Taiteilija Tapio Hirvonen maalaa salattua näkyväksi

Taiteilija Tapio Hirvonen ilahtui huomatessaan, miten hänen maalaustensa värit syttyivät hehkumaan Villa Väinölän näyttelysalin oliivinvihreää seinää vasten. Kuvassa oleva teos Patikka (2021) sai nimensä taiteilijan vaellusharrastuksesta.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Kuortanelaistunut taiteilija Tapio Hirvonen on koonnut tuoreita teoksiaan näyttelyyn otsikon Läpi näkyvän alle. Hirvosen abstraktit maalaukset ovat syntyneet tarpeesta tavoitella näkyvän havaintomaailman ulkopuolella olevia virtauksia ja tunnelmia.

–Kätketty, salainen ja piilossa oleva kiehtoo itseäni ja minulla on tarve löytää merkitysmaailmoja myös näkyvän sisältä ja sen ulkopuolelta. Kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää ensi näkemältä vaikuttaa olevan. Meillä ihmisinä on voimakas tarve kiinnittyä näkyvän maailman merkkeihin ja ilmiöihin samalla unohtaen, että asioilla on aina myös hiljainen ääni, tässä tapauksessa ”hiljainen kuva”, Hirvonen kertoo.

–Hiljainen tieto voi avautua, mikäli kykenee vastaanottamaan hiljaista signaalia ja vapauttamaan analysoivan mielen lokeroivaa pakkoa. Näissä töissä olen pyrkinyt tunkeutumaan näkyvän läpi kohti asioiden ja ilmiöiden sisäistä olemista, essenssiä, kohdistamaan katseen siihen, mitä ei voi nähdä.

KIRKKONUMMELTA kotoisin oleva Hirvonen sai klassisen musiikin koulutuksen ja työskenteli musiikkialan asiantuntijatehtävissä, kunnes sai tarpeekseen pääkaupunkiseudusta ja alkoi kaivata toisenlaista elämäntapaa. Hän ryhtyi opiskelemaan taidetta ja valmistui kuvataiteilijaksi Taidekoulu Alfa-Artista.

–Olin kiinnostunut taiteesta jo nuoruusvuosina, ja Taideteollisen avoimia iltakursseja suorittaessani tuntui, että olin palannut omimmalle itseilmaisun alalleni.

–Kun aloin etsiä sekä ateljee- että asuintiloja maalta, isäni bongasi Salmen kylän vanhan kyläkaupan myynti-ilmoituksen. Minulla on nyt siellä Usva-työhuonegalleria, joka on avoinna pop up -tyyppisesti, esimerkiksi Konstrundanin ja Tuubit auki -tapahtumien yhteydessä.

Seikkailumielinen taiteilija on kotiutunut Etelä-Pohjanmaalle, jossa muun muassa Soile Yli-Mäyry on tehnyt ansiokasta työtä modernin taiteen saralla. Kuortaneelta käsin on aivan luontevaa osallistua näyttelyihin Venetsiassa, New Yorkissa, Berliinissä ja Lontoossa.

Mainos

–Internet tuo maailman lähelle ja sen avulla voi taidetta levittää suurelle yleisölle.

Salmen kylässä on hyvä elää, kokee Hirvonen. Hän meditoi ja elää mahdollisimman luonnonläheistä elämää.

–Läsnäolon merkitys on korostunut elämässäni ja taiteessani. Kiinnostukseni psykologiaan, henkiseen, hengelliseen sekä näkymättömään, aistihavainnon ulkopuolisiin aiheisiin tulee esille töissäni eri painotuksin. Taiteen tekeminen on minulle välttämätöntä; ajattelun jatketta ja tunteen kuvausta. Haluan ilmaista taiteellani läsnä olemisen tärkeyttä sekä sen jatkuvaa muutosta. Tavoittelen eräänlaista ajattomuutta sekä universaalia kieltä.

ABSTRAKTI taide herättää joskus ennakkoajatuksia ja voidaan kokea hankalana.

–Taiteen katsominen ei vaadi suurta ymmärrystä taiteesta. Tärkeämpää on vastaanottavuus, kokea, mitä ajatuksia ja tunnelmia taide herättää. Teos on aina subjektiivinen näkemys, tulkinta jostakin, joten sitä voi katsella aivan hyvin omista lähtökohdistaan. Kaikki taide ei aina puhuttele, voi jättää kylmäksikin, mutta se ei haittaa, Hirvonen sanoo.

Näyttelyn virallisten avajaisten sijaan Villa Väinölässä järjestetään taiteilijatapaaminen 11. marraskuuta kello 16–17. Tapio Hirvonen kertoo silloin teoksistaan ja työskentelystään.

Näyttely on avoinna 5.-26. marraskuuta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.