Harry Potter ja fantasiakirjallisuus yhä Lappajärven nuorten suosiossa

Lappajärven kirjastosta Harry Potter -kirjoja lainaavat lukijat kymmenvuotiaasta eteenpäin.

Julkaistu:

LAPPAJÄRVELLÄ nuorten lukeminen ei ole vähentynyt koronan aikana. Kirjastonhoitaja Marjatta Lammi kertoo, että syyskuu oli kirjastossa erittäin vilkas. Lokakuussa hiljeni paikallisen koronahuipun vuoksi, mutta nyt kirjastokäynnit ovat jälleen nousussa.

–Esimerkiksi yläasteella kaikki lukevat ja viime torstaina sinne vietiin lainaksi 70 kirjaa, hän kertoo kiitellen opettaja Tiina Karhua ja Tanja Kiviahoa aktiivisuudesta.

–Länsirannan ja Rantakankaan väki on vieraillut ja kirjastolta käyty sivukouluilla, viety kirjoja ja tehty kirjavinkkausta, Lammi sanoo.

Lappajärvellä suosituimpia fantasiakirjoja ovat Helena Dahlgrenin teokset (Tähtihevosten kutsu ja muut Sielunratsastajat sekä Star Stable -sarja), Erin Hunterin Soturikissat, Kirsten Whiten Paranormaali sekä J.K. Rowlingin Potterit. Seitsemänosainen fantasiakirjasarja kertoo velhopoika Harry Potterin seikkailuista Tylypahkan taikakoulussa ja taistelua pahaa lordia vastaan. 

Mainos

”ODOTUM suojelius!” Velho lausuu suojeliusloitsun ajatellen samalla kaikin voimin kaikkein onnellisinta muistoaan. Onnistuessaan loitsu saa aikaan suojeliuksen, joka ottaa jonkin eläimen hahmon. Harrylla ja hänen isällään se on uroshirvi, äidillään naaraspeura.

Suojeliushahmo ajaa ankeuttajat pois. Ankeuttajia pidetään iljettävimpinä olentoina maan päällä ja suudellessaan ne imevät ihmisen sielun pois suun kautta. Ne ruokkivat itsensä positiivisilla tunteilla, onnellisuudella ja ihmisten hyvillä muistoilla, pakottaen nämä muistamaan vain pahimmat muistonsa. Niiden läsnäolo tekee ympäristön ilmastosta kylmän ja pimeän. Kirjailija Rowlingin mukaan ankeuttajat kuvaavat masennusta.

Nostalgia on psyykkisen selviytymisen mekanismi, joka voi auttaa ihmisen vaikeiden aikojen yli, sillä jokaisella on lohduttavia muistoja. Ankeuttajista ja suojeliuksista voi oppia sen, että yksi keino masennusta vastaan on keskittyä onnellisiin muistoihin pahimpien sijaan. Fantasiakirjallisuus ei ole siis vain eskapismia eli todellisuuspakoa, sillä Potterin suojeliuksen avulla voi oivaltaa jotain syvällistä elämänhallinnasta.

Tapani Tyynelä

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.