Urkumusiikin loistetta ja hoitavia psalmilauluja Evijärven kirkossa

Juhana Tokola.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Kälviän kanttori Markku Hekkala opettaa Keksi-Pohjanmaan konservatoriossa urkujensoittoa ja laulua. Hän on konsertoinut Evijärvellä aiemminkin, sekä urkurina, laulajana että kapellimestarina. Hekkala on jatkanut opintojaan näihin aikoihin saakka ja suoritti vuosi sitten laulun A-tutkinnon, jota aiemmin kutsuttiin diplomitutkinnoksi, Sibelius-Akatemiassa erinomaisin arvosanoin. Nuori urkutaituri Juhana Tokola opiskelee urkujensoittoa Hekkalan ohjauksessa suorittaen toisen asteen kaksoistutkintoa konservatoriossa ja Kokkolan suomalaisessa lukiossa.

Illan urkumusiikiksi on valittu runsaasti Evijärven uruille erinomaisesti sopivaa, saksalaista ja ranskalaista barokkimusiikkia. Konsertin aloittaa Hampurin Nikolainkirkon urkurin Vincent Lübeckin Praeludium d-mollissa. Lyypekin Mariankirkon mestarin, Dieterik Buxtehuden urkumusiikki jatkaa samaa pohjoissaksalaista ilotulitusta. Ranskalainen hienostuneisuus puolestaan pääsee esiin Jacques Boyvinin urkukappalesarjassa. Vastapainona barokkimusiikille kuullaan Aulis Sallisen Chaconne. Chaconne tarkoittaa yhdelle, muunneltavalle teemalle rakentuvaa teosta. Tässä kappaleessa teema on lyhyt, rauhaisa sävelkulku, jolle vastauksena soivat iskevät ja voimakkaat sointutoistot.

Lauluosuuden pääosan muodostaa ruotsalaisen Gustav Nordqvistin psalmilaulujen sarja. Sen lauluista Vain Jumalan eessä mieleni hiljenee on tuttu monelle kuorolaulajallekin. Konsertissa lauletaan myös yhdessä virsiä.

Konsertin järjestää Evijärven seurakunta ja siihen on vapaa pääsy. Käsiohjelma maksaa 10 euroa ja tuotto ohjataan yhteisvastuukeräykselle.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.