Kauhavan kulttuuripalkinnon sai Ääniaalloilla-tapahtuma — samalta työryhmältä on tulossa lisää tapahtumia

Heinäkuussa järjestetyillä Ääniaalloilla-festareilla yleisö sai seurata keikkoja vesiltä käsin. Kuva: Hermanni Sankelo

Julkaistu:

KAUHAVAN kaupungin tämänvuotinen kulttuuripalkinto myönnettiin Ääniaalloilla-tapahtumalle.

Ensimmäinen Ääniaalloilla-musiikkifestivaali pidettiin Purmojärvellä 17. heinäkuuta. Ideana oli, että esiintymislava käännettiin järvelle päin, ja yleisö sai seurata pääosin paikallisten bändien keikkoja veneessä tai muun vesipelin selässä kelluen.

Tapahtuman taustalla oli halu vastata ihmisten koronan aikana kasvaneeseen kulttuurinälkään, mutta kuitenkin turvallisesti ulkoilmassa ja turvavälejä noudattaen.

Kauhavan kaupungin kulttuuripalvelut kysyvät vuosittaisen kulttuuripalkinnon saajista ehdotuksia kuntalaisilta nettikyselyn muodossa. Ehdotuksia tuli 48, joissa palkinnon saajaksi esitettiin yhteensä 16 eri tahoa.

TAPAHTUMAN työryhmä otti uutisen palkinnosta vastaan ilolla ja kiitollisuudella, kertoo puheenjohtaja ja tiedottaja Jani Kielinen.

–Erityisen arvokkaaksi koemme sen siksi, koska palkinnon saajasta saivat äänestää kaupungin asukkaat. Hieno ajatus Kauhavan päättäjiltä antaa asukkaiden äänen kuulua, ja oikeastaan näinhän julkishallintojen nykyään odotetaankin toimivan, hän sanoo.

Palkinto äänestettiin nyt toistamiseen Kortesjärvelle, mikä kertoo hänen mielestään ennakkoluulottomasta ja aktiivisesta alueesta, jossa ollaan valmiita osallistumaan alueen hyvinvoinnin rakentamiseen myös kulttuurin saralla.

–On tärkeää, että järjestetään, mutta yhtä tärkeää on ihmisten osallistuminen. Yleisö kuitenkin on tekijänä se, joka onnistuneen tapahtuman määrittelee, ja jokainen yleisön edustaja on järjestävälle taholle signaali siitä, että tapahtumille on kysyntää ja niitä kannattaa tuottaa.

KIELINEN haluaakin vielä kerran kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita, kaikkia äänestäjiä sekä myös vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita.

–Monille voi tulla yllätyksenä, mutta kulttuuritapahtumien tarjonta Suomessa romahtaisi pohjalukemiin, mikäli vapaaehtoistyöntekijöitä ei olisi. Maan suurimmatkin festivaalit ovat hyvin riippuvaisia vapaaehtoisista. Myös jokainen meistä työryhmäläisistäkin oli vapaaehtoinen, koska Ääniaalloilla oli voittoa tuottamaton ilmaistapahtuma.

FESTIVAALIA voi pitää kaikin puolin onnistuneena. Kävijöitä oli arvioiden mukaan nelisen sataa. Kielinen lupaa, että tapahtuma tulee saamaan jatkoa, ja muutakin mielenkiintoista on luvassa.

–Nyt voimmekin paljastaa, että olemme päättäneet perustaa yhdistyksen, jonka ideana on järjestää tapahtumia ja edistää kulttuuria. Tämä voi tällaisena aikana kuulostaa täysin hullulta, mutta hulluuden ja rohkeuden raja on häilyvä, ja rajankäynti asian suhteen onnistuu vain testaamalla käytännössä. 

Hän siteeraa hiljattain edesmennyttä Marimekon johtajaa Kirsti Paakkasta: ”Minulla ei ole mitään tavoitteita, minulla on vain unelmia.”

–Tulevan yhdistyksemme päätavoitteena on ylläpitää kykyä unelmoida laadukkaasta ja monipuolisesta kulttuuritarjonnasta. Siinä onnistuaksemme on tehtävä paljon konkreettista työtä käytännön tasolla. Yhdistyksestä tulemme tiedottamaan lisää ensi vuoden puolella.

KULTTUURIPALKINTO luovutettiin kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlassa 6.12.2021 klo 14.00.

Tallenteen Ääniaalloilla-tapahtumasta voi käydä katsomassa Youtubesta Ääniaalloilla-nimiseltä kanavalta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.