Kolmekymmentä vuotta sitten, elokuvateatteri Alareksi uusiin tiloihin

Alareksi uudessa elokuvasalissa vuonna 1991 istumassa Ahti Joensuu ja Timo Ketola

Julkaistu:

Kategoria:

,

Alajärvellä lokakuun 3. päivänä 1991 uuden elokuvasalin penkeillä istuu kaksi tyytyväistä miestä, Ahti Joensuu ja rakennusmestari Timo Ketola.

–Tuntuu uskomattomalta, että tänään saamme istua uudessa elokuvasalissa, Ahti Joensuu kuvaili tuntemuksiaan elokuvateatterin konehuoneessa.

Monta mutkaa on ollut matkassa, ennen kuin Alareksi sai asianmukaiset tilat elokuvaesityksille. Tilat ovat nyt valmiit ja esitykset alkavat uusissa tiloissa jo tällä viikolla (viikko 40 vuonna 1991, toim.huom.)

Rakennusmestari Timo Ketola kertoi, kuinka vanhan ala-asteen juhlasali oli muutettu elokuvateatteriksi.

–Lattia on korotettu nousevaksi ja saliin on näin  saatu asianmukaiset paikat sadalle katsojalle, Ketola kertoi.

Näytännöt jatkuvat nyt keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin

 –Tulevana perjantaina esitetään Uuno Turhapuro, Helsingin herra, joka on taatusti yleisöön menevä elokuva, Joensuu sanoi. Muutenkin jatkamme turvallisella linjalla, esittämämme toimintaelokuvia, Love-story-tyyppisiä elokuvia ja lapsille näytämme tietysti Disney-kuvia, sekä muita piirrettyjä. Kulttuuritoimen kanssa on sovittu myös muista esityksistä.

Näytäntökaudella on myös kaksi ensi-iltanäytöstä; Pohjanmaa ja Kummisetä (III).

Rakennusmestari Timo Ketola oli tehnyt alkuperäisiin suunnitelmiin muutoksen, jossa sali käännettiin toisinpäin. Sisääntulo on rakennuksen isolta pihalta ja uloskäynti Taidekammarin puolelta. Muutostyöt tulivat maksamaan oletettua vähemmän, 150 000–170 000 markkaa.  Sisustukseen kului vähemmän rahaa, koska salin istuimet saatiin hankittua käytettyinä. Istuimet ovat kuitenkin lähes uudenveroiset, mutta kulunkia oli vain neljäsosan verran verrattuna uusiin. Istuimet löytyivät Heinolasta.

Salaman isku melkein lopetti elokuvatoiminnan

Elokuvatoiminta alkoi jo vuonna 1976, mutta vuonna 1983 se koki vakavan takaiskun. Salamanisku sytytti Alajärven Nuorisoseurantalon tuleen ja se paloi niin pahoin, että vain seinät jäivät todistamaan tuhoa. Palossa tuhoutui Alareksin kalusto. Isku oli kova, sillä tuolloin toimintaa oltiin voimakkaasti kehittämässä. Pelastajaksi löytyi Mikko Nurminen, jonka tiloissa teollisuusalueella näytännöt jatkuivat, kunnes Nuorisoseuran tilat olivat kunnostetut.

–Nyt vuonna 1991 tilanne on kuitenkin hyvä, kun olemme saaneet tilat, joista voimme olla ylpeitä, Joensuu kertoi vuolaasti.

Joensuu heitti huumoria Vimpeliinkin päin, että voimme nyt kilpailla vimpeliläisten kanssa samalla radalla, kun Alajärvellä on elokuvateatteri.

Näin Järviseudun Sanomissa kolmekymmentä vuotta sitten kerrottiin Alajärven uudesta elokuvateatterista.

Nykyaika, asian tarkastelua jälkikäteen

Toimittajan huomioita; elokuvateatteri rakentaminen keskellä pahinta lama-aikaa oli rohkea ratkaisu. Lama jatkui aina 1990-luvun puoliväliin saakka ja markka devalvoitiin 1991 ja vuoden perästä 1992 markka laskettiin kellumaan. Valuuttalainoja ottaneet yrittäjät olivat suurissa vaikeuksissa. Lisäksi vitsauksena oli valtion ja kuntien menot, joita leikattiin voimakkaasti valtion maksuvalmiuden takaamiseksi. Tuota ajalta muistamme myös valtion pankkituet ja pankkien yhdistymiset.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.