Mielipide: Spiritismi-istunto

SPIRITISMI on käsitys joka auttoi meedioita saamaan yhteyden vainajien henkiin. Spiritismi syntyi Pohjois-Amerikassa 1800-luvulla ja siirtyi siirtolaisten avulla Englantiin ja muihinkin Europan maihin ja Suomeenkin.

Minun kotikylään spiritismi tuli erään paluumuuttajan, leskirouvan tuomana ja istuntoja alettiin pitää useissa taloissa. Minun kotona oli tällainen istunto marraskuun alussa vuonna 1946 ja muistan tapahtumat hyvin. Meillä oli omien perheenjäsenten lisäksi muutamia sukulaisia ja naapureita ja yleisin kyselyn aihe oli paikalla olevien kuolinsyyt.

Sähkövaloa ei ollut vaan oltiin katosta roikkuvan öljylampun ja takan hiilloksen antaman valon puolipimeässa valossa. Takan eteen asetetulle pienelle pöydälle asetettiin pelilauta jossa valkoisella pohjalla oli ruutuja ja ruuduissa numerot ykkösestä yhdeksään, ja juomalasi joka pantiin alustalle ylösalaisin. Kun kysymyksiä tehtiin niin lasi kulki itsestään(?) kirjaimeen ja muodosti näin vastauksen. Kun kysyttiin, kuka vastaa, niin vastaus oli ”PIRU” ja jos kysyi jotakin sopimatonta niin vastaus oli ”EN VASTAA”.

Meidän perheen jäsenille ennustettiin seuraavia kohtaloita: Isäni kuolinsyy olisi häkä. Vanhempani nukkuivat kamarissa jossa oli peltikakluuni jota talvella lämmitettiin koivupuilla. Äitini hoiti hiilloksen ja savupellin säätelyn. Muistan että isä monesti moitti, että hän laittoi pellin kiinni liian varhain ja häkä haisee. Isä ei kuitenkaan häkämyrkytyksen kuollut.

Äitini kuolinsyyn tuli olla kukka. Se herätti hieman ihmetystä mutta asia selvisi kolmen vuoden kuluttua kun äiti sairastui pahaan ja kipeään ihottumaan, joka tuli hänen oikeaan kylkeen kainalon alapuolelle. Lääkäri sanoi että se oli niin sanottu ruusu ja passitti hänet leikkaukseen. Asia hoitui ja äiti jäi eloon.

Minua kahdeksan vuotta vanhempi isoveli kuolisi umpisuoleen 31-vuotiaana. Hän kuitenkin eli varhaaksi 87-vuotiaksi. Mutta isoisäni kuoli umpisuolen puhkeamiseen ollessaan 50-vuotias. Eli jotakin tässäkin ennustuksessa oli takana.

Minulle spiritismi ennusti kaikista synkimmän kohtalon eli hukkuisin 12-vuotiaana. Se oli jopa lähellä toteutua. Kotini ja kansakoulun välillä oli pieni järvi, jonka yli pääsi talviaikaan hiihtämällä ja koulumatkani lyheni siten yli puolella.

Vuonna 1952 oli kevääntulo kovasti myöhässä ja järven yli pääsi suksilla vielä vapun tietämissä. Mutta sitten säät muuttuivat. Satoi vettä yötä päivää ja aurinkokin alkoi kovasti lämmittää. Minuakin kiellettiin menemästä enää järven yli. Hiihtelin silti vielä suksilla järven vasemmalta puolen kiertäen.

Mutta 12.5.1952 olin hieman myöhässä, ja kun yöllä oli ollut pakkasta, niin päätin mennä järven yli. Menomatka onnistui hyvin. Latu oli jäinen, mutta kesti. Iltapäivällä kun palasin koulusta niin latu kesti rannasta, mutta kun olin keskellä järveä niin latu yhtäkkiä katkesi sekä edestä että takaa, ja vajosin veteen jäälauttojen väliin kaulaani myöten. Kamppailin kauan vedessä ennen kuin onnistuin takaperin päästä ylös vedestä jään reunalle istumaan ja sain sukset mukaan.

Kotona ei ollut ketään kotosalla. Isä oli parin kilometrin päässä metsätöissä ja äiti kauppareisulla, joten sain vaihdettua päälleni kuivat housut ja paidan, märät vaatteet loukkoon kuivumaan. Kun äiti tuli kotiin niin jouduin puhumaan niin sanottua ”muunneltua totuutta”, että olin liukastunut ja kaatunut suureen vesilammikkoon.

Olen keskustellut erään samalta kylältä olleen, minua kaksi tai kolme vuotta vanhemman henkilön kanssa, ja hän vakuutti että hän näki, että juomalasi liikkui alustalla kirjaimesta kirjaimeen ilman että kukaan paikalla olleista henkilöistä lasia kosketteli.

Jaa juttu: