Järvi-Pohjanmaan perusturvassa sote-menoja pyritään laskemaan toimintaa kehittämällä

Julkaistu:

JÄRVI-POHJANMAAN perusturvalautakunta merkitsi 26. lokakuuta tiedokseen, että Alajärven kaupunki on antanut talousarvion 2022 kehykseksi vuoden 2021 talousarvion sekä palkankorotukset (+ 1,5%). Lappajärven ja Vimpelin kunnat ovat antaneet kehykseksi talousarvion 2021.

Vuonna 2022 tarkastellaan sosiaali- ja terveyspalveluissa erityisesti, mitä erikoissairaanhoidossa aikaisemmin hoidettuja asiakkaita voitaisiin hoitaa Järvi-Pohjanmaan perusturvassa yhtä hyvin, mutta pienemmillä kustannuksilla. Ikäihmisten palvelujen ympärivuorokautisen hoivan tarvetta pyritään vähentämään panostamalla kotihoitoon sekä tukemalla ikäihmisten kotona asumista niin paljon kuin mahdollista. Ikäihmisen omaiset otetaan mukaan kotona asuvan ikäihmisen arkeen etäyhteyksiä hyödyntäen. Kotisairaanhoitoa kehitetään edelleen, ja kotiin vietävissä palveluissa otetaan käyttöön yhä laajemmin teknologia-avusteisia järjestelmiä.

Perhepalveluissa pyritään edelleen siirtämään painopistettä ja asiakkuuksia korjaavasta työstä varhaiseen tukeen. Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityötä kehitetään tehokkaaksi työmuodoksi yhdessä eri toimijoiden kanssa.

Mainos

Aikuisten palveluissa kehitetään ja laajennetaan perustason päihde- ja mielenterveystyötä, että pystytään siirtämään asiakkuuksia erikoissairaanhoidon psykiatriselta poliklinikalta Käypä hoito -suosituksen mukaisesti ”oikeaan” palveluun perustasolle. Hallintokuntien kanssa työstetään ja sitoudutaan työllisyyden edistämisen suunnitelmaan sekä pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon työmarkkinatuen kuntaosuuksien pienentämiseksi.

Vammaispalveluissa paneudutaan erityisesti henkilökohtaisen avun ja kuljetuspalvelujen kehittämiseen ja kustannusten hillitsemiseen.

PERUSTURVALAUTAKUNNAN edustajaksi Järvi-Pohjanmaan vammaisneuvostoon valittiin Mika Ala-Mattinen ja vanhusneuvostoon Mauri Penninkangas.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.