Kalevalainen jäsenkorjaus vei Susannan yrittäjäuralle –”Ammattitauti” on jo tarttunut, mutta menen aina työpäivän jälkeen kotiin hyvillä mielin, hän toteaa

Susanna Mäkinen aloittaa vuoden alusta päätoimisena jäsenkorjaajana. Oskari-poika saa äidin käsittelystä apua kasvukipuihin, mutta tykkää kalevalaisesta jäsenkorjauksesta muutenkin. –On nämä hyviä hierontoja, hän totesi.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Ammattitautikin on tarttunut. –Katson tiedostamattanikin asiakkaiden kävelyä, kehosta näkee usein, missä vika saattaisi olla, hän naurahtaa.

Mäkinen sai Kalevalaisen jäsenkorjaajan nimenkäyttöoikeuden marraskuussa 2020 ja aloitti sivutoimisena yrittäjänä kuluvan vuoden alussa. Vuoden vaihteessa hän siirtyy päätoimiseksi yrittäjäksi.

–Hoidoille on ollut selkeästi tarvetta ja kysyntää. Olen pitänyt vastaanottoa entisen Järviseudun Sairaalan tiloissa ja tehnyt kahta päivää Alajärvellä, sieltä on ohjautunut paljon asiakkaita myös tänne Vimpeliin. Jatkossa keskitän kaikki hoidot Vimpelin tiloihini.

Jäsenkorjaajan työssä Mäkinen on yllättynyt siitä, miten paljon erilaisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja ihmisillä on.

–Moni vaiva on vanha, esimerkiksi jos on lapsena loukannut itseään, on saatettu hoitaa vaiva niin, että se ei enää korjaannu. Silti hoitojen myötä saa helpotusta ja apua, keho suoristuu usein silminnähden. On myös sellaisia vanhoja ongelmia, jotka eivät ole hoitoon tulon syynä, mutta jotka nousevat esille hoitoa tehdessä. Vaikka oma tekeminen tuntuu usein vähäpätöiseltä, sillä voi olla hoidettavan hyvinvoinnille iso merkitys.

Mäkinen arvelee Kalevalaisen jäsenkorjauksen tärkeimmäksi pointiksi sen kokonaisvaltaisuutta.

–Jos ongelma on vaikka kädessä, koko keho käydään silti läpi. Ensimmäisissä hoidoissa usein pureudutaan asioihin syvemmin, myöhemmin riittää ylläpitävä hoito: moni käy esimerkiksi kerran kuukaudessa, kun huomaa hoidon rentouttavan vaikutuksen ja pienet jutut hoidetaan samalla pois.

–Näissä hommissahan ei tule ikinä valmiiksi. Kahden vuoden välein osallistutaan täydennyskoulutukseen, jolloin nimenkäyttöoikeus säilyy Kansanlääkintäseuran rekisterissä. Kävin jo kesällä kurssin moniongelmaisten asiakkaiden hoitamisesta, esimerkiksi jos asiakkaalla on liikuntaelinvaivan lisäksi diabetes tai sydänsairaus tai mitä tulee huomioida lonkkaleikkauksen jälkeen.

VAIKKA Mäkisen asiakkaista suuri osa on iäkästä, toimii Kalevalainen jäsenkorjaus kaiken ikäisille. Hänen poikansa Oskari on saanut hoidosta helpotusta kasvukipuihin.

–Nuoremmat naiset ovat löytäneet hemmotteluhieronnat eteerisillä kasviöljyillä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.