkakuntaisuudesta

Härmänmaan yrittäjien sekä Lapuan ja Kauhavan kaupunkien välistä yhteistyötä ovat hiomassa (ylärivissä vasemmalta alkaen) Pasi Mäenpää, Jari Syväjärvi, Matias Keskinen, Jouko Vuolle, Johanna Salla-Uitto ja Annica Hölsömäki sekä (alarivissä vasemmalta alkaen) Mariia Harjunheimo, Matti-Pekka Dahlgren, Eetu Puntala ja Juha-Martti Kuoppala.

Julkaistu:

KAUHAVAN ja Lapuan kaupungit ja yritykset ovat siinä mielessä poikkeuksellisia, että verissä päin kilpailemisen sijaan ne tekevät iloisesti yhteistyötä keskenään. Yritykset voivat kääntyä ongelmissaan kummankin kaupungin puoleen.

Yhteistyöllä haetaan ratkaisuja alueen koronasta toipumiseen, omistajanvaihdoksiin ja osaaja- ja komponenttipulaan sekä edistetään yritysten verkostoitumista.

Lapuan elinkeinotoimenjohtaja Jouko Vuolle kertoo, että tämä alkoi vuonna 2018, jolloin Kauhavalla ja Lapualla oli yhteinen osasto Tampereen alihankintamessuilla.

Pian sen jälkeen ne käynnistivät kaksi yhteistä kehittämishanketta: Omistajanvaihdosten edistäminen Härmänmaalla sekä Uutta kasvua kohti Härmänmaalla. Jälkimmäisen tarkoituksena on koronasta toipumisen edistäminen.

YHTEISTYÖ lähti yritysten tarpeista. Kaupunkien elinkeinorakenteet ovat samankaltaisia, mutta hynttyyt päätettiin laittaa yhteen naapurin kanssa kilpailemisen sijaan.

–Olemme samaa työssäkäyntialuetta. Kun yritykset menestyvät, se on kaikkien meidän etu. Vanhasta nurkkakuntaisuudesta on pyritty eroon, Vuolle sanoo. –Jos jonnekin nousee halli, todennäköisesti se työllistää myös naapurikuntien yrittäjiä, ja tuo siten hyvää koko alueelle.

–Kaupunkien elinkeinotoimet ovat käytännössä olleet minä ja Jouko, sanoo Kauhavan kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala. –Yhteistyön kautta on voitu lähteä mukaan kokonaisuuksiin, jotka ovat vaatineet leveämpiä hartioita.

Invest Lapuan toimitusjohtaja Matti-Pekka Dahlgren lisää, että tämä on lisännyt luottamusta kuntien välillä.

–Jos huomataan, että naapuri on tekemässä samaa virhettä, joka itse tehtiin aikaisemmin, niin sille sanotaan, että älä tee noin, mä jo kerran kapsahdin siinä kiveen.

TÄHÄN liittyen on alkamassa kaksi uutta hanketta. Ensimmäisessä etsitään ratkaisuja erityisesti teknologia-, elintarvike- ja puutuoteteollisuudessa sekä hoiva- ja ravintola-aloilla vallitsevaan osaajapulaan.

–Kauhavalla käynnistetään Menestystä kansainväliseen rekrytointiin -hanke. Yhteistyökumppaneitamme ovat koko maakunta, mutta erityisesti Lapua ja Härmänmaan teknologiasektori, Kuoppala kertoo.

Toisessa pohditaan laajasti koko teknologia-alaa koskettavaa komponenttipulaa.

–Tarkoituksena on selvittää Härmänmaan tärkeimmät komponentti- ja alihankintaketjut sekä se, voisiko joitain komponentteja tehdä paikallisesti.

UUTTA kasvua kohti -hankkeen aikana avustuksia, investointeja ja kehittämisrahoja, joissa hankkeen vetäjä Eetu Puntala on tavalla tai toisella ollut mukana, on tullut Lapualle tähän mennessä 2,2 ja Kauhavalle 2,4 miljoonaa euroa.

Kustannustukia, joilla on katettu yritysten kiinteitä kuluja pandemian aikana, on saatu yhteensä 3,1 miljoonaa euroa. Viides kierros avautuu joulukuussa.

Parhaillaan suunnitellaan turvealaa auttavan hankkeen aloittamista. Siihen saataisiin elyn tukea.

–Se koetaan elyssä hyödylliseksi ja merkittäväksi, koska turvealalle ei ole tällä hetkellä oikein muita apuja, Puntala kertoo.

Oikeudenmukaisen siirtymän JTF-rahasto, jota valmistellaan auttamaan turveyrittäjiä uudelleen kouluttautumisessa tai muissa tarpeissa, tulee haettavaksi vasta aikaisintaan ensi kesänä. Sen takia Puntala ja kumppanit yrittävät järjestää apua pikavauhtia ely-keskuksen kautta.

–Turvealaa ei ole unohdettu aivan täysin, vaan Etelä-Pohjanmaalla on konkreettisia asioita suunnitteilla sen turvaksi, hän korostaa.

SEN SIJAAN Pasi Mäenpään vetämä omistajanvaihdoshanke on päättymässä loppuvuodesta.

Mäenpään mukaan korona on ainakin väliaikaisesti lisännyt yrittäjien aikeita luopua liiketoiminnastaan koko Suomessa.

Etelä-Pohjanmaalla viime omistajanvaihdosbarometrin mukaan yli 55-vuotiaista yrittäjistä toiminnan kokonaan lopettamista suunnittelevien osuus on noussut 28 %:iin, kun se oli kolme vuotta sitten 24 %. Ulkopuoliselle myyntiä suunnittelevien osuus on pysynyt ennallaan (39 %) ja sukupolvenvaihdosta suunnittelee nyt 30 % (aiemmin 28 %).

–Voimakasta kasvua tavoittelee yhä harvempi vanha yrittäjä, mutta hyvä juttu on, että nuorempien yrittäjien joukossa kasvuhakuisuus on noussut. Se tarkoittaa, että omistajanvaihdoksia pitää saada toteutettua, koska sitten kun nuori polvi hyppää remmiin, yrityksissä alkaa tilastojenkin valossa tapahtua.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.