Nuorentunut nuorisoseura aloittaa kunnostetulla nuorisoseurantalolla nuorten toimintaa – Talon uuteen ilmeeseen pääsee tutustumaan joulumarkkinoiden yhteydessä

Eeva Arpala, Marko Aho, Harri Hänninen ja Seppo Mäkelä esittelivät Aisaparin rahoituksella tehtyjä parannuksia Sääksjärven nuorisoseurantalolla.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Kaikkiaan taloa on nyt remontoitu noin 200 000 eurolla, arvioivat hankkeita nuorisoseuran puolesta vetänyt Harri Hänninen sekä Eeva Arpala, joka on ollut hankkeissa yhteyshenkilönä Aisaparin ja sääksjärvisten välillä. Uusimman hankkeen lopulliseksi hinnaksi tuli lähes 25 000 euroa alkuperäisen kustannusarvion hieman ylittyessä.

–Talkootunteja on kertynyt nyt tuhansia, tässäkin hankkeessa satoja, Hänninen toteaa.

Nuorisoseuran tuore puheenjohtaja Marko Aho toivoo, että yhteistyö Aisaparin kanssa saa jatkoa ja seuraavaksi saneerattaisiin talon vessa- ja suihkutilat. Saunastakin hän haaveilee.

–Sitten täällä olisi kaikki mitä tällaiselta paikalta voi toivoa.

Muutoinkin taloa on kohenneltu kyläläisten voimin. Kylällä asuva Kuisma Rentola käytti puusepäntaitojaan ja valmisti talkootyönä talon aulaan puisen baaritiskin. Entinen pannuhuone muuttui talkoolaisten käsissä viihtyisäksi tilaksi, jossa esiintyvät taiteilijat voivat viettää aikaa ennen lavalle menoa. Mikko Juoperi on luvannut lahjoittaa pihaan 12-metrisen lipputangon, jonka päähän kelpaa nostaa lipun juhlapäivien kunniaksi.

AIKANA ennen koronaa nuorisoseuralla pidettiin noin kuudet tanssit per vuosi, kesämarkkinat yhdessä kyläseuran kanssa sekä muita tilaisuuksia, kuten erilaisia juhlia.

–Talon vuokraamiseen aiotaan nyt panostaa uudella innolla, Aho kertoo.

Mainos

Nuorisoseuran uutta ilmettä pääsee katsomaan esimerkiksi joulumyyjäisten yhteydessä, jolloin vietetään myös uuden terassin avajaisia. Joulumyyjäiset järjestetään 3. joulukuuta kello 18 alkaen. Silloin syttyvät myös kylän jouluvalot.

–Myyntiin on tulossa spesiaaleja juttuja kuten lähiruokaa perinteisten joulutuotteiden lisäksi, mutta haluamme tarjontaa mahdollisimman paljon, jokaiselle jotakin: myös käytetyn tavaran myyjiä mahtuu mukaan. Osa myyjistä sijoittuu uudelle terassille, ja terveysturvallisuus huomioidaan.

NUORISOSEURA on saanut uusia jäseniä, ja johtokuntakin on nuorentunut huimasti. Marko Aho halusi johtokuntaan takaisin Seppo Mäkelän, jolla on valtavasti tietotaitoa talon ja seuran toiminnasta vuosikymmenten ajalta, sekä Harri Hännisen, joka ”on kingi hankkeitten kanssa”, kuten Aho kuvailee. Uudella johtokunnalla on intoa ja ideoita.

Ahon mukaan kylä kuolee pois, jos ei mitään järjestetä.

–Talven aikana olemme ajatelleet aloittaa nuorten illat. Muistan itse omasta nuoruudestani, kun niitä järjestettiin. Joku oli valvomassa ja nuoret saivat touhuta. Samanlaista on kaivattu tänne nyt, mutta sopivaa tilaa ei ole ollut: lapsia on kuljettu kavereiden luo Vimpeliin. Kunnalta olemme saaneet avustusta, jolla tänne hankitaan erilaisia pelejä, Aho kertoi.

–Emme rahoita hankkeita siksi, että rakennukset näyttäisivät hyvältä, vaan siksi, että niihin saataisiin toimintaa. Erityisesti suunnitelmat nuorten illoista lämmittävät mieltäni, Arpala totesi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.